Skip to main content

Äiti järjestää juhlat

Olen nyt reilun kahden viikon aikana ollut Äidin kanssa lähes joka päivä useita tunteja kerrallaan. Pakkohan se on myöntää, että välillä tuntuu melko raskaalta. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että olen jaksanut. Suurin haaste on ollut, että Äiti halusi kutsua entisiä työtovereita luokseen, mutta omin avuin ei pysty tilaisuudesta suoriutumaan. Minä, varsinainen Avulias Aatu, tietenkin lupauduin hoitamaan kaiken.

Kaikki alkoi ruokalistan suunnittelusta. Lista vaihtui lähes päivittäin. Minä olisin toivonut, että kaikki tilataan jostain cateringista suoraan valmiina. Jotenkin sellainen ratkaisu ei tuntunut Äitiä tyydyttävän. Pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen siitä, että ruoat ostetaan mahdollisimman valmiina. Joten ei sitten muuta kuin Stockan Herkkuun. Etukäteissoitolla oli varmistettu, että sieltä saa alkupaloiksi sopivia cocktail-paloja sekä talon omaa, valmista paahtopaistia.

Ongelmat alkoivat alkupaloista. Meitä palveli varsin nuori naismyyjä, joka ei tuntunut edes ymmärtävän, mitä cocktail-palat ovat. Yritin selittää, että ne ovat sellaisia, joita nautitaan alkudrinksujen kanssa. Hän oli ymmällään ja jäi ääneen pyörittelemään sanaa drinkit. Onneksemme hän lähti kysymään neuvoa. Seuraavaksi meitä palvelikin henkilö, joka tuntui tietävän, mitä Herkun valikoimaan kuuluu ja saimme tilattua neljää lajia pikku suolaisia paloja. Tietenkin vähintään riittävän määrän.

Seuraavaksi siirryimme leikkeleosastolle. Jälleen meitä palveli nuori nainen, joka joutui ymmälleen, kun Äiti pyysi kiloa kypsää paahtopaistia. Määrä ei saisi koostua eri kokoisista viipaleista, vaan sen tulisi näyttää yhtenäisestä paistista leikatulta. Tiskissä oli valmiita viipaleita, mutta niitä ei silmämääräisesti ollut lähellekään kiloa. Onneksi takahuoneesta löytyi kokonainen pala, josta sitten alettiin viipaloida sopivia siivuja. Kun kilo oli täynnä, Äiti päätti, ettei lihaa ole tarpeeksi. Olihan vieraita tulossa sentään kolme. Pistettiin sitten reilut 300 grammaa lisää.

Alkossa asioimme tietenkin. Voin vakuuttaa, että Äidin viini-/viinavarasto ei täydennystä olisi kaivannut, mutta hänen mielestään mitään ei ollut riittävästi. Yritin vaisusti muistutella, että heitä on vain neljä, joista yhdelle jo lähtökohtaisesti ostettiin alkoholitonta kuohuviiniä, eikä toinenkaan voi sydänvaivojensa vuoksi oikein juoda. Juojia ei siis oikeasti ollut monta.

Juhlapäivän aamuna lähdin liikkeelle jo varhain. Olin luvannut tehdä tervetulojuomaksi Spritzit, eikä minua tyydyttäviä jääkuutioita löytynyt Äidin pakastimesta. Muistin, että Mäkkäriltä saa niitä ostaa jätesäkillisen viiden euron hintaan. En toki ottanut kuin muovikassillisen. Seuraavaksi kiihdytin Vespallani Herkkuun hakemaan cocktail-paloja. Saavuin Äidin luo ilmoittamaani aikaan.

Valmisteluihin oli värvätty myös Siivoja, joka tekee aika ajoin muun työnsä oohella cateringia. Hän valmisteli salaattia ja teki valkosipuliperunoita, minkä lisäksi hän hoiti myös pienen siivouksen (edellisviikolla oli ollut syväsiivous). Äiti istuskeli tai lepäili ja jakoi ohjeita. Me Siivoojan kanssa huokailimme. On kauhean vaikeata osata tehdä mitään oikein, kun käskyttäjänä on perfektionisti.

Alkupaloiksi eivät riittäneetkään alkupaloiksi ostetut eväät, vaan niiden lisäksi piti tarjolla olla mätivoileipiä kera ravunpyrstöjen. Niitä sitten värkkäilimme ja katoimme valmiiksi pöytään. Jotenkin ilmeisesti onnistuimme, sillä pieniä mutinoita lukuunottamatta Äiti ei moittinut meitä.

Vieraat saapuivat kaikki yhtä aikaa sovitusti tasan kello kaksi. Olin jo valmistelemassa Spritzejä, joten aikataulussa oltiin. Vaikka pestini piti loppua tuohon, ajattelin, että jään hiukan päivystämään, sillä Äiti ei käsien kovan vapinan vuoksi pysty hoitamaan tarjoilua. Pöytään siirtymisen jälkeen varmistelin juomapuolta.

Kun alkupalat oli syöty, vierailijat vakuuttivat olevansa jo kylläisiä. Uskoin heitä kyllä. Kiltisti kuitenkin katoin pääruoan. Itse en halunnut syödä, sillä ajattelin, että tytöillä on omat puhuttavansa, jotka eivät minua suuresti edes kiinnostaneet.

Lihaa jäi sairaasti. Minä olin jo valmiiksi ottanut siitä osan mukaani, mutta silti sitä jäi ainakin puoli kiloa. Kaikkea muutakin jäi, joten Äidin ruokahuolto on hoidossa siihen asti, kunnes ruoat pilaantuvat.

Viinin asiallinen tarjoilu sujui minulta päällisin puolin mukiin menevästi, mutta sentään kerran yksi vieraista joutui kysymään, että tämäkös se oli se punaviini, jota juotiin. Kahvit ja Siivoojan tekemän valtavan, upean mansikkakakun tarjoilin parvekkeelle. Ja nyt yhtäkkiä muistan, että servetit unohtuivat. Mikä kaamea virhe!

Kun olin tämän kaiken tehnyt, ajattelin, että minun on aika lähteä ja kerroin sen. Äiti oli näytti hämmästyneeltä ja ihmetteli, että joko nyt. Tarjoiluthan olivat vasta alussa. Onneksi hän sentään nauroi päälle.

Parvekekausi on avattu täydellä teholla

Olen jo aiemmin kirjoittanut kortteleistamme. Vaikka aluetta ei pidetä erityisen hyvänä, on se kuitenkin eloisa. Pitkän ja korkean talomme sisäpiha on täynnä leikkiviä lapsia ja penkeillä keskenään istuvia aikuisia. Monet ulkoiluttavat (valitettavasti) koiransakin vain tässä pihassa.

Itse en tapaa istua pihassa mutta parvekkeella sitäkin enemmän. Pariisin kevät on ollut toukokuun kuuman alun jälkeen vaihteleva. Lämpötila pysyi pitkään 20 asteen tuntumassa, ja iltaisin on ollut vielä viileämpää, joten parvekekauden alkua saimme odotella hyvän tovin. Kissojakaan emme uskaltaneet aluksi parvekkeelle päästää, emme niinkään viileyden takia kuin turvallisuuden.

Nyt lämmintä on riittänyt jo toista viikkoa. Iltapäiväaurinko porottaa parvekkeelle polttavasti. Sisällä laskemme luukut alas, jotta huonelämpötila pysyisi siedettävänä. Minä olen kuitenkin siirtynyt parveke-elämään. Arkuus kissojenkin kanssa on taas talven jäljiltä hälvennyt, ja katit kulkevat naapurin ja meidän parvekkeen välillä omia aikojaan. Ovat kuulemma naapurissakin kuin kotonaan.

Pari päivää sitten istuessani auringossa lukemassa kirjaa, kuulin alhaalta musiikkia. Tietysti minun piti heti katsoa, mitä pihalla oli meneillään. Näin, että pihaan oli kokoontunut iso joukko nuoria, joista osa tanssi, osa istuskeli. Ulos oli asetettu pöytiä ja tuoleja. Pitihän minun lähteä sitä tarkemmin tutkimaan meillä kahvilla olleen Naapurin tytön kanssa.

Jokin paikallinen nuoriso-organisaatio oli järjestänyt Jamaika-aiheisen juhlan. Lapset ja nuoret olivat tehneet omia tanssiesityksiään, joita sitten esittivät muille. Minä istuin innostuneena aurinkokatsomossa, Naapurin tyttö siirtyi samantien varjon puolelle. Vaikka varsinainen piha on pelkkää asfalttia, reunamilla on sentään ruohikkoa ja puita. Oikeastaan kauniina kesäpäivänä piha tuntuu ihan viehättävältä.

Kun palasin kotiin, siirryin takaisin parvekkeelle. Apérol Spritzistä on muodostunut meille puolisoni kanssa aito terassitraditio, jota jatkan myös kotona. Olen itsestäni ylpeä, sillä koskaan en ole ollut juomasekoitusten suuri ystävä, saati sitten tekijä. Spritzini on kuulemma ainakin yhtä hyvää kuin ravintoloissa, jollei parempaakin, sanoo Puoliso. Liekö vain imartelua vai olisiko ihan totta.

Aurinko laskee illalla vasta kymmenen maissa, joten valoisaa aikaa riittää. Istumme parvekkeella ja keskustelemme tai räpläämme laitteitamme. Saatamme yhden Spritzin lisäksi joskus nauttia myös lasillisen viiniä. Tai ehkä aika usein. Tai ainakin minä. Joka tapauksessa siinä istuessamme kuulimme taas uusia ääniä. Nyt kävi toisella suunnalla kova puheen sorina ja välillä kuului vähän lauluakin.

Katsoimme molemmat alas ja ilahduimme tavattomasti. Meitä vastapäätä on aivan pikkuinen aidattu piha. Siellä ei kasva kasvin kasvia, eikä asfaltilla kasvaisikaan. Vaan ei se haittaa, kun pitää juhlia. Pihaan oli kannettu pari pöytää ja niiden ympärille tuoleja. Pöydissä näytti olevan ruokaa ja juomaa. Väkeä oli parisen kymmentä, myös lapsia. Siinä porukka istui tyytyväisenä ja joku luikautti väliin laulun, johon muut saattoivat yhtyä. Ei näyttänyt ympäristö vaivaavan, sillä juhlat jatkuivat vielä auringonlaskun jälkeenkin. Tavallisesti ankeasta pihasta oli tullut viihtyisä juhlasali.

Tätä kaikkea minä täällä rakastan. En kiellä, etteikö Suomessa tapahtuisi ihan samaa, mutta näissä kortteleissa, joissa asuu paljon syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, tämä tuntuu ihan erityisen hyvältä.

Seuraaviksi viideksi viikoksi lähdenkin sitten Suomeen katsomaan, mitä kaikkea siellä keksimme.

Feria on hyvä syy juhlia!

El Puerton matkalle sattui kuuden päivän ”kyläjuhla”, Feria. Tapahtuma järjestettiin valtavalla kentällä kaupungin laidalla. Itse asiassa alue on perustettu yksinomaan tätä Feriaa varten. Nyt se oli täynnä kolmiseinäisiä katoksia tai telttoja, joissa eri tahot (maakunnat, järjestöt yms.) pitivät omia juhliaan. Muulloin alue on tyhjillään.

Lähdimme porukalla juhlaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä, jolloin väkeä ei vielä ollut tungokseen asti. Kuuma sen sijaan oli. Silmät ymmyrkäisinä katselin toinen toistaan kauniimpiin flamencoasuihin pukeutuneita naisia. Miehet olivat pääasiassa tavallisissa tamineissa, jotkut tosin hiukan juhlavammin pukeutuneita. Päädyimme nopeasti istumaan tuttavien kotipaikkakuntaa edustavan teltan terassille, ja siitä sitten Feria lähtikin liikkeelle.

Juomaa tuli pöytään kannuissa, ruokaa lautasilla. Rebujito – väkevän Manzilla-viinin ja Spriten sekoitus runsaiden jäiden kera – on nimenomaa Feria-juoma. Muulloin sitä ei juurikaan nautita. Auringon paahteessa Rebujito oli virkistävä, vaikka minulle loppujen lopuksi liian makea. Kun muu juomavalikoima oli vaatimatonta, tyydyin olueeseen. Sormin syötävät naposteltavat koostuivat muun muassa juustosta, mustekalasta ja jamonista, kinkusta. Kaikki oli tuoretta ja herkullista.

Pikku hiljaa väkimäärä kasvoi. Tungoksen seassa kulkivat kauniisti koristellut hevosrattaat ja perinteisiin asuihin pukeutuneet yksittäiset ratsastajat. Sellaista värikylläisyyttä voi harvoin nähdä. Minulle se oli aivan valtava elämys. Yritin kuvata kännykälläni kaikkea, mutta kun en nähnyt puhelimen näytöltä mitään, en voinut tietää, mitä kuviin tarttui. Värejä kai kuitenkin.

Halusimme nähdä tanssia, joka tietysti on oleellinen osa juhlaa, olivathan naiset pukeutuneet upeisiin flamencohameisiinsa. En ole koskaan aiemmin nähnyt mitään vastaavaa. Enimmäkseen naiset, niin isot kuin pienet, tanssivat keskenään, mutta aina välillä joukkoon uskaltautui jokunen mieskin. Kaikkein komeinta oli tanssijoiden ryhti. Jokainen kantoi kroppaansa ylpeydellä. Kukaan ei vetänyt harteitaan sisään tai ujostellut näyttävää takamustaan, jota puku vielä erityisesti korostaa. Sellaista oman vartalonsa hyväksymistä minä ihailen. Ja mikä rytmi! Kaikki näyttivät sen hallitsevan erinomaisesti.

Jaksoimme juhlassa tunteja. Mitä pidemmälle päivä kului, sitä enemmän väkeä riitti. Vaikka ihmiset kulkivat käytäviä Rebujito-kannut käsissään, ei humalaisia näkynyt. Ehkä riittävä määrä Spriteä piti juhlajuoman sopivan mietona. Oppimisen paikka?