Skip to main content

Lyon, rakkaudesta

Vaikka emme ole tänä vuonna vielä tehneet yhtäkään lomamatkaa, tuntuu siltä, että paikallamme emme ole olleet hetkeäkään. Lyonissa olemme yhdessä olleet kaksi kertaa, Puoliso kolmannenkin ja minä Suomessa jo kolme kertaa. Tuo on puolessa vuodessa aika paljon.

Lyonissa ehdimme viimeksi olla kaikkiaan kymmenkunta päivää. Olimme onneksi tällä kertaa hotellissa, emmekä Siskon luona ja näin saimme hiukan omaakin aikaa. Söimme aamuisin hotelliaamiaisen rauhassa ja vasta sitten lähdimme Siskon luo. Tai minä en joka aamu lähtenytkään heti, vaan jäin lukemaan kännykältä päivän Hesaria.

Siskon hoidot vievät tietysti voimia, mutta saimme hänet sentään aika ajoin mukaamme torille tai kauppoihin. Muutoinkin yritimme pitää yllä paremminkin iloista mieltä kuin kaiken aikaa kysellä hänen kulloistakin vointiaan. Annoimme hänen puhua sairaudestaan, kun hän halusi.

Minun syntymäpäiväni sattui Lyonin matkalle. Olin ajatellut viedä meidät kaikki johonkin hyvään ravintolaan syömään, mutta viikon edetessä ulkona syöminen alkoi vaikuttaa yhä huonommalta vaihtoehdolta. Siskon ei tehnyt mieli ja toisaalta Siskontytön kaksi pientä lasta olisivat varmasti johtaneet huomion pois juhlinnasta.

Omista suunnitelmistamme luovuimme lukuun ottamatta Paul Bocusen hallia. Jostain syystä emme olleet siellä tulleet käyneiksi, vaikka puhetta oli ollut useammankin kerran. Niinpä eräänä helteisenä päivänä (tosin kaikki päivät olivat helteisiä!)  lähdimme retkelle halliin. Löysimme sinne ihan kummastuttavan hyvin siihen nähden, ettei meistä kummallakaan ole suuntavaistoa edes mainitsemisen arvoisesti.

Halli on aloittanut toimintansa jo 1971, mutta se on uudistettu tai kai oikeammin rakennettu uusiksi 2004. Halli on avara ja toi mieleeni hiukan Hakaniemen kauppahallin väistötilana toimivan lasirakennuksen. Toki Bocusen halli on tasoltaan erilainen, sillä se toimii eräänlaisena Lyonilaisen ruokakulttuurin näyteikkunana maailmalle. Ja tietysti hintatasokin on omaa luokkaansa. En kuitenkaan voi olla kehumatta – ja vieläkin ku

olaamatta – kaikkia niitä ihanuuksia, joita näimme. En yhtään väitä, etteikö Suomessakin osattaisi, mutta jotakin ekstraa on kaikessa esille panossa.

Kauppiaita hallissa on viitisenkymmentä, näistä ravintoloita tai baareja on viisitoista. Kaikissa emme sentään käyneet, mutta muutamassa sentään. Söimme elämäni kalleinta espanjalaista ilmakuivattua kinkkua, Jamón Ibérico de Bellotaa. En ehkä koskaan ennen ole syönyt niin hyvää. Muutama viipale ole levitetty erikoisen, ylöspäin kapenevan lyhtymäisen keramiikka-astian kupeille, jota lämmitti tuikkukynttilä. Lämpö varmasti lisäsi kinkun maukkautta. Mukaan emme sitä raskineet ostaa, vaan tyydyimme hiukan edullisempaan vaihtoehtoon.

Minusta kakkujen ja leivonnaisten teko on Ranskassa saavuttanut taiteen tason. Vähän kaikkialla näkee toinen toistaan upeampia luomuksia. Ylittivätkö Bocuse-hallin leivonnaiset normitason? En ole varma, mutta aivan upeita teoksia me näimme. Halli oli kaiken kaikkiaan elämys, jota voi vilpittömästi suositella kaikille Lyonin kävijöille.

Synttärijuhlat päätettiin lopulta pitää Siskontytön luona. Olimme päivällä käyneet torilla hankkimassa riittävästi herkkuja ja vähän juhlajuomaakin. Puoliso oli luvannut valmistaa kaiken, joten minä sain vain istuskella parvekkeella ja nauttia pimenevästä illasta, joka lupaili ukkosta kaiken helteen päätteeksi. Pikkumies touhuili omiaan, eikä halunnut mennä nukkumaan, Vauva puolestaan ei olisi halunnut syödä. Toisaalta ei ruokakaan ollut heti valmista.

Kun vihdoin istuimme pöytään, söimme tavanomaisen hyvin, mutta vähän normaalia juhlavammin. Nostimme minulle maljoja. Lahjoja en ollut odottanut, ehkä Puolisolta sentään. Sain kuitenkin monta. Olin Siskon luona ihaillut Tintti-sarjakuvahahmosta tehtyä sanastoa ja yllätyksekseni se oli minulle ostettu. Muutkin saamani kirjat olivat todella ajatuksella hankittuja. Jouduin jälleen kyynelehtimään.

Vaikka matkan tarkoituksena olikin ollut olla mahdollisimman paljon Siskon tukena, apuna ja seurana, en voi mitenkään sanoa, että olisimme eläneet murheen alhossa. Luulen, että onnistuimme kaiken muun ohella myös keventämään kaikkien tuskaa. Myös omaamme.

Leppoisa loma Helsingissä

Helsingin reissu sujui kerrankin aivan loistavasti. Olin iloisella mielellä, eikä kertaakaan tuntunut siltä, että olisin juossut kieli vyön alla paikasta toiseen. Ilmatkin suosivat ihan ylen määrin.

Lähdin keskeltä kylpyhuoneremontin kaaosta, mutta riemuissani siitä, että Helsingissä pääsen heti ihan oikeaan suihkuun. Päiväni olin ajatellut täyttää normisti Äidin kanssa. Se tarkoittaa useita käyntejä kaupassa ja kodin pikku askareiden toimittamista. Ja askareita kyllä riittää. Aina, kun ehdin istahtaa, kuulen jostain etäämmältä pyynnön tai ehkä melkein käskyn: ”Kuule viitsisitkö vielä tehdä sitä ja tätä:” Se on jotenkin uuvuttavaa, enkä millään tahdo kestää sitä, että joku muu antaa kaiken aikaa ohjeita.

Tällä kertaa olin Äidin toiveesta vuokrannut auton. Otin sen Lacarasta, jota olen useasti ennenkin käyttänyt. Sain automaattivaihteisen Ford Fiestan muutamaksi päiväksi varsin edulliseen hintaan. Vuokraamo sijaitsee Hämeentiellä, ja siihen edessä olevalle jalkakäytävälle auto minulle tuotiin. Istuin kuskin paikalle ja päätin vielä ohjekirjasta tarkistaa automaattivaihteiston käytön, kun en viime vuosina ole tullut automaatilla ajelleeksi. Katselin vihkoa ilmeisen hartaasti jo käynnistämässäni autossa, kun Lappuliisa koputti ikkunaan. Tekivät kuulemma tehovalvontaa jalkakäytäväpysäköinnistä. Otin maksulapun harmissani vastaan, enkä edes älynnyt kysyä, mikseivät olleet tulleet vain hätyyttämään minua pois. Ihan kummallista toimintaa.

Auto olikin Äidiltä loisto idea. Hänellä ei ollut suuria toiveita mistään erityiskohteista, joten päätimme lähteä kiertelemään Helsingin aurinkoista rantaviivaa. Tulimme jutelleeksi paljon ja leppoisasti. Äiti muisteli menneitä ja kertoili nuoruutensa paikoista. Ihmettelimme yhdessä, kuinka Helsinki on muuttunut. Uusia asuinalueita on tullut nimenomaan rannoille.

Toisena päivänä kävimme muutamassa galleriassa katsomassa tauluja (muun muassa Elena Maijalan töitä). Taidenäyttelyissä ja gallerioissa kiertäminen on ollut aina Äidin lempiharrastus. Itsekin jouduin mukaan jo polven korkuisena. Olisi voinut luulla, että minusta olisi tullut taiteen vihaaja, sillä puoli pakolla niissä silloin kuljin. Mutta niin ei onneksi käynyt.

Gallerioitten jälkeen keksin, että menemme tutustumaan uuteen Hotelli Georgeen , joka sijaitsee Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulmassa. Tiesimme, että siellä on maailmankuulun Ai Weiwein teos, jonka halusimme molemmat nähdä. Hotellin edessä oli hiukan väentungosta, jota ihmettelimme. Ohitimme sen kuitenkin, ja sisällä kyselimme, ketä ihmiset mahtoivat päivystää. Kiertoilmaisuin meille kerrottiin, että Suomessa keikalla oleva Metallica yöpyi hotellissa.

George oli todella kaunista katsella. Heti sisääntuloaulassa roikkuva Ai Weiwein upea lohikäärme ei ollut ainoa esillä oleva taideteos. Yläkerran Wintergarden-baari oli jo itsessään nähtävyys. Sen seinät on tapetoitu ihanalla Klaus Haapaniemen tapetilla, ja katossa roikkui Pekka Jylhän hienon hieno lintuteos ’Learning to Fly’. Käyntimme kruunasimme lasillisilla. Suosittelen lämpimästi vierailua hotellissa ja varmaan yöpymistäkin, vaikka emme huoneissa päässeetkään käymään. Kuvissa huoneet näyttävät viihtyisiltä ja komeilta. Ja sijaitseehan hotelli ihan mahtavassa paikassa Helsingin ytimessä.

Palasin helteisestä Helsingistä kotiin Pariisiin kerrankin levänneenä tai ainakin niin luulin. Jo lentokentällä tunsin flunssan iskevän ja kotona kuume oli noussut melkein 39:ään. Seuraavana päivänä piti olla lähtö Lyoniin, mutta selvää oli, ettei minun matkastani tulisi mitään. Jos olisinkin voinut matkustaa, en olisi voinut tavata Puolison Siskoa, jonka syöpähoidot olivat vasta alkaneet. Pääsimme onneksi muutaman päivän päästä matkaan, kun tautini ei ollut lopulta kovin pitkä kestoinen.

P.S. Kylpyhuone ei tietenkään ollut valmis palatessani. Suihkuseinäke ei ollut vielä tullut. Asensimme vanhan suihkuverhon paikoilleen, jotta saatoimme edes käydä suihkussa. Lyonin reissun jälkeen seinäke oli vihdoin saapunut, ja miehet tulivat sitä asentamaan. Kuinka ollakaan, kaikista mittauksista huolimatta, seinäke oli väärän kokoinen. Onneksi oikean lainen löytyi nopeasti ja se asennettiin yhden päivän aikana. Nyt meillä vihdoin on ihana suihku, emmekä edes muista kaikkia matkan varrella sattuneita kompasteluita.