Skip to main content

Turistina Lontoossa

On mukava asua Keski-Euroopassa. Täältä on niin helppoa lähteä sinne ja tänne. Piipahdimme Puolison kanssa Lontoossa neljäksi päiväksi. Vaikka pääasiallinen tarkoituksemme olikin Jasper Johnsin näyttely, ajattelimme, että ehdimme kyllä tehdä muutakin, vaikkei ajatuksissa mitään erityistä ollutkaan.

Yövyimme Hyde Parkin kupeessa pienessä viihtyisässä hotellissa. Metroasema oli parin korttelin päässä ja bussipysäkki vielä lähempänä. Matka Oxford Streetille olisi toki reippaammilta taittunut vaikka jalan, mutta sadettakin riitti siinä määrin, että kulkuneuvot tuntuivat miellyttävämmiltä vaihtoehdoilta.

Lontoo on kyllä valtava kaupunki. Vaikka olen siellä pari kertaa aiemminkin ollut, laajuus hahmottui minulle nyt vasta oikeastaan ensimmäistä kertaa. Emme suunnitelleet suuria, vaan ajattelimme käydä hiukan kaupoissa. Niitähän riitti. Heti kohta Oxford Circusin metroasemalta ulos tullessamme Puolison silmiin pisti hänen lempiliikkeensä Uniqlo. Siellä jouduimme vierailemaan vielä toistamiseen, kun ostokset jäivät ensi kerralla lopulta hiukan vajaiksi. Minä puolestani riemastuin, kun näin Dr. Martensin liikkeen. Löysimme sieltä tietysti molemmat samat talvikengät. Kumpikin olisi halunnut kengät mustina, mutta samanlaisia ei voinut ottaa. Päätin tyytyä ruskeisiin. Kokeiluiden jälkeen kävi kuitenkin niin onnellisesti, ettei malli sopinut Puolisolle lainkaan. Niinpä minä sain omani mustana. Puoliso löysi mieleisensä talvikengät sitten toisaalta.

Narrasin hiukan, kun sanoin, ettei matkallamme ollut muuta päämäärää kuin Jasper Johnsin näyttely. Oli meillä. Olimme jo etukäteen tutkineet, missä sijaitsee Hercule Poirotin residenssi, ja sinne teimme pyhiinvaellusmatkan. Otimme alle Überin ja matkasimme talon eteen. Siinä me sitten sitä ihailimme ja otimme valokuvia. Kumpikaan meistä ei huomannut itse asettua talon eteen kuvattavaksi, mitä sitten kotona harmittelimme.

Koska emme olleet tulleet tutustumaan nähtävyyksiin, teimme tavaratalokierroksia. Aloitimme Harrodsista. Silmänruokaa kyllä riittää aina egyptiläisestä portaikosta upeisiin muotiluomuksiin. Joulukin oli jo ehtinyt paikalle. Kyselimme kerran, pari joidenkin tuotteiden hintoja, mutta ne olivat niin tähtitieteellisiä, että lopetimme kysymykset heti alkuunsa. Asiakkaista näytti olevan paremminkin pulaa, turisteja sentään jonkin verran.

Selfridges on oikeastaan paremmin tuttu viime vuosien tv-sarjasta. Siksi halusin erityisesti nähdä, muistuttaisiko liike enää millään tavoin televisiosta näkemääni. En voi sanoa olevani pettynyt, sillä pyöröovet sentään olivat paikallaan. Näyttävyydessä tavaratalo jää ilman muuta jälkeen Harrodsista. Ruokaosastot olivat näissä kuin yö ja päivä. Samoin tavaratalojen ravintolat ja kahvilat. Harrodsissa kaikki oli aivan viimeisen päälle, mutta jotenkin tuntui, että Selfridgesissä oltiin vähän sinne päin. Henkilökuntaa oli molemmissa kuitenkin niin, että olivat jalkoihin jäädä. Stockmann voisi ottaa oppia. Lontoon vanhin tavaratalo Liberty jäi sitten lopulta käymättä. Sitä ihailimme vain ulkokautta

Kun lähtöpäivänä oli vielä aikaa, päätimme toisestakin pyhiinvaelluksesta. Lähdimme vanhojen aikojen muistoksi katsomaan, miltä tämän päivän Carnaby Street näyttää. Ja näyttihän se. Kadun molemmissa päissä oli kaaret, jotka toivottivat tervetulleeksi tälle lähihistorian Beatles-sukupolven tärkeälle kadulle. Väriä riitti ja kauppoja. Tunnelma oli tietysti vuosikymmenten jälkeen hyvin erilainen, enkä usko paikalla olleen juuri muita kuin turisteja. Istuimme kahvilla ja muistelimme omia nuoruusaikojamme.

Reissu oli kaikin puolin mukava irtiotto arjen pienoisesta tylsyydestä. Kaiken nähdyn lisäksi ihmeellistä oli se ystävällisyys ja auttavaisuus, jota kohtasimme. Turhaan ei englantilaisia kuvata kohteliaiksi. Taidan koittaa itsekin ottaa opiksi.

Jasper Johnsin perässä Lontooseen

Luin joitain aikoja sitten Hesarista arvostelun amerikkalaisen Jasper Johnsin Lontoon näyttelystä. Arvostelu oli siinä määrin ylistävä, että minun muka-kulttuuri-ihmisenä teki heti mieli lähteä katsomaan sitä. Kun sain Puolisonkin innostumaan, niin me sitten lähdimme.

Minä tapani mukaan olin katsonut viikonloppulentoja, mutta Puoliso onneksi muistutti, että olemme eläkkeellä ja voimme mennä arkenakin. Silloin näyttelyssäkään ei varmasti ole kauheaa ruuhkaa. Liput sinne ostimme kuitenkin varmuuden vuoksi etukäteen. Jonottaminen on niin tylsää. Etukäteisostossa on vain se harmillinen seikka, etten pääse hyödyntämään pressikorttini maksutonta sisäänpääsyä näyttelyihin, mutta päätin senkin kestää.

Lähtömme Lontooseen oli meille melko aikainen. Matka Pariisin Charles de Gaullen kentälle ei muutoinkaan sujunut ihan toivotulla tavalla. Lähdimme kotoa hiukan knaftisti ja pidimme aika moista kiirettä bussipysäkille. Olin aivan punainen ja hiestä märkä heti kättelyssä. Kun sitten olimme tulossa lähtöterminaalille, bussikuski ilmoittikin, ettei hän pääse sinne kovan ruuhkan vuoksi, vaan vie meidät aivan toiseen terminaaliin. Tässä vaiheessa olin jo aivan varma, ettei matkasta tulisi mitään.

Terminaalilta toiselle kulkee navetteja, pikku busseja, jollaisella mekin kuvittelimme siirtyvämme omaamme. Mielessäni toki ihmettelin, miten sellainen pääsisi perille. Vaan ei, tällä kertaa navette tarkoittikin junaa, joka kulkee terminaalien välejä. Kello alkoi lähestyä koneeseen nousun aikaa, kun löysimme vihdoin junan. Pakkauduimme sisään niin, että vedin Puolisoa irti kiinni menevien junan ovien välistä. Olimme kuitenkin sisällä! Juna ei suinkaan vienyt meitä aivan terminaaliimme asti, joten taas alkoi juoksu kelloa vastaan juuri, kun edellinen hiki oli kuivunut ja normaali värikin palannut kasvoilleni. Koneeseen nousu oli käynnissä, kun olimme lopulta perillä.

Koska olimme jo suorittaneet päivän liikuntatehtävän, päätimme Heathrow’ssa ottaa taksin. Matka keskustaan oli pitkä ja mittari raksutti. Näin kallista taksimatkaa en muista juuri tehneeni. Useissa käymissämme kaupungeissa on takseilla lentokenttäkuljetuksissa ollut jokin kiinteä taksa mutta ei Lontoossa. Reilun yhdeksän kympin hinta jäi kuitenkin selvästi alle lentolipun hinnan.

Näyttelyyn mennessämme olimme jo ehtineet tutustua Lontoon metrojen hintoihin ja todenneet nekin kalliiksi. Kahdelta hengeltä paikkaan kuin paikkaan maksoi noin 12 euroa. Totesimme nopeasti, että Überillä matka taittuu edullisemmin. Niinpä käytimme palvelua melkein kaiken aikaa. Vain kun aikaa ei ollut tuhlattavaksi turvauduimme metroon. Hyvä hotellimme sijaitsi kyllä erittäin hyvien kulkuyhteyksien päässä.

Mitä sitten sitten sanoisin Jasper Johnsista? Näyttely oli todella laaja restrospektiivi nyt 87-vuotiaan taiteilijan eri vuosikymmenten töistä. Koko näyttely oli loistava! Eräät työt melkein salpasivat hengen. Oli aivan selvää, että Johnsin takia matka kannatti tehdä. Hänen töitään on viimeksi Euroopassa ollut näin laajasti esillä vuonna 1997. Huomasin tosin Pariisiin palattuamme, että pääsemme näkemään joitain hänen kuviaan myös täällä, sillä Fondation Louis Vuitton pääsee ensimmäistä kertaa esittelemään laajan MoMa-näyttelyn tiloissaan. Sinne sitten seuraavaksi.