Skip to main content

Kunnon kohotus

Olen lihonnut eläkkeelle jäätyäni oikein reilusti. Töissä ollessani kävin vielä kuntosalilla ja kävelemässäkin, mutta Pariisiin muuton jälkeen laiskistuin sohvaperunaksi. Olemme Puolison kanssa keskustelleet asiasta usein ja melkein joka viikko päättäneet aloittaa liikuntaharrastuksen heti seuraavalla viikolla. Aina on kuitenkin ollut erittäin päteviä syitä, miksi aloitus on lykkääntynyt.

Kesällä päätimme ryhdistäytyä, kun keksin, että voimme ottaa kotiin personal trainerin. Kotiin tulevaa ohjaajaa ei olisi niin helppo peruuttaa ja toisaalta välttyisimme häpeältä mennä lyllertämään kuntosalille. En minä tosiasiassa kroppaani niin kauheasti häpeä, mutta emme oikeastaan olisi osanneet salilla tehdä mitään.

Löysimme kunto-ohjaajasivuston, jossa tarjokkaita oli satamäärin. Yritimme etsiä sellaista, joka ymmärtäisi riittävän hyvin, että olemme jo varttuneita ja liikakiloja keränneitä, emmekä tavoittele enää bikinikuntoa miksikään kesäksi. Lisäksi toivoimme ohjaajaksi naista. Reunaehtomme olivat tarjontaan nähden kyllä haasteelliset. Valtaosa trainereista oli miehiä ja kuvien perusteella bodareita. Löysimme lopulta kaksi edes jollain tavoin sopivaa naista. Toinen heistä ilmoitti heti, ettei hän enää tee ohjaajan hommia. Toinen lupasi sentään tulla.

Tyttö oli langan laiha tanssijatar. Jotenkin hänestä syntyi heti vaikutelma, ettei hän juurikaan olisi ollut innostunut meidän ohjaamisestamme. Kyllä hän meidät silti töihin pisti. Makasimme jumppamatoillamme ja ähkimme yrittäessämme väännellä itseämme käskettyihin asentoihin. Vaikka hikoilimme, oli meillä hauskaakin. Kerran meidän piti maata kyljellämme ja siirtää toista jalkaa johonkin suuntaan, eikä Puoliso oikein saanut ohjetta toteutettua. Yhtäkkiä hän vain kierähti mahalleen. Olimme kuolla nauruun varsinkin, kun tanssijatar katseli touhuamme ihmeissään.

Yritimme vielä muutaman kerran tanssijattaren kanssa, mutta kun hintakin nousi 60 euroon per kerta, tuntui se liian paljolta saatuun hyötyyn nähden. En silti sano, että hinta olisi ollut kallis. Ymmärrän hyvin, että kotona annettu ohjaus maksaa. Olisi voinut maksaa enemmänkin.

Puolisolla on ollut paljon selkävaivoja ja niihin lääkäri määräsi fysioterapiaa. Kuinka ollakaan Puoliso tuli kertoneeksi fyssarilleen meidän kuntoilukokeilustamme. Fyssari kertoi samantien itsekin tekevänsä ohjaustyötä, sillä hän oli hierojan koulutuksen ohella saanut personal trainer -koulutuksen. Vielä kun hän lisäsi, että Puoliso voi saada lääkäriltä lähetteen myös kuntoliikuntaan ja näin kelakorvauksen, nappasimme kiinni tähän matoon.

Nyt käymme kahdesti viikossa kunto-ohjauksessa. Sympaattinen miesohjaajamme osaa ottaa erittäin hyvin huomioon rajoitteemme ja kannustaa meitä oikealla tavalla. Yhdelläkään kertaa emme ole tehneet täsmälleen samoja harjoitteita kuin edellisillä kerroilla eli vaihtelua on mukavasti. Toistaiseksi en osaa sanoa, että kunto olisi kohonnut, mutta tasapainoharjoitteet sujuvat kyllä kerta kerralta paremmin.

Olemme siis tyytyväisiä. Vielä kun saisimme aloitettua lenkkeilyn, voisimme olla myös ylpeitä.

Äiti jaksaa heilua

Syksy on ehtinyt jo pitkälle, mutta helteiset säät vain jatkuvat. Koko tämän viikon on lämpötila ollut 30 asteen tietämissä. Se on paljon, ja uskon senkin kertovan vain ilmastonmuutoksesta. Siksi en voi olla ihan niin onnellinen lämpimistä ilmoista kuin muuten olisin.

Ilmastonmuutoksesta en nyt kuitenkaan aio kirjoittaa, vaikka se mieltäni kaiken aikaa kaihertaakin juuri julkaistun ilmastoraportin vuoksi. Pysyn, kuten tavallisestikin, ihan näissä omissa normikuvioissani.

Kreetan jälkeen iski aivan kauhea kaipuu sinne takaisin. Emme jaksaneet odottaa sen haipumista, vaan tilasimme ensi kevääksi samantien kahden viikon matkan samaan paikkaan. Näin en muista aiempien matkojeni jälkeen tapahtuneen, vaikka moneen kohteeseen kernaasti menisinkin heti uudestaan. Katsotaan, mahdetaanko Helsingin ja Lyoniin ohella päästä ennen Kreetaa mihinkään muualle. Halu on kyllä kova, mutta Puolison ja minun halut eivät ihan vielä kohtaa.

Äiti oli Pariisissa reilun viikon. Ennen matkaansa hän oli kovasti huolissaan, mahdanko kyllästyä häneen ihan kokonaan, kun olin juuri ollut Helsingissä ja pian taas lähden sinne. Mitä voi 87-vuotiaalle sanoa? Oikeastikaan en tietysti kyllästy, mutta raskasta toki voi aika ajoin hänen kanssaan olla. Tällä kertaa hänellä oli kuitenkin mukanaan Henkilökohtainen Avustaja, sillä tarkoituksena oli käväistä junalla myös Amsterdamissa. Minä en matkaan suostunut.

Heti tulopäivän jälkeen istutin Äidin ja Avustajan taksiin kohti Atelier des Lumières’iä, jossa edelleen on esillä mahtava Klimt-valonäyttely. Näyttää siltä, että näyttelyaikaa on jopa jatkettu ensi vuoden puolelle. Meillä oli Puolison kanssa samana päivänä ooppera. Kävimme katsomassa Tristanin ja Isolden. Ooppera oli niin upea viisituntinen, että ehdin totaalisesti unohtaa vierailijat. Olivat kuulemma pärjänneet hyvin ja kaupastakin oli löytynyt syötävää, muun muassa halal-makkaraa ja vegaanista levitettä.

Koska naisella ei ole kenkiä koskaan liikaa, tarvitsi Äitikin vielä kokoelmiinsa yhdet aivan tietyn väriset. Niitä sitten lähtivät kumppanukset toisena päivänä hakemaan Lafayettesta. Kun etsintä oli tuottanut tulosta hiukan oletettua nopeammin, jouduimme mekin Puolison kanssa liikkeelle tarkoitettua aiemmin. Olimme illalla kaikki menossa syömään suosikkiravintolaani Au Petit Riche’iin. Vaikka ruoka ei ollut aivan edellisen kerran veroista, oli se kuitenkin todella hyvää. Pidän siis vielä kiinni ravintolan suosikkiasemasta.

Amsterdam tuli ja meni. Saimme olla Puolison kanssa kolme päivää keskenämme, emmekä tehneet mitään. Äiti ja Avustaja sen sijaan kiersivät uudistetun Rijksmuseumin erityisesti kahden japanilaissotilaan patsaan vuoksi. Nähdyksi oli tullut myös Van Gogh -museo.

Egon Schiele, Omakuva
Egon Schiele, Omakuva
Jean-Michel Basquiat, Heads
Jean-Michel Basquiat, Heads

Pariisissa riitti niin ikään museoita ja näyttelyitä. Aikaa oli enää rajallisesti, joten rajattava oli. Itse halusin näyttää Äidille Fondation Louis Vuitton -museon hienon rakennuksen ja kun siellä vielä sattui juuri alkamaan meitä molempia kiinnostavat näyttelyt, menimme sinne. Jälleen tietysti taksilla, sillä muutoin ei Äiti pystyisi matkoilla kulkemaan. Vastaanotto Vuittonissa oli upea, kun porhalsimme pyörätuolin kera ovelle. Meidät ohjattiin sisään ohi kaikkien jonojen niin ulkona kuin sisällä. Tammikuun puoleen väliin jatkuvat Egon Schiele ja Jean-Michel Basquiat -näyttelyt olivat vaivan arvoisia. Minä tulen menneeksi niihin vielä toistamiseen, kun Puoliso ei kovan selkäkivun vuoksi päässyt tällä kertaa mukaan.

Vauhtia melkein yhdeksän kymppisellä Äidillä riitti. Ihmettelin, että hän jaksoi niin lyhyessä ajassa tuon kaiken. Ilmeisen sitkeä sissi, joka ajatteli levätä sitten kotona tai vasta myöhemmin haudassa. Toivottavasti hänen hyvät geeninsä ovat periytyneet minulle. Niistä toisista en niin piittaisi.