Skip to main content

Perheen parissa Suomessa

Lähdin Suomeen suoraan hautajaisista. Olin juoksennellut koko päivän keväisessä 15 asteen lämmössä talvitakki päällä, sillä perillä odotti saman verran miinusasteita enkä olisi ehtinyt missään vaiheessa vaihtaa vaatteita. Pää oli pyörällä, mutta niin se oli koko kaksi ja puoliviikkoisenkin Suomessa.

Heti kärkeen jouduin asuntokauppoihin, jotka kylläkin sujuivat todella hienosti. Koko prosessi kesti ensimmäisestä kontaktista rahojen tilille siirtymiseen reilusti alle kolmessa viikossa. Jännitysmomentteja ei ollut.

Samana päivänä, kun saavuin, Äiti pääsi sairaalasta. Se tiesi minulle tietenkin hommia. Toivomuslista oli pitkä. Toisaalta seurasimme jännityksellä, kuinka ihonsiirre tarttuisi sääreen. Alku oli lupaava, mutta muutaman päivän jälkeen usko vaihtui epätoivoon. Jouduimme ilmeisen infernaalisen säryn vuoksi menemään takaisin sairaalaan, jossa todettiin siirre menetetyksi. Uutta leikkausaikaa ryhdyttiin samantien katsomaan. Juuri nyt tätä kirjoittaessani Äiti on leikkaussalissa, joten odotusaika ei ollut pitkä.

Kaiken touhun keskellä sain sentään Tyttären ja Murun kylään. Pikkuinen jäi oikein yöksi, mikä on minulle aivan suunnaton ilo. Ehdimme lukea kesken jääneen Harry Potterin loppuun ja käydä elokuvissa. Itse asiassa katsoimme kaksi leffaa.

Onneli ja Annneli oli sellainen kevytelokuva, jonka jaksoin juuri ja juuri pysyä hereillä. Lego Batman sen sijaan piti minut valitettavan hereillä. Tuntui kuin olisi ollut osana videopeliä. Räminää ja räiskettä oli enemmän kuin sielu sieti. Erityisesti räiske ja kaiken aikaa vilkkuvat ja välkkyvät kuvat tekivät suorastaan pahaa. Kohderyhmä oli kuitenkin tyytyväinen, ja erityisesti Batman miellytti. Karkkia tuli jälleen kerran yliannostus, joten ruoka ei vaan mennyt alas. Ikinä en opi rajoittamaan.

Kun sitten oli aika haudata Isä, Puoliso tuli tueksi. Itse tilaisuus kappelissa ei ollut ihan perinteinen. Veli perheineen ja me kaksi vietimme hienon ja herkän hetken arkun äärellä. Veli oli hoitanut tilaisuuden järjestelyt ja hankkinut paikalle hanuristin. Soittaja oli erinomainen. Ensiksi kuulimme Isän usein siteeraaman ’Orpopojan valssin’, minkä jälkeen laskimme kukin yhden ruusun Isän arkulle, ja toisena kappaleena ’Rööperiin mä kaipaan niin’. Olihan Isä Stadin kundi ja Rööperistä kotoisin. Muistotilaisuutta vietimme Lehtovaarassa aivan loistavan ruoan äärellä.

Uurnan laskun aikaan Puoliso oli jo palannut Pariisiin. Uurna laskettiin sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalle. Veli oli varannut meille kaikille kynttilät ja minä sain olla virallinen seppeleen vartija. Seppeleen laskimme kuitenkin yhdessä. Tämäkin hetki oli minulle arvokas ja kaunis, vaikka kylmä viima kangisteli jäseniä. Ekberg oli ilmeinen valinta kahvipaikaksi. Minulle paikka on läheinen, sillä siellä tapasin lapsena Isää usein.

Vaikka olin Suomessa melko pitkään, ajatukseni ja voimani menivät pääasiassa Äidin asioita ja useampia lääkärireissuja hoidellessa ja tietysti hautajaisissa. En ottanut oikeastaan kehenkään yhteyksiä ja tapasinkin vain lähimmät ystävät. Mieli olisi tehnyt tavata paljon, paljon muitakin. Tunnen huonoa omaatuntoa, kun sanon jo mielessäni niin monelle kohtaamiselle ei. Mutta toisaalta ajattelen, että sitten kesällä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *