Skip to main content

Parvekekausi on avattu täydellä teholla

Olen jo aiemmin kirjoittanut kortteleistamme. Vaikka aluetta ei pidetä erityisen hyvänä, on se kuitenkin eloisa. Pitkän ja korkean talomme sisäpiha on täynnä leikkiviä lapsia ja penkeillä keskenään istuvia aikuisia. Monet ulkoiluttavat (valitettavasti) koiransakin vain tässä pihassa.

Itse en tapaa istua pihassa mutta parvekkeella sitäkin enemmän. Pariisin kevät on ollut toukokuun kuuman alun jälkeen vaihteleva. Lämpötila pysyi pitkään 20 asteen tuntumassa, ja iltaisin on ollut vielä viileämpää, joten parvekekauden alkua saimme odotella hyvän tovin. Kissojakaan emme uskaltaneet aluksi parvekkeelle päästää, emme niinkään viileyden takia kuin turvallisuuden.

Nyt lämmintä on riittänyt jo toista viikkoa. Iltapäiväaurinko porottaa parvekkeelle polttavasti. Sisällä laskemme luukut alas, jotta huonelämpötila pysyisi siedettävänä. Minä olen kuitenkin siirtynyt parveke-elämään. Arkuus kissojenkin kanssa on taas talven jäljiltä hälvennyt, ja katit kulkevat naapurin ja meidän parvekkeen välillä omia aikojaan. Ovat kuulemma naapurissakin kuin kotonaan.

Pari päivää sitten istuessani auringossa lukemassa kirjaa, kuulin alhaalta musiikkia. Tietysti minun piti heti katsoa, mitä pihalla oli meneillään. Näin, että pihaan oli kokoontunut iso joukko nuoria, joista osa tanssi, osa istuskeli. Ulos oli asetettu pöytiä ja tuoleja. Pitihän minun lähteä sitä tarkemmin tutkimaan meillä kahvilla olleen Naapurin tytön kanssa.

Jokin paikallinen nuoriso-organisaatio oli järjestänyt Jamaika-aiheisen juhlan. Lapset ja nuoret olivat tehneet omia tanssiesityksiään, joita sitten esittivät muille. Minä istuin innostuneena aurinkokatsomossa, Naapurin tyttö siirtyi samantien varjon puolelle. Vaikka varsinainen piha on pelkkää asfalttia, reunamilla on sentään ruohikkoa ja puita. Oikeastaan kauniina kesäpäivänä piha tuntuu ihan viehättävältä.

Kun palasin kotiin, siirryin takaisin parvekkeelle. Apérol Spritzistä on muodostunut meille puolisoni kanssa aito terassitraditio, jota jatkan myös kotona. Olen itsestäni ylpeä, sillä koskaan en ole ollut juomasekoitusten suuri ystävä, saati sitten tekijä. Spritzini on kuulemma ainakin yhtä hyvää kuin ravintoloissa, jollei parempaakin, sanoo Puoliso. Liekö vain imartelua vai olisiko ihan totta.

Aurinko laskee illalla vasta kymmenen maissa, joten valoisaa aikaa riittää. Istumme parvekkeella ja keskustelemme tai räpläämme laitteitamme. Saatamme yhden Spritzin lisäksi joskus nauttia myös lasillisen viiniä. Tai ehkä aika usein. Tai ainakin minä. Joka tapauksessa siinä istuessamme kuulimme taas uusia ääniä. Nyt kävi toisella suunnalla kova puheen sorina ja välillä kuului vähän lauluakin.

Katsoimme molemmat alas ja ilahduimme tavattomasti. Meitä vastapäätä on aivan pikkuinen aidattu piha. Siellä ei kasva kasvin kasvia, eikä asfaltilla kasvaisikaan. Vaan ei se haittaa, kun pitää juhlia. Pihaan oli kannettu pari pöytää ja niiden ympärille tuoleja. Pöydissä näytti olevan ruokaa ja juomaa. Väkeä oli parisen kymmentä, myös lapsia. Siinä porukka istui tyytyväisenä ja joku luikautti väliin laulun, johon muut saattoivat yhtyä. Ei näyttänyt ympäristö vaivaavan, sillä juhlat jatkuivat vielä auringonlaskun jälkeenkin. Tavallisesti ankeasta pihasta oli tullut viihtyisä juhlasali.

Tätä kaikkea minä täällä rakastan. En kiellä, etteikö Suomessa tapahtuisi ihan samaa, mutta näissä kortteleissa, joissa asuu paljon syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, tämä tuntuu ihan erityisen hyvältä.

Seuraaviksi viideksi viikoksi lähdenkin sitten Suomeen katsomaan, mitä kaikkea siellä keksimme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *