Skip to main content

Tädin kiireet!

Lopulta Helsingissä vierähti aikaa kahden sijasta kolme ja puoli viikkoa. Jo vierailuni alkupäivinä ymmärsin, että äitini tarvitsee minua niin lääkärikäynneillä kuin muuttoasioissa, joten päätin olla käyttämättä jo ostamaani paluulippua.

Uuden paluulipun hankkiminen ei tuntunut hankalalta, sillä Norwegianin hinnat ovat usein hyvin edullisia. Käyttämätön lippu maksoi 39 ja uusi 89 euroa. Tappio ei siis ollut suuren suuri varsinkin, kun ottaa huomioon sitä seuranneen positiivisen mielialan. Äitini piristyi silminnähden, kun kuuli minun viipyvän aikomaani pidempään.

Vietimme yhdessä todella paljon aikaa. Äitini ruokahalu on nykyisin huonohko, joten olin jo alun perin ajatellut, että ostan raaka-aineet ja valmistan muutaman kerran aterian, minkä lisäksi kävimme syömässä myös ulkona. Minusta tuntui todella hyvältä, uskoakseni myös äidistäni.

Lääkäri- ja muita hoitoreissuja riitti, mutta sain samalla erittäin hyvän kuvan äitini tilanteesta. Häntä pitkään vaivanneeseen säärihaavan tuntui apua löytyvän iho- ja allergiasairaalan erinomaiselta lääkäriltä ja muulta hoitohenkilökunnalta. Paras apu kroonisiin säärihaavoihin on tiukka, kaksinkertainen sidos polvesta alaspäin ja yli jalkaterän. Sidosta on pidettävä ympäri vuorokauden, mistä syntyi hiukan neuvottelua lääkärin ja äitini välillä. Kun siitä selvittiin, äitini vaati hoitajaa ehdottomasti sitomaan kääreen ohuemmin jalkaterän päälle. Hänen kenkänsä eivät kuulemma muutoin mahdu jalkaan. Kun hoitaja ehdotti isompien kenkien hankkimista, äitini vastasi kiukkuisesti: ”Enhän minä missään kumisaappaissa ala kulkea.”

Paikalla oli tätä kuulemassa myös kuuden opiskelijan ryhmä, jolle minä hiukan naureskellen sanoin, että pääsevät heti tutustumaan vähän haasteellisempaan potilaaseen. Kengät kuitenkin saatiin jalkaan, joten me kaikki kymmenen saatoimme huokaista helpotuksesta. Minä erityisesti!

Oli minulla tietysti myös omaa aikaa. Tapasin tärkeitä ystäviäni, joitain useammankin kerran. Tuntui ihanalta jutella asioistaan minut hyvin tuntevien ihmisten kanssa. Toivottavasti muistin edes hiukan kuunnella myös heitä!

dav

Tärkeiden ihmisten joukossa oli tietenkin myös Tytär, Vävy ja Muru. Murun kanssa käytiin Lintsin Valokarnevaalissa ja elokuvissa. Kaksi kertaa hän pääsi yökyläänkin. Välillä aika tahtoo mennä pelaamiseen, mutta sängyssä aina luetaan ja usein myös aamupalan jälkeen. Meillä on nyt meneillään Harry Potterin ensimmäinen osa. Sitä jaksaa yhdeksän vuotias mielellään – toki kommentoiden – kuunnella ja minä lukea. Kaiken lisäksi saatoimme ajella yhdessä Vespallani, mikä riemastuttaa Murua ehkä eniten.

Kuten vespailusta voinee päätellä, ilmat suosivat. Päivät olivat upeita, aurinko paistoi ja ruska oli upeimmimmillaan. Välillä kova tuuli puhalsi todella kylmästi, mutta siitäkin selvisi vaatteita lisäämällä.

Ai niin! Ehdin minä käydä osoittamassa mieltänikin. Hallitus on päättänyt pienentää vanhainkotien ja muun ympärivuorokautisen hoivahenkilöstön määrää niin, että vähimmäismitoitus laskee 0,5:stä 0:4:ään hoitajaan vanhusta kohden. Sitä minä vastustan!

mde

Vaikka reissu oli kaikin puolin onnistunut, oli minulla välillä todella kova ikävä Pariisiin. Sitä yritimme Puolison kanssa lievittää päivittäisillä Skype-puheluilla. Kissat eivät kuitenkaan Skypestä perustaneet, ja kun vielä kaiken aikaa katselin jalkoihini koittaen varoa astumasta olemattomien kissojen hännällä, tuntui yksinäisyys aika ajoin raastavalta. Koskaan en ole aloittanut pakkaamista niin ajoissa kuin tällä kertaa. Tavarat olivat matkalaukussa jo paria päivää ennen lähtöä.

Nyt olen ollut Pariisissa jo yli viikon, ja täytyy sanoa, että kyllä tämä kodilta tuntuu!