Skip to main content

Erittäin pitkä ja todellakin kuuma kesä

Uutinenhan ei kenellekään liene, että hellettä on piisannut. Minulle sen sijaan on täysin uutta se, etten enää entisellä tavalla kestä hellettä. Tänä kesänä olen hakeutunut mahdollisimman usein varjopaikkoihin, kun aiemmin suorastaan nautin suorasta auringon paahteesta.

Vaan sattuipa kesään viileäkin jakso. Viime kesän viiden viikon Suomessa palelemisen jälkeen olin päättänyt, etten toistamiseen halua sitä kokea. Niinpä Suomi-lomalle varattiin aikaa vain kolme viikkoa. Lähdimme yhdessä Puolison kanssa jo kesäkuun puolessa välissä. Siskonpoika tyttöystävineen nimittäin halusi myös tulla Helsinkiin ja heidän viikon lomansa ajoittui heinäkuun alkupuoliskolla. Neljä henkeä kaksiossani on vähän liikaa ainakin paria päivää pidemmäksi ajaksi.

Niin kului tämäkin kesälomani viileässä ja melko sateisessakin säässä. Harmittihan se minua, mutta säille ei kerta kaikkisesti vaan voi mitään.

Kaiken kaikkiaan loma kuitenkin sujui kohtuullisesti. Minä koitin parhaani mukaan elää pienessä ristipaineessa Äidin ja Puolison välissä. Heidän tarpeensa tuntuvat kyllä eroavan toisistaan. En voi silti väittää, etteikö meillä olisi ollut erittäin mukaviakin hetkiä yhdessä. Olimme vuokranneet auton, joten kulkeminen ei tuottanut ongelmia. Kävimme muutaman kerran ulkona syömässä, mikä ilahduttaa Äitiä aina tavattomasti, eikä se sen paremmin ole vastenmielistä minulle kuin Puolisollekaan.

Turkuunkin pääsimme sukuloimaan pariksi päiväksi. Tai oikeastaan olimme Naantalissa, Maskussa ja Kaarinassa, mutta eikös ne kaikki ole niin kuin melkein Turkua. Minulle on aina suuri ilo tavata näitä Puolison sukulaisia, vaikka olen käsittänyt, etteivät sukulaisvierailut koskaan olisi erityisen hauskoja. Vaan näidenpä luona on! Meitä ajelutetaan ympäriinsä, syömme hyvin, nauramme paljon ja melkein kaikki juommekin vähän. Rakastan tätä kesän traditiota.

Helteet alkoivat, kun Siskonpoika tuli. Pari päivää ehdimme nauttia lämmöstä. Hyvältä se vielä silloin tuntui.

Pariisiin saavuimme hiukan epävakaiseen iltaan ja tietysti pelkäsin, etten taas(kaan) saa koko kesänä oikeaa kesää. (Toukokuu on ihan eri asia!) Pelkoni osoittautui turhaksi. Säät lämpenivät päivä päivältä ja ei aikaakaan, kun mittarin lukemat alkoivat lähennellä neljää kymmentä. Vielä alkuun se tuntui ihan siedettävältä, melkein mukavalta. Meille kuitenkin paistaa sisään iltapäivästä lähtien, joten sisälämpötila nousi nopeasti lähelle ulkolämpötilan asteita. Siinä eivät paljon tuulettimetkaan auttaneet. Pian emme juuri voineet lähteä edes ulos kuin pakollisille kauppakäynneille. Päivät kuluivat hellettä puhkuessa.

Tyttärelle olin ostanut syntymäpäivälahjaksi matkan Pariisiin ja Lyoniin. Olimme suunnitelleet pikku ohjelmia, mutta eihän niistäkään mitään tullut. Meistä ei kukaan ollut halukas lähtemään ulos. Yhdeksi illaksi olimme sopineet menevämme katsomaan ulkoilmanäytökseen yhtä Aki Kaurismäen elokuvaa. Leffa alkoi iltakymmeneltä, mutta kun lämpötila oli edelleen yhdeksän aikaan 39 astetta, totesimme lähdön mahdottomaksi.

Onneksi juna Lyoniin lähti jo aamupäivällä, jolloin kuumuus ei ole vielä korkeimmillaan. Silti asteita oli silloin jo 33. Siinä lämpötilassa oli kuitenkin mahdollista lähteä matkalle. Lyonin päässä asemalta oli otettava taksi, sillä bussilla emme olisi kyenneet. Vähänpä me pystyimme muutakaan tekemään. Välillä raahauduimme kauppaan ja silloin meidät yllätti mahtava sadekuuro. Juuri tuoksi hetkeksi ilma viilene, mutta sateen loputtua helle jatkui entisellään.

Siskon syöpähoidot ovat vielä kesken, joten pyrimme auttamaan kotona kaikessa mahdollisessa. Tai ainakin Puoliso yritti. Minusta lähinnä tuntui, että aivoni olivat sulaneet. Vaatteetkin oli pakko joka päivä pukea päälle, eikä sekään tahtonut millään sujua, kun iho oli nihkeä, jollei märkä.

Pariisiin palattuamme Tytär lähti samantien, kun seuraava vieras astui ovesta. Ystävämme oli tullut Pariisin Gay gameseihin kannustamaan urheilevia kavereitaan. Minä lähdin joka päivä urheasti mukaan uima-altaan reunalle. Muuten en varmasti ikinä olisi kisoihin tullut menneeksi. Olin tyytyväinen, sillä minulle aiemmin tuntematon uimarikaveri sai kahmalokaupalla mitaleita, minkä lisäksi minä tulin tutustuneeksi kivoihin uusiin ihmisiin.

Nyt tuntuvat tukahduttavat helteet olevan ohi. Lämpötila on laskenut kolmen kymmenen asteen paikkeille ja on selvästi helpompi hengittää. Ehkä tästä kesästä opin jotain. Ainakin sen, etten enää ihan yhtä innokkaasti itke helteiden perään. Kyllä hiukan vähempikin riittää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *