Skip to main content

Pariksi viikoksi Suomeen

Olen lähdössä Suomessa käymään. Kolme kuukautta on mennyt niin nopeasti, ettei varsinainen ikäväkään ole ehtinyt tulemaan. Lähden silti mielelläni.

Tarkoitukseni on viipyä pari viikkoa, mutta en ole aivan varma, pääsenkö palaamaan aiottuna päivänä. Lähes 85-vuotias äitini on hiukan sairastellut, ja minusta tuntuu, että minua tarvitaan. En millään muotoa lähde ikävästä velvollisuudesta, vaan ihan päinvastoin. Äidilläni on kyllä ympärillään vankka joukko apuavoimia, mutta minustakin on varmasti iloa ja mielelläni tapaan häntä. Pääosan ajastani viettänenkin hänen seurassaan.

Äitini muutti vuosi sitten uuteen asuntoon. Muutos tuntui tuolloin tarpeelliselta, sillä hän jäi muutama vuosi sitten leskeksi, ja vanhassa asunnossa kaikki muistutti yhteisistä vuosikymmenistä. Muutto varttuneella iällä ei ehkä ole ihan helpoimmasta päästä, mutta senkin yli päästiin. Paljosta luovuttiin, mutta paljon hankittiiin myös uutta. Koti on kaunis. Jotenkin minusta on silti tuntunut, ettei äitini ole kuitenkaan täysin kotiutunut.

Edellinen asunto oli vuoden verran vuokralla, ja nyt on ollut tarkoitus aloittaa sen myynti. Äitini palasi asuntoon muuttotarkastusta ja avainten luovutusta varten. Ja kuinka ollakaan, hän oli tuntenut palaavansa kotiin, eivätkä kuulemma vanhatkaan asiat enää ahdistaneet. Tunne oli niin voimakas ja selkeä, että myyntiä oli harkittava uudelleen. Ja niin nyt vain taitaa käydä, että äiti muuttaa kera uusien huonekalujensa entiseen kotiinsa.

Kyse ei taaskaan ole pienestä asiasta, ja se tietysti stressaa. Pitäisi pakata ja järjestää varsinainen muutto. Uuteen asuntoon on nyt ainakin ensi hätään etsittävä vuokralaiset. Puuhaa riittää, joten onneksi olen saanut alle vähän laiskotella.

Ymmärrän hyvin, että ajatus edestakaisesta muutosta saattaa toisista kuulostaa vanhan ihmisen yhtäkkiseltä päähänpistolta, mutta minä kyllä kuulen sen varmuuden ja helpotuksenkin, joka äitiäni tähän ajaa. En siis kauhistellut tilannetta, vaan ryhdyin heti miettimään, kuinka asiat hoidetaan. Ammattilaiset saanevat hoitaa niin pakkaamisen kuin kuljetuksen. Tavarat löytänevät kuitenkin omat paikkansa helpommin kuin vuosi sitten.

Suruakin reissulleni mahtuu. Saatan rakkaan ihmisen hänen viimeiselle matkallaan. Kyse on henkilöstä, joka ehti tuntea minut syntymästäni saakka. Vuosien varrella meidän suhteemme muuttui ystävyydeksi, jota pidimme yllä vielä hänen sairastuttuaan vakavasti. En ajattele kuitenkaan hautajaisia pelkkänä surujuhlana. Minulle hautajaiset on se viimeinen kiitos, jonka voin vainajalle esittää siitä, että hän on ollut elämässäni. Tärkeä tilaisuus kaiken kaikkiaan.

Tekemistä piisaisi vaikka pidemmäksikin aikaa, mutta aion minä ystäviänikin tavata. Nykyaikana yhteydet eivät tietenkään katkea siihen, että ollaan eri paikkakunnilla tai maissa, mutta eivät sähköiset välineet sentään pysty korvaamaan kasvokkain tapaamista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *