Skip to main content

Jasper Johnsin perässä Lontooseen

Luin joitain aikoja sitten Hesarista arvostelun amerikkalaisen Jasper Johnsin Lontoon näyttelystä. Arvostelu oli siinä määrin ylistävä, että minun muka-kulttuuri-ihmisenä teki heti mieli lähteä katsomaan sitä. Kun sain Puolisonkin innostumaan, niin me sitten lähdimme.

Minä tapani mukaan olin katsonut viikonloppulentoja, mutta Puoliso onneksi muistutti, että olemme eläkkeellä ja voimme mennä arkenakin. Silloin näyttelyssäkään ei varmasti ole kauheaa ruuhkaa. Liput sinne ostimme kuitenkin varmuuden vuoksi etukäteen. Jonottaminen on niin tylsää. Etukäteisostossa on vain se harmillinen seikka, etten pääse hyödyntämään pressikorttini maksutonta sisäänpääsyä näyttelyihin, mutta päätin senkin kestää.

Lähtömme Lontooseen oli meille melko aikainen. Matka Pariisin Charles de Gaullen kentälle ei muutoinkaan sujunut ihan toivotulla tavalla. Lähdimme kotoa hiukan knaftisti ja pidimme aika moista kiirettä bussipysäkille. Olin aivan punainen ja hiestä märkä heti kättelyssä. Kun sitten olimme tulossa lähtöterminaalille, bussikuski ilmoittikin, ettei hän pääse sinne kovan ruuhkan vuoksi, vaan vie meidät aivan toiseen terminaaliin. Tässä vaiheessa olin jo aivan varma, ettei matkasta tulisi mitään.

Terminaalilta toiselle kulkee navetteja, pikku busseja, jollaisella mekin kuvittelimme siirtyvämme omaamme. Mielessäni toki ihmettelin, miten sellainen pääsisi perille. Vaan ei, tällä kertaa navette tarkoittikin junaa, joka kulkee terminaalien välejä. Kello alkoi lähestyä koneeseen nousun aikaa, kun löysimme vihdoin junan. Pakkauduimme sisään niin, että vedin Puolisoa irti kiinni menevien junan ovien välistä. Olimme kuitenkin sisällä! Juna ei suinkaan vienyt meitä aivan terminaaliimme asti, joten taas alkoi juoksu kelloa vastaan juuri, kun edellinen hiki oli kuivunut ja normaali värikin palannut kasvoilleni. Koneeseen nousu oli käynnissä, kun olimme lopulta perillä.

Koska olimme jo suorittaneet päivän liikuntatehtävän, päätimme Heathrow’ssa ottaa taksin. Matka keskustaan oli pitkä ja mittari raksutti. Näin kallista taksimatkaa en muista juuri tehneeni. Useissa käymissämme kaupungeissa on takseilla lentokenttäkuljetuksissa ollut jokin kiinteä taksa mutta ei Lontoossa. Reilun yhdeksän kympin hinta jäi kuitenkin selvästi alle lentolipun hinnan.

Näyttelyyn mennessämme olimme jo ehtineet tutustua Lontoon metrojen hintoihin ja todenneet nekin kalliiksi. Kahdelta hengeltä paikkaan kuin paikkaan maksoi noin 12 euroa. Totesimme nopeasti, että Überillä matka taittuu edullisemmin. Niinpä käytimme palvelua melkein kaiken aikaa. Vain kun aikaa ei ollut tuhlattavaksi turvauduimme metroon. Hyvä hotellimme sijaitsi kyllä erittäin hyvien kulkuyhteyksien päässä.

Mitä sitten sitten sanoisin Jasper Johnsista? Näyttely oli todella laaja restrospektiivi nyt 87-vuotiaan taiteilijan eri vuosikymmenten töistä. Koko näyttely oli loistava! Eräät työt melkein salpasivat hengen. Oli aivan selvää, että Johnsin takia matka kannatti tehdä. Hänen töitään on viimeksi Euroopassa ollut näin laajasti esillä vuonna 1997. Huomasin tosin Pariisiin palattuamme, että pääsemme näkemään joitain hänen kuviaan myös täällä, sillä Fondation Louis Vuitton pääsee ensimmäistä kertaa esittelemään laajan MoMa-näyttelyn tiloissaan. Sinne sitten seuraavaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *