Skip to main content

Turistitädit touhuaa

Yhtenä jälleen helteisenä päivänä vierailimme Santa Maria Novellassa ja poistuimme sieltä rättiväsyneinä parin, kolmen tunnin kiertämisen jälkeen. Normaalisti silmissä siinsi vain ensimmäinen mahdollinen kahvila. Mutta ei tällä kertaa.

Olemme Puolison kanssa aina olleet ihastuneita erilaisiin turistiajeluihin. Yleensä uudessa kaupungissa teemme ensimmäisenä päivänä Hop on – Hop off -bussikierroksen, ja joskus olemme menneet hevoskyydilläkin. Aivan erityisen ihastuneita olemme olleet pikku juniin, jotka kierrättävät turisteja joissakin kaupungeissa. Tällä kertaa näin aukiolla jo ennen kahvilaa mukavan oloisen kulkuneuvon, sellaisen golfauton näköisen. Se osoittautui turistikierroksia tekeväksi sähköautoksi.

Teimme autolla yli kahden tunnin kierroksen vanhassa kaupungissa ja näimme paljon myös sellaisia osia kaupungista, joihin emme muutoin olisi tulleet menneeksi. Sitä paitsi jalat saivat levätä, eikä hellekään vaivannut liikaa. Paras osa taisi kuitenkin olla, kun kulkuneuvomme kapusi San Miniaton kukkulalle Piazzale Michelangelolle. Kukkulan laelta aukesi mahtava näköala yli kaupungin, jonka keskipisteenä nousi Il Duomo.

Eräänä toisena päivänä päätimme lähteä Arno-joen toisella puolella sijaitsevalla kukkulalla olevaan Fiesolen historialliseen kylään. Sinne menimme San Marcon aukiolta lähtevällä paikallisbussilla. Emme lainkaan tienneet, kuinka bussimatka maksetaan. Puoliso kyseli pysäkin viereisestä kaupasta lippuja, muttei sieltäkään apua löytynyt. Keksimme sitten lippuautomaatin.

Automaatin edessä pähkäilimme aikamme, kunnes viereemme tuli naishenkilö, joka myös oli aikeissa ostaa lippua. Puhuimme Puolison kanssa suomea, koska emme erityisesti halunneet tulla ymmärretyiksi, sillä ranskalaisia vilisi Firenzessä todella paljon. Kehotin Puolisoa, joka puhuu auttavasti italiaa, kysäisemään rouvalta, josko tämä neuvoisi meitä. Onneksi käytin nimenomaan rouva-sanaa, sillä nainen sattui olemaan suomalainen, hänkin matkalla Fiesoleen.

Fiesolessa söimme ihanalla rinneterassilla lounaan yhdessä uuden tuttavuutemme kanssa. Hän osoittautui kiintoisaksi taidehistorian tohtoriksi. Lounaan jälkeen erkanimme ja me siirryimme kylän aukiolla olevaan kirkkoon. Vaikka kirkko oli vaatimaton moniin muihin näkemiimme verrattuna, oli sekin hieno. Meidän kanssamme samaan aikaan kirkossa oli koululaisryhmä, jolle pappi piti esitelmää. Puhuessaan hän tarttui yhtä poikaa harteista, ja me leimasimme hänet tietysti oikopäätään pedofiiliksi. Hyi meitä!

Seuraavana aamuna päätimme hotellimme aamupalan niin kehnoksi, ettemme enää halunneet sitä nauttia. Siirtyisimme kadun toisen puolen kahvilaan, jossa tapasimme muutoinkin käydä kahvilla ennen retkillemme lähtöä. Ennen sitä kävimme kuitenkin suihkussa. Minä riisuin aina iltaisin sormukseni yöksi peilihyllylle. Nyt yhtäkkiä kuulin huudahduksen kylpyhuoneesta ja Puoliso kysyi ääni hermostuksesta kireänä, montako sormusta säilytin hyllyllä. Kerroin niitä olevan kolme. Yksi puuttui.

Jostain syystä en varsinaisesti hermostunut, vaikka sydän löi kohtuullisen kiivasta tahtia. Puoliso soitti välittömästi respaan ja pyysi paikalle putkitoimihenkilöä, joka tulisi pelastamaan sormukseni lavuaarin poistovesiputkesta, sillä lavuaarin sormukseni oli kuulemma tipahtanut. Henkilö luvattiin lähettää paikalle tuota pikaa.

Puoliso päätti kuitenkin vielä kierrättää katsettaan hiukan laajemminkin ja kuinka ollakaan löysi sormukseni lavuaarin putken ja seinän välistä. Olin helpottunut, olihan kyseessä vihkisormukseni.

Sitten vain naapurikahvilaan nauttimaan aamiaista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *