Skip to main content

Ranskan kuumat presidentinvaalit

Ranskassa järjestetään presidentinvaalit. Niiden ensimmäinen kierros on tulevana sunnuntaina. Alun perin kovin selkeältä vaikuttaneesta tilanteesta onkin tullut suorastaan jännittävä. Vielä pari kuukautta sitten vaikutti siltä, että vaalien toiselle kierrokselle selviävät ylivoimaisesti republikaanien François Fillon ja Kansallisen rintaman Marine Le Pen.

Itse seuraan tilannetta tietysti ulkopuolisena, mutta kyllä mielenkiinto on Puolisonkin takia suuri. Presidentti ei Ranskassa oli mitenkään muodollinen virka, vaan tällä on oikeasti valtaa. Siksi ei ole ihan yhdentekevää, kuka tulee valituksi.

Ehdokkaita on yksitoista. Aika monta siis. Suomessahan puhutaan lähinnä kärkiehdokkaista, joita aiemmin oli selvästi vain kolme (Fillon, Le Pen, Emmanuel Macron), kunnes neljänneksi ponnahti kuin tyhjästi äärivasemmiston ehdokas Jean Luc Mélenchon. Nykyisen presidentin edustaman sosialistipuolueen Benoît Hammon on jäänyt kauaksi edellisistä. Loppujen kannatuksen määrää ei kannattane yksittäin edes mainita. Luvut liikkuvat siinä prosentin, parin hujakoilla.

Olemme jonkin verran seurailleet vaalikeskusteluita, ja joka ilta uutisten yhteydessä tulevaa ehdokkaiden omaa esittelyä. Kunkin esitys kestää minuutin verran, ja ne kaikki esitetään peräkkäin. Televisioväittelyitä enemmän olemme kyllä keskustelleet aiheesta, niin Puolison kanssa kahden kuin ystäviemme kera. Ystäväpiiri edustaa toki meidän kanssamme aika lailla saman kaltaista ajatustapaa, joten suuriin erimielisyyksiin emme ole joutuneet. Kiivaita keskustelut ovat voineet kuitenkin olla.

Katselimme viimeisen vaaliohjelman. Siinä kukin ehdokas oli vuorollaan kahden toimittajan hiillostettavana. Paitsi ei se mitään hiillostamista ollut! Toimittajat olivat todella kevyellä arsenaalilla liikkeellä, eikä esimerkiksi kaikista pahimmissa skandaaleissa rypevä Fillon joutunut lainkaan vastaamaan rikkeistään tai siitä, kenen maksamassa puvussa oli liikkeellä. Kukin ehdokas sai tarkalleen 15 minuuttia aikaa puhua omaa propagandaansa. Tasapuolista siis.

Ohjelmaan syntyi draamaa vain silloin, kun haastattelijat saivat korvanappeihinsa tiedon terrori-iskusta, jossa poliisi ja teon tekijä saivat surmansa. Tämä tietysti kerrottiin katsojille samantien. Ehdokkaiden kahden minuutin loppuyhteenvedoissa tapahtuma näkyi ja varmasti muutti valmiiksi käsikirjoitettuja puheenvuoroja. Fillon, Macron ja Le Pen päättivät lisäksi lopettaa oman kampanjointinsa iskun vuoksi.

Koko ohjelmasta jäi lopulta sellainen tunne, ettei julkisen rahan televisio halunnut joutua missään tapauksessa syytetyksi siitä, että se olisi vaikuttanut äänestyskäyttäytymiseen. Ehdokkaita ei pistetty koville mistään aiheesta.

Ohjelman jälkeen meillä alkoi jo tavalliseksi käynyt mielipiteiden vaihto siitä, tuleeko äänestää sydämensä mukaan vai laskelmoiden. Tällä hetkellä Marine Le Pen on vahvoilla toiselle kierrokselle, ja minä (en tietenkään saa äänestää!) olen ehdottomasti sitä mieltä, että tässä tilanteessa taktikointi on ainoa oikea vaihtoehto. Pitäisi siis äänestää sellaista ehdokasta, jolla on mahdollisuus selvitä toiselle kierrokselle. Nythän Macron lienee jo selvä tapaus. Hänelle pitää vain saada vastaehdokas, joka ei saisi olla Le Pen.

Näillä miettein menemme kohti vaalipäivää, jonka ohjelmassa on tietysti äänestys ja illalla vaalivalvojaiset. Vielä on hiukan auki, mikä tulee olemaan illan menu. Jotain erityisen hyvää me kuitenkin laitamme.

Turistitädit touhuaa

Yhtenä jälleen helteisenä päivänä vierailimme Santa Maria Novellassa ja poistuimme sieltä rättiväsyneinä parin, kolmen tunnin kiertämisen jälkeen. Normaalisti silmissä siinsi vain ensimmäinen mahdollinen kahvila. Mutta ei tällä kertaa.

Olemme Puolison kanssa aina olleet ihastuneita erilaisiin turistiajeluihin. Yleensä uudessa kaupungissa teemme ensimmäisenä päivänä Hop on – Hop off -bussikierroksen, ja joskus olemme menneet hevoskyydilläkin. Aivan erityisen ihastuneita olemme olleet pikku juniin, jotka kierrättävät turisteja joissakin kaupungeissa. Tällä kertaa näin aukiolla jo ennen kahvilaa mukavan oloisen kulkuneuvon, sellaisen golfauton näköisen. Se osoittautui turistikierroksia tekeväksi sähköautoksi.

Teimme autolla yli kahden tunnin kierroksen vanhassa kaupungissa ja näimme paljon myös sellaisia osia kaupungista, joihin emme muutoin olisi tulleet menneeksi. Sitä paitsi jalat saivat levätä, eikä hellekään vaivannut liikaa. Paras osa taisi kuitenkin olla, kun kulkuneuvomme kapusi San Miniaton kukkulalle Piazzale Michelangelolle. Kukkulan laelta aukesi mahtava näköala yli kaupungin, jonka keskipisteenä nousi Il Duomo.

Eräänä toisena päivänä päätimme lähteä Arno-joen toisella puolella sijaitsevalla kukkulalla olevaan Fiesolen historialliseen kylään. Sinne menimme San Marcon aukiolta lähtevällä paikallisbussilla. Emme lainkaan tienneet, kuinka bussimatka maksetaan. Puoliso kyseli pysäkin viereisestä kaupasta lippuja, muttei sieltäkään apua löytynyt. Keksimme sitten lippuautomaatin.

Automaatin edessä pähkäilimme aikamme, kunnes viereemme tuli naishenkilö, joka myös oli aikeissa ostaa lippua. Puhuimme Puolison kanssa suomea, koska emme erityisesti halunneet tulla ymmärretyiksi, sillä ranskalaisia vilisi Firenzessä todella paljon. Kehotin Puolisoa, joka puhuu auttavasti italiaa, kysäisemään rouvalta, josko tämä neuvoisi meitä. Onneksi käytin nimenomaan rouva-sanaa, sillä nainen sattui olemaan suomalainen, hänkin matkalla Fiesoleen.

Fiesolessa söimme ihanalla rinneterassilla lounaan yhdessä uuden tuttavuutemme kanssa. Hän osoittautui kiintoisaksi taidehistorian tohtoriksi. Lounaan jälkeen erkanimme ja me siirryimme kylän aukiolla olevaan kirkkoon. Vaikka kirkko oli vaatimaton moniin muihin näkemiimme verrattuna, oli sekin hieno. Meidän kanssamme samaan aikaan kirkossa oli koululaisryhmä, jolle pappi piti esitelmää. Puhuessaan hän tarttui yhtä poikaa harteista, ja me leimasimme hänet tietysti oikopäätään pedofiiliksi. Hyi meitä!

Seuraavana aamuna päätimme hotellimme aamupalan niin kehnoksi, ettemme enää halunneet sitä nauttia. Siirtyisimme kadun toisen puolen kahvilaan, jossa tapasimme muutoinkin käydä kahvilla ennen retkillemme lähtöä. Ennen sitä kävimme kuitenkin suihkussa. Minä riisuin aina iltaisin sormukseni yöksi peilihyllylle. Nyt yhtäkkiä kuulin huudahduksen kylpyhuoneesta ja Puoliso kysyi ääni hermostuksesta kireänä, montako sormusta säilytin hyllyllä. Kerroin niitä olevan kolme. Yksi puuttui.

Jostain syystä en varsinaisesti hermostunut, vaikka sydän löi kohtuullisen kiivasta tahtia. Puoliso soitti välittömästi respaan ja pyysi paikalle putkitoimihenkilöä, joka tulisi pelastamaan sormukseni lavuaarin poistovesiputkesta, sillä lavuaarin sormukseni oli kuulemma tipahtanut. Henkilö luvattiin lähettää paikalle tuota pikaa.

Puoliso päätti kuitenkin vielä kierrättää katsettaan hiukan laajemminkin ja kuinka ollakaan löysi sormukseni lavuaarin putken ja seinän välistä. Olin helpottunut, olihan kyseessä vihkisormukseni.

Sitten vain naapurikahvilaan nauttimaan aamiaista.

Firenze vei sydämeni

Heti Raskaan Suomen käynnin jälkeen odotti uusi matka. Pääsin vihdoin kauan haaveilemaani Firenzeen. Puoliso oli siellä kerran käynyt muutama vuosikymmen sitten, mutta minulle kerta oli ihka ensimmäinen.

Hotellin olimme valinneet sijainnin perusteella, mutta olimme myös nostaneet valittavan hotellin tähtiluokitusta yhdellä, jotta viihtyvyyskin olisi varma. Palazzo Bencin sijainti oli todellakin loistava. Firenzen vanha keskusta ei sinällään ole suuren suuri, joten kävelymatkan päässä lienevät monet muutkin, mutta meille hotelli osui aivan nappiin.

Molemmat olimme etukäteen käyneet hiukan läpi, mitä haluamme nähdä, ja se oikeastaan olikin hyvä, sillä nähtävää riittää. Kiersimme seitsemän päivän aikana niin museoina toimivia palatseja kuin kirkkojakin useita (ainakin Galleria dell’Accademia,  Santa Maria NovellaSanta Maria del Fiore/Il Duomo, Basilica di Santa Croce , Cappelle Medicee, Museo di San Marco, Palazzo Pitti, Uffizi, Basilica di San Lorenzo). Emmekä silti ehtineet käydä kaikissa niissä kohteissa, joista mielessämme olimme uneksuneet. Ei meitä suuriksi kävelijöiksi voi noin ylipäätään kutsua, mutta vakuutan, että ylitimme itsemme useana päivänä. Päivät olivat aurinkoisia ja kuumia. Niihin kirkot ja palatsit toivat mukavan viileyden. Silti väsyimme niin, että poikkeuksetta ryhdyimme yöpuulle jo ennen puolta yötä. Selkää särki ja jalat tuntuivat puupökkelöiltä, mutta kaikki oli vaivan arvoista.

Näimme suurta renessanssitaidetta Giottosta Boticelliin , Michelangelosta Vasariin . Silmät olisivat voineet jäädä yksittäisiin teoksiin tunneiksi, mutta rajattu aika pakotti eteenpäin. En ole koskaan nähnyt yhdellä kertaa mitään näin ihanaa. Olin aivan myyty. Kuvat pyörivät edelleen silmissäni. Ottamani valokuvatkin olen jo katsonut useita kertoja läpi. En tiedä, milloin toivun tai haluanko edes toipua.

Aivan hotellimme kupeessa toimivan Basilica di San Lorenzon yhteydessä toimi kirjasto. Se teki minuun aivan erityisen vaikutuksen. Valtava lukusali, jossa penkkirivit seuraavat toisiaan kuin kirkossa oli minulle sykähdyttävä elämys. Vaikka kaikkialla muuallakin historia puhutteli syvästi, tunsin täällä sen kaikkein konkreettisimmin. Kullakin penkkirivillä oli opiskeltu tiettyä ainetta, toisilla eläin-, toisilla lääketiedettä, kolmansilla latinaa tai maantiedettä. Pystyin aistimaan penkeille nuoria miehiä(!) syventyneinä opuksiinsa, joista näimme esimerkkejä seuraavissa huoneissa. Olin ja elin voimakkaasti yhden aikakauden sisällä.

Vaikka sisätilanähtävää olikin valtavasti, ehdimme kierrellä myös kaupungilla. Hotellimme vieressä oli iso nahkatavaroiden torikatu. Oli laukkua, takkia, huivia, pussukkaa ja nyssykkää. Matkamuistoksi tarttui komea narrin teatterinaamio. Sain minä kauniisti viimeistellyn nahkalaukunkin ostettua vaivaisella 30 euron hinnalla. Tinkiminen kuului asiaan.

Torikadun vierestä löytyi suuri halli, Mercato Centrale. Ensimmäiseksi tietysti riensimme syömään, kun löysimme paikan, jossa pasta valmistettiin itse. Suosiosta päättelimme ruoan olevan hyvää. Valitsimme ateriaksemme tryffeliravioleja, jotka todella veivät kielen mennessään. Muitakin ruokapaikkoja oli. Erityisesti hallin toinen kerros näytti olevan varattu ravintoloille ja muille pikku putkille, joissa ruokaa ja juomaa riitti sadoille siellä vaelteleville turisteille. Poistumme kerroksesta pikaisesti.

Kalaa en muista hallissa nähneeni, näin kun jälkikäteen sitä mietin. Lihaa ja erityisesti sisäelimiä oli kuitenkin enemmän kuin kotona Pariisissa. Moniakaan en edes tunnistanut. Kivesten lisäksi tarjolla oli lehmän mahoista useampiakin. Tuttavien tunnistuksen perusteella muun muassa pötsiä ja satakertaa. Sian sorkkiin olen tottunut, mutta Firenzessä tarjolla oli esimerkiksi vasikan sorkkia. Eläimien kaikki osat näyttivät tulevan hyväksi käytetyiksi. Mukaankin olisimme ostaneet yhtä jos toista, jos eivät tullisäännökset olisi rajoittaneet käsimatkatavaroissa kuskaamista.

Palazzo Pittiin kävellessämme kuljimme Ponte Vecchion  yli. Olimme sitä jo ihailleet useamman kerran läheltä ja kaukaa, onhan se yksi Firenzen keskeisitä nähtävyyksistä. 1300-luvulla rakennetun sillan alkuperäiset kauppiaat olivat teurastajia, nahkureita ja seppiä, jotka kuitenkin häädettiin aivan 1500-luvun lopulla sillalta pois kuvottavan hajun ja aiheutuneen melun vuoksi. Nyt sillalla on koru- ja kelloliikkeitä, joiden sisään ei ainakaan meidän budjetillamme edes uskaltaudu. Meteli on päätä huimaava edelleen.

Paljon riitti nähtävää, emmekä tosiaan kaikkeen haluamaamme edes ehtineet. Se taannee sen, että käyntini ei jäänyt viimeiseksi.