Skip to main content

Pariksi viikoksi Suomeen

Olen lähdössä Suomessa käymään. Kolme kuukautta on mennyt niin nopeasti, ettei varsinainen ikäväkään ole ehtinyt tulemaan. Lähden silti mielelläni.

Tarkoitukseni on viipyä pari viikkoa, mutta en ole aivan varma, pääsenkö palaamaan aiottuna päivänä. Lähes 85-vuotias äitini on hiukan sairastellut, ja minusta tuntuu, että minua tarvitaan. En millään muotoa lähde ikävästä velvollisuudesta, vaan ihan päinvastoin. Äidilläni on kyllä ympärillään vankka joukko apuavoimia, mutta minustakin on varmasti iloa ja mielelläni tapaan häntä. Pääosan ajastani viettänenkin hänen seurassaan.

Äitini muutti vuosi sitten uuteen asuntoon. Muutos tuntui tuolloin tarpeelliselta, sillä hän jäi muutama vuosi sitten leskeksi, ja vanhassa asunnossa kaikki muistutti yhteisistä vuosikymmenistä. Muutto varttuneella iällä ei ehkä ole ihan helpoimmasta päästä, mutta senkin yli päästiin. Paljosta luovuttiin, mutta paljon hankittiiin myös uutta. Koti on kaunis. Jotenkin minusta on silti tuntunut, ettei äitini ole kuitenkaan täysin kotiutunut.

Edellinen asunto oli vuoden verran vuokralla, ja nyt on ollut tarkoitus aloittaa sen myynti. Äitini palasi asuntoon muuttotarkastusta ja avainten luovutusta varten. Ja kuinka ollakaan, hän oli tuntenut palaavansa kotiin, eivätkä kuulemma vanhatkaan asiat enää ahdistaneet. Tunne oli niin voimakas ja selkeä, että myyntiä oli harkittava uudelleen. Ja niin nyt vain taitaa käydä, että äiti muuttaa kera uusien huonekalujensa entiseen kotiinsa.

Kyse ei taaskaan ole pienestä asiasta, ja se tietysti stressaa. Pitäisi pakata ja järjestää varsinainen muutto. Uuteen asuntoon on nyt ainakin ensi hätään etsittävä vuokralaiset. Puuhaa riittää, joten onneksi olen saanut alle vähän laiskotella.

Ymmärrän hyvin, että ajatus edestakaisesta muutosta saattaa toisista kuulostaa vanhan ihmisen yhtäkkiseltä päähänpistolta, mutta minä kyllä kuulen sen varmuuden ja helpotuksenkin, joka äitiäni tähän ajaa. En siis kauhistellut tilannetta, vaan ryhdyin heti miettimään, kuinka asiat hoidetaan. Ammattilaiset saanevat hoitaa niin pakkaamisen kuin kuljetuksen. Tavarat löytänevät kuitenkin omat paikkansa helpommin kuin vuosi sitten.

Suruakin reissulleni mahtuu. Saatan rakkaan ihmisen hänen viimeiselle matkallaan. Kyse on henkilöstä, joka ehti tuntea minut syntymästäni saakka. Vuosien varrella meidän suhteemme muuttui ystävyydeksi, jota pidimme yllä vielä hänen sairastuttuaan vakavasti. En ajattele kuitenkaan hautajaisia pelkkänä surujuhlana. Minulle hautajaiset on se viimeinen kiitos, jonka voin vainajalle esittää siitä, että hän on ollut elämässäni. Tärkeä tilaisuus kaiken kaikkiaan.

Tekemistä piisaisi vaikka pidemmäksikin aikaa, mutta aion minä ystäviänikin tavata. Nykyaikana yhteydet eivät tietenkään katkea siihen, että ollaan eri paikkakunnilla tai maissa, mutta eivät sähköiset välineet sentään pysty korvaamaan kasvokkain tapaamista.

Kaupassa käyminen on ihanaa!

Käyn mielelläni kaupoissa. Erityisesti ruokakaupat herättävät minussa intohimoja. Enkä todellakaan tarkoita mitään markethelvettiä, jossa kaikki tavara on muovikelmutettua tai muuten pakattua.

Muistan hyvin lapsuudestani, kun erikseen mentiin maito-, sekatavara- ja lihakauppaan. Se oli sentään jotain. Saan helposti mieleeni jauhetun kahvin tuoksun ajalta, jolloin itse määriteltiin jauhatuksen hienous. No löytyyhän niitä laitteita nykyäänkin joistain paremmin varustelluista marketeista kera vasta paistetun croissantin tuoksun. Tunnelma vain puuttuu, mutta hyvin on ymmärretty tuoksujen vaikutus kauppakokemukseen.

Suomesta ei kuitenkaan tahdo löytyä elämyksellisiä ruokakauppoja kuin halleista. Niissä voit vielä valita pihvilihasi niin, että näet, onko liha riittävän riippunutta, kun kauppiaan sormen painalluksen jälki jää pitkäksi toviksi viipymään lihan pintaan. Sellaista pihviä ei tarvitse kuin näyttää kuumalle valurautapannulle ja se on valmis nautittavaksi.

Ranskassa on kaikki toisin. Halleja ja toreja on paljon, samoin kuin erillisiä leipä-, liha- tai juustokauppoja. Hallissa vielä niinkin, että asioit erikseen hevosenlihakauppiaan tai lintu- ja riistakauppiaan tiskeillä. Voit aina olla varma, että saat haluamastasi lihasta juuri sitä osaa, jota kulloinkin tarvitset. Leipää ei täällä tulisi mieleenkään ostaa valmiiksi pakattuna, vaikka leipäkauppiaistakin on tiedettävä, valmistavatko leivän itse vai vain paistavat. Olen Suomessa vannoutunut ruisleivän syöjä, täältä sitä harvoin löytää. Harmikseni onkin todettava, että myös valkoinen leipä maistuu minulle paremmin kuin hyvin.

On tilanne Suomessa tai ehkä paremminkin Helsingissä vuosien varrella muuttunut. Pieniä ihania herkkupuoteja löytyy keskustan alueelta kyllä, mutta ei niin tiuhaan kuin toivoisi. Meillä Pariisissa on omassa korttelissa boulangerie, joka siis on oikeastaan leipomo eikä pelkkä leipäkauppa. Herkkuja erilaisista suolaisista piirakoista makeisiin leivonnaisiin ja kakkuihin on vaikka minkä verran. Ihmettelen aina, kuinka kaikki ylipäätään saadaan myytyä. Leipä on tietenkin aina tuoretta, sillä sitä paistetaan useamman kerran päivässä.

Halliin on hiukan pidempi matka, mutta ei sekään kaukana ole, ihan kävelyetäisyydellä. Vaikka juustoja tulee välillä ostettua marketistakin, kyllä hallin juustokauppiaan tarjonta on ylivertainen. Aina saat hyvät neuvot ja tietysti myös maistiaiset, kun olet valitsemassa itsellesi tuntematonta juustoa. Yksikään hinta ei ylitä Valion juustovalikoiman kilohintoja. No ehkä joku sentään. Leikkelekauppiaalta löytyy erilaisten kinkkujen ja monen moisten makkaroiden ohella pateita kuoren kera ja ilman, terriinejä, quicheja, paneroituja ja paneroimattomia porsaan koipia, jänistä marinoituna ja sinällään, kaikkea ei voi edes luetella. Näiden herkkujen äärellä ei pääse laihtumaan.

Usein asioimme myös isossa kiinalaisessa Paris Storessa. Tuorevihannekset ja yrtit löytyvät sieltä helpoimmin valmiista maustesekoituksista puhumattakaan. Olemme ostaneet sieltä jopa kanaa, vaikka hienoisesti ennakkoluuloinen olenkin. Uuteen lempiruokaani Chimichurriin saan kaikki ainekset yhdestä paikasta.

Aina ei kuitenkaan jaksa muutaman korttelin päähän asioimaan, joten läheinen Franprix saa luvan tyydyttää tarpeemme silloin tällöin. Olen kaupassa edelleen hiukan hukassa, sillä tavaroiden paikkoja vaihdettiin vastikään oikein radikaalisti. Niinpä eräänä päivänä jonkin hyllyn ääressä ollessani katsahdin, että tuossahan on meetwurstia, nappaan siitä paketin. Ihmettelin kyllä, kun valikoimaan kuului vain kahta tyyppiä. Kotiin tullessa Puoliso sitten sanoi ’Ai kas, oletkin ostanut härästä valmistettua makkaraa’. En vieläkään jäänyt asiaa pohtimaan. Ensimmäistä kertaa sitä sitten syödessäni sitäkin enemmän. Maku oli vieras ja ymmärsin, miksi Puoliso ihmetteli. Eihän meetwurstia härästä valmisteta vaan porsaasta. Olin onnistunut ottamaan halal-makkaraa! Se jäi minulta sitten syömättä, kiitos ennakkoluuloisuuteni, luulen.

Tuuletuspäivä Montmartrella

Yhtenä päivänä päätin lähteä tuulettumaan kotikulmilta. Tavallinen kävelylenkkini kulkee pitkin vilkkaasti liikennöityjä reittejä, joten päätin valita kohteekseni melkein autottoman Montmartren. Sen laelle nimittäin kulkee varsin viehättävä pikku bussi.

Montmartrobus on mitä mainioin kulkuväline myös turistille. Sen toinen päätepysäkki on Place Pigallella ja toinen 18:nnen kaupunginosan kaupungintalolla Jules Joffrin -aukiolla. Tuon välin bussi mutkittelee söpöjä pikku katuja ensin ylös aina Place du Tertrelle ja Sacré Coeurin kupeseen ja sieltä taas alas toiseen suuntaan. Matkan varrellakin toki voi jäädä pois ja jatkaa myöhemmin ylös tai alas. Liikennöintiväli on mukava, 10-15 minuuttia, bussi kulkee aikaisesti aamusta yömyöhään ja kuljettaa ihan tavallisella lipulla. Suosittelen bussia lämpimästi sellaisillekin, jotka vierailevat Pariisissa ensi kertaa.

Tällä kertaa minäkin valitsin kulkuneuvokseni Monmartrobusin, kun en jaksanut kovassa helteessä lähteä kapuamaan kapeita katuja ja monia portaita kukkulan laelle. Jäin pois Place du Tertrellä. Aukio on ruuhkainen, täynnä ravintoloita ja tietysti taulukauppiaita. Maalarit eivät enää juurikaan tee muita kuin muotokuvia turisteja varten, mutta tyylejä löytyy kyllä joka makuun. Kiersin aukion ja kävin parissa galleriassa. Silmiini sattui muutama oikein mukava pikku veistos, mutta harmikseni en laittanut taiteilijoiden nimeä muistiin.

patsas_1   kissapatsas

Vaikka kukkula on turistien kansoittama, se jollakin tavoin sykähdyttää aina mieltäni. Sacré Coeurissa en sentään enää vieraile, mutta näkymä kirkon edestä Pariisin kattojen ylle on mahtava. Sitä jaksan kerrasta toiseen ihailla ja etsiä kaupungilta minulle tuttuja kiintopisteitä. Yleensä kirkon lähistöllä on erilaisia esiintyviä taiteilijoita, yksi soittaa haitaria, toinen on jähmettynyt enkeliksi ja kolmas jonglööraa. Tällä kertaa minä jäin seuraamaan klovninenäistä kaveria, joka taiteili lasi(?)pallon kanssa. Pallon ja miehen liikkeet olivat niin sulavia, etten ole yhtään varma pallon materiaalista!


Koska kuitenkin olin tuulettumisen lisäksi lähtenyt lenkille, päätin myös kierrellä rinteitä ylös ja alas. En oikeastaan yhtään tiennyt, missä päin kuljin, mutta aika ajoin silmiini sattui tuttu kohta tai katu, joten pystyin itseni paikallistamaan. Tosin varsinaista pelkoa eksymisestä ei ole, kunhan vain pitää sihdin aina alas- tai ylöspäin. Korkeisiin portaisiin törmää melkein joka kadun varressa, joten kovin heikkojalkaisille rinteet saattavat olla haasteelliset. Minä kuitenkin reippailin helteestä huolimatta portaita niin ylös kuin alaskin. Päädyin lopulta kirjakaupan kautta Place des Abbesses’ille, jonne tunnun aina Montmartren reissuillani päätyvän.

Sanoin ’päädyin’, sillä minulla alkoi jo olla ihan huikea jano, ja mikä onkaan parempi kuin kylmä olut helteisenä päivänä. Niinpä istahdin terassille nauttimaan lasillisesta ja lukemaan juuri ostamaani, Pariisin 18:nnen kaupunginosan historiasta kertovaa kirjaa. Tai paremminkin katsomaan kirjan hienoja valokuvia, sillä pääni oli kyllä helteestä aika tukkoinen, enkä oikein jaksanut lukea kuin kuvatekstit.

Koska helle tosiaan vei voimat ja tarmon toimia, soitin vielä kotiin ja ehdotin, että käyn matkalla syömässä, niin ei minun takiani ainakaan tarvitse ryhtyä ruokaa valmistamaan. Se sopi Puolisolle mainiosti ja hän suosittelikin minulle pientä Le Progrès -nimistä brasseriaa. Pariisissahan ei kello kolmen ja seitsemän välillä ole mahdollista saada mistään ruokaa, joten olin varautunut pahimpaan. Minua kuitenkin lykästi, vaikka lämmintä ruokaa ei vielä ollutkaan tarjolla. Sain hienon juusto-, leikkelelautasen, jonka hinnalla tosin olisin vähemmän turisteja houkuttelevassa ympäristössä syönyt koko menun.

ruoka

Lasi hyvää viiniä aveciksi täydensi hyvin tuuletustarpeeni ja jaksoin kepein askelin kotia kohti!

Pariisi lapsen kanssa

Tyttäreni oli tyttärineen luonamme Pariisissa. Täti, joka on siis myös mummi, oli erityisen onnellinen molempien saamisesta luokseen. Minusta kyllä tuntui, ettei Tytär ollut kauhean innostunut matkasta, mutta koska Mummin Muru niin kovasti sitä toivoi, niin olihan se lähdettävä.

Jotenkin ihan ilman keskustelua päädyimme kuin yhdessä tuumin suunnittelemaan menemisemme lapsen ehdoilla. Pian yhdeksän vuotias Muru on innostunut lähinnä huvipuistoista, mutta muutakin keksimme. Tytär toivoikin nimenomaan, että huvitusten ohella tekisimme myös jotain ”järkevää”.

Porte de la Villettessa, helppojen kulkuyhteyksien päässä (metro, bussi, raitiovaunu) sijaitsee Tieteiden ja teollisuuden kaupunki (Cité des sciences et de l’industrie). Se voisi olla vaikkapa  laajennettu versio Heurekasta. Alueella on valtava määrä erilaisia aktiviteetteja ja näyttelyitä ja – mikä parasta – eri ikäisille lapsille (Cité des Enfants) omat kokonaisuutensa. Me menimme 5-12-vuotiaille suunnatulle alueelle, joka innosti valtavasti myös aikuista.

Alueella oli kuusi eri teemakokonaisuutta: Ihmisvartalo, Kommunikaatio, TV-studio, Vesileikit, Piha/puutarha ja Tehdas. Kaikki esillä oleva oli interaktiivista ja samalla opettavaista. Erityisesti vesileikit tuntuivat olevan Murun mieleen, sillä niiden parissa vietimme aikaa pisimpään. Tilassa oli useita vesialtaita, ja niissä pääsi kokeilemaan esimerkiksi veden paineen ja virtausnopeuden vaikutusta pallomeripallon ohjailussa ja ylhäällä pitämisessä. Ja ainahan on kiva, kun vesi ruiskuaa!

Jopa Tehdas-alue oli suunniteltu kiinnostavasti. Erilaisin rattain sai ohjata koneita tekemään jonkin pienen työtehtävän, oman kehon avulla tuotettiin energiaa, jolla sai television käyntiin ja tuulivoimaloita pyöritettiin puhaltimen avulla. Hauskinta tällä osastolla näytti kuitenkin olevan robotti, jonka avulla sai rakentaa eri muotoisista palikoista taloja tai linnoja. Kaiken kaikkiaan mahtava kokemus koko Lasten kaupunki, suosittelen!

lavenin_kanssa_4

Kesäisin Pariisin keskustaan, Tuileries’n puistoon rakennetaan huvipuisto. Se oli tietysti must-kohde. Ilma oli helteinen ja väkeä oli todella paljon. Se ei menoa haitannut. Laitteisiin piti hiukan jonottaa, mutta laitteita riitti. Oli maailmanpyörää, vekkulaa ja kummitusjunaa, mutta parasta oli pyöriä altaassa ison, ilmalla täytetyn pallon sisällä. Mitään rannekesysteemiä ei käytössä ollut ,vaan kuhunkin aktiviteettiin maksettiin 4-5 euron pääsymaksu erikseen.

Pariisin Disneylandiin olin luvannut käynnin jo kauan sitten. Sinne lähdimme Murun kanssa kaksistaan. Puistohan on kaupungin ulkopuolella ja sinne kuljettaa RER-juna ihan perille. Päivä oli jälleen helteistäkin helteisempi ja taisimme olla juomapulloinemme jo saapuessamme hieman uuvahtaneita. Piti vain jaksaa. Pääsymaksu oli aikuiselta 75 ja lapselta 67 euroa. Aika tyyristä vai mitä! Laitteisiin ei sentään erikseen tarvinnut maksaa.

Puisto oli ainakin minulle aivan valtava pettymys. Alue on iso ja koostuu erilaisista rakennuksista, milloin ollaan villissä lännessä, milloin prinsessa Ruususen linnassa. Pääasiassa rakennuksissa oli kauppoja, joista sai osta Disney-krääsää. Kiertelimme ympäri aluetta etsien huvipuistolaitteita. Emme löytäneet kuin muutaman. Yksi rakettirata oli liian pelottava, muihin oli niin valtavat jonot, että lapsen voimat eivät riittäneet jonottamiseen. Kahvikuppeihin sentään pääsimme pyörimään. Mitään erityistä emme ostaneet, vain yhden Mikki Hiiri -ilmapallon, joka sekin pääsi karkuun. Menimme kuitenkin seuraavaan myyntipisteeseen, jossa esitimme ostokuitin ja jäljelle jääneen narun ja saimme uuden pallon tilalle. Ja jälleen oltiin yhtä hymyä!

lavenin_kanssa_3

Illansuussa olimme sitten jo palaamassa junalle, kun huomasimme ihmisten kerääntyvän Disneylandin katujen varsille. Kysäisin joltain, mitä tuleman piti ja kuulin, että paraati olisi niillä hetkin alkamassa. Niinpä asetuimme mekin odottamaan. Paraati oli todella iso. Disney-hahmoja oli laidasta laitaan, niin elo- kuin sarjakuvista. Musiikki ja laulu soi. Minustakin paraati oli mukava ja näyttävä, mutta lapsen päivän se suorastaan pelasti! Hän oli niin onnellinen videoidessaan ohimarssia ja sitä esitellessään vielä kotonakin.

Koska pääasia ei siis saanut olla pelkkä leikki, päätimme käydä Luonnonhistorian museossa, joka sijaitsee valtavan kasvitieteellisen puutarhan alueella (Jardin des Plantes). Siellä on muuten myös Pariisin toinen eläintarha. No eläimiä oli valtava määrä. Suuri osa oli täytettyjä, mutta mahtui joukkoon myös kokonaan rakennettujakin. Tämä museo yhdessä Lasten kaupungin eläinvauvoja esittelevän näyttelyn sekä Parc de la Villetten Géode-elokuvateatterin kolmiulotteisen mammuttielokuvan kanssa muodostivat loistavan kokonaisuuden, joka hyvin tyydytti myös Murua.

Teimme ja näimme muutaman päivän aikana todella paljon. Olin oikeastaan yllättynyt, miten paljon kaikkea löytyikin. Seuraavaksikin kerraksi jäi vielä jotakin.

Ikävä tuli, kun Tytär ja Muru lähtivät. Onneksi puhelimet ja internet on keksitty! Muru soitteleekin Viberilla aina silloin tällöin äitinsä kehotuksesta. Nyt kun ilmassa on jo syksyn tuntua, korvissani soi hänen kysymyksensä: ”Mummi, kuinka sä jaksat asua siellä Ranskassa, kun siellä on aina niin kuuma?”