Skip to main content

Aina pitäisi tehdä jotain

Tämä talvi ei tunnu loppuvan ikinä. Vaikka ei kai tämä Pariisin talvi edes ole ihan oikea talvi näin suomalaisesta näkökulmasta. Toisaalta, kun tiedän, minkälaista on Helsingissä ollut, olen aivan varma, että olen selvinnyt täällä huomattavasti vähemmällä mielen murheella.

Kaiken aikaa tuntuu siltä kuin olisi huono omatunto jostain. Pitäisi tehdä jotain, mennä ulos, liikkua. En vain saa aikaiseksi. Kaupassa käyntiäkin venytämme Puolison kanssa viimeiseen hätään ja arvomme, kumpi lopulta lähtee. Tai viimeksi keksin kyllä, että tilataankin netin kautta. Ja niin teimme. Viinikin tuodaan täällä kotiin, joten sellainenkaan hätä ei pääse yllättämään.

Jottei koko talvi menisi pelkäksi sohvalla makoiluksi ja television tuijotteluksi, aloitin Duolingon avulla ranskan kielen opiskelun. Sanavarastoni on kyllä hyvä, mutta petraamista on paljon artikkeleiden ja erityisesti prepositioiden kanssa. Usein puheessa saatankin luetella kaikki mieleeni sillä hetkellä juolahtavat prepositiot, jos en satu oikeaa tietämään.

Kun olen tällainen peliorientoitunut, Duolingo sopii minulle mainiosti. Sen logiikka perustuu pelin tavoin koukuttavuuteen ja tasoilla etenemiseen. Kaiken maailman ansiomerkkejäkin siellä voi anaita, mutta niihin en ainakaan toistaiseksi ole perehtynyt. Pelissä on runsaasti toistoja, ja varsinkin väärin menneet kohdat joutuu lopulta opettelemaan ja saamaan oikein päästäkseen eteenpäin. Toistot puuduttavat minua jonkin verran, ja käytänkin silloin tällöin ”ohituspolkua”, jonka avulla selviää vähemmällä toisto- ja tehtävämäärällä seuraavalle tasolle. Ohituspolku toki edellyttää sitä, että hallitsee tason vaatimukset. Virheitä sallitaan useamman kymmenen tehtävän ryppäässä enintään kolme.

Ainoa harmi Duolingossa suomea äidinkielenään puhuvien kannalta on se, että sovelluksen kantakieli on englanti eli käännökset tehdään englannista ranskaksi tai päinvastoin. Täytyy siis osata myös englantia. Opetuskieliä on muitakin, mutta pohjoismaiset kielet puuttuvat. No pian selvinnee, kumpaa hallitsen paremmin, englantia vai ranskaa.

Duolingoon en saa päivääni kokonaan kulumaan. Onneksi lukeminenkin vielä maistuu. Lukemisen lisäksi olen alkanut kuunnella äänikirjoja BookBeatista . Enimmäkseen teen sitä kyllä matkojen aikana, mutta joskus yöllä saatan kuunnella siksi, ettei Puoliso heräisi lukuvalooni. Aina en palvelusta löydä heti kuunneltavaa ja olen tullut kuunnelleeksi sellaistakin, mikä minua ei todellisuudessa ole kauheasti kiinnostanut. Usein on syynä ollut se, että useat ihmiset ovat kehuneet jotakin teosta.

Edellä mainitusta syystä otin luettavakseni todella hurjasti hehkutetun Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Ensin oli takkuista, sillä Karen Blixen tuntui niin loppuun kalutulta, etten millään olisi jaksanut. Vaan löytyipä Karenistakin uutta ja mielenkiintoista. En muista, milloin olisin yllättynyt näin positiivisesti mistään kirjasta. Suorastaan rakastuin siihen, enkä millään olisi halunnut sen loppuvan, jos tällainen Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä tavan takaa ilmenevä sananvalinta sallitaan.

Loput ajat sitten rapsuttelenkin kissoja. Tai no, on minulla yksi ihan pieni uusi harrastuskin. Seuraan talomme takapihalla meneillään olevaa purkutyömaata ja kuvaan sen etenemistä. Alueelta purettiin aikanaan Valtion Rautateiden omistama valtava varastorakennus, joka sittemmin toimi alueen nuorisolle tarkoitettuna keskuksena jalkapallohalleineen. Rakennus oli tietysti jo kovin ränsistynyt, eikä liene ollut viime vuosina juuri missään käytössä. Tulevaisuudessa alueelle tulee uusia asuntoja ja iso puisto. Kaupunginosamme porvarillistuu pikku hiljaa. Ehkä vielä jonain päivänä lopetan asuinkortteleidemme väheksymisen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *