Skip to main content

Kyllä loma on eläkeläisenkin parasta aikaa

Olemme Puolison kanssa reissanneet kesän aikana hurjasti tai ainakin olleet poissa kotoa pitkiä toveja. Loppukesän loman vietimme Etelä-Ranskassa Pyreneiden tuntumassa. Ensin vietimme Puolison siskon perheen kesäpaikassa keskellä-ei-mitään lähes viikon ja toisen pätkän Colliouressa Välimeren rannalla.

Siskon kesäpaikka sijaitsee tarkemmin sanottuna Laspeyres’issä, ihan maaseudun sydämessä. Matkustimme ensin seitsemisen sataa kilometriä, mutta vain nelisen tuntia Pariisista Toulouseen junalla, josta otimme seuraavan junan kohti päämäärää. Päämäärällä oli toki nimikin, mutta se sentään on jo karannut päästäni. Siellä Sisko ja Siskonmies olivat meitä vastassa sillipurkillaan, johon sitten tavaroinemme ahtauduimme.

Vaatetuksemme oli vielä Pariisin aamupäivässä ollut sopiva, mutta nyt tuli kyllä hiki pintaan. Autossa ei tietenkään ollut ilmastointia. Myös vauhti oli pikkuruisilla kyläteillä hurjaa, mikä lisäsi hikoilua, vaikka nyt kyseessä olikin kylmänhiki. Usein tie oli niin kapea, ettei sille olisi kahta autoa mahtunut rinnan. Suoraa tienpätkää ei juuri ollut, mutta mäkiä ja mutkia riitti.

En ole erityisen maalaisihminen. Viihdyn parhaiten kaupungin melskeessä, enkä kaipaa lainkaan maaseudun rauhaa. Ihme kyllä pärjäsin perillä hyvin, vaikka väkeä riitti. Lomaa nimittäin paikalla olivat viettämässä myös Siskontyttö Pikkumiehen kanssa sekä Siskonmiehen veli. Aamuisin lisämausteen toi jonkun (kaukaisen) naapurin Pitchou-poni, joka tuli ja pisteli poskeensa Siskon istutuksia. Minusta se olisi hyvin saanut niin tehdä, kun oli niin vietävän söpö, mutta isäntäväki oli toista mieltä. Ponia häädettiin melkein koko joukon voimin pois.

Lähtöpäivänä olimme kyllä jo malttamattomia. Taas meidät kuskattiin juna-asemalle, josta jatkoimme Toulouseen. Siellä meitä jo odotti vuokraamamme komea Opel Mokka. Autolla olen tottunut ajamaan, mutta sen verran suuri Mokka oli, että hiukan jouduin ulkomittoja aluksi arvioimaan. Kun tulimme sinuiksi auton kanssa, ajaminen oli suoranainen nautinto. Erityisesti peruutustutka tuntui mahtavalta keksinnöltä!

Muutaman tuhannen asukkaan Collioure täyttyy turisteista erityisesti kesäaikaan, mutta kuulemma talvisinkaan ei ole hiljaista. Meitä turisstijoukot eivät häirinneet. Suurin ongelma oli auto. Sille ei tahtonut löytyä parkkipaikkaa. Hotelimme vieressä oli maksullinen pysäköintialue, joka oli kaikkina vuorokauden aikoina tupaten täynnä. Siinä ei auttanut kuin odotella, että joku ymmärtäisi lähteä ja vapauttaa paikkansa. Odottajiakin oli jonoksi asti. Hotellin pitäjä neuvoi meille kohtuullisen lähellä, mutta takkusten takana olevan maksuttoman paikan, jossa autoa pari päivää pidimmekin. Itse asiassa siihen asti, kun eräänä päivänä vapaata paikkaa etsiessämme kohtasimme onnettoman miehen, jonka auton takapyörät joku niljakas oli kähveltänyt.

Hotellimme sijaitsi meren rannasta vain parin, kolmen kymmenen metrin päässä, ja huoneestamme oli merinäköala. Välimatkat olivat lyhyitä, joten kuljimme kaupungilla aina jalan.

Olemme jostain syystä ihastuneet turisteille tarkoitettuihin pikku juniin, ja sellaisen löysimmekin Colliouresta. Sillä ei tehty kaupunkikierroksia, vaan se vei meidät kohti läheisiä kukkuloita vai vuoriako ne ovat. Ajelimme lähes kinttupolkuja ylös rinteitä ja näimme upeita viiniviljelmiä. Alue on tunnettu viineistään. Maisematkin olivat upeita.

Vaikka uimarannallakin loikoilimme, vietimme oikeata aktiivilomaa. Meille se ei varsinaisesti tarkoita pitkiä kävelyretkiä tai muuta toimintaa. Kulkuneuvon otamme alle aina, kun se vain on mahdollista. Niinpä kävimme katsastamassa rannikkoa myös vedestä käsin. Että osaa meri olla kirkas!

Viineistään vielä Colliourea tunnetumman Banyulsin  retken teimme autolla. Kävimme myös pakollisessa viininmaistelussa, joita matkan varrella oli toinen toisensa vieressä. Minä tietysti tyydyin sylkemään herkut suustani, mutta sen verran makua sain, että osasimme valita molemmille sopivat tuliaisviinit. Ja hyvät tulikin!