Skip to main content

Yhtenä päivänä heräsin

Oikeastaan näin käy joka kevät. Yhtenä päivänä vain huomaan talviunen päättyneen ja heränneeni kevääseen. Pitäisi oikeastaan laittaa vuosittain ylös tuo päivämäärä ja seurata, tapahtuuko se likipitäen samaan aikaan. Varmaa on joka tapauksessa, että päivä ajoittuu huhtikuulle.

Kuten olen jo monesti valittanut, mennyt talvi on ollut aivan erityisen raskas. Kuuluihan siihen tietysti ikäviä tapahtumia, mutta ihan yleisilmeeltäänkin talvi tuntui loppumattomalta. En olisi millään viitsinyt astua edes ovesta ulos. Puolison kanssa sovittiin usein, että tänään mennään leffaan ja aina vain keksimme jonkin syyn, miksei ulko-ovea tarvitsisi avata. Välillä laistoimme jopa jumppatunneistamme tai jos emme laistaneet, menimme taksilla.

Ja kuitenkin minun elämäni joka vuotinen ihme tapahtui taas kerran. Minä heräsin. Kun aamulla alan miettiä päivän tekemisiä ja uloslähtöä, ei mieleeni edes tule keksiä yhtään tekosyytä, vaan olen ihan valmis siihen, mitä tuleman pitää. Minä jopa hymyilen aamuisin.

Pariisissa kevät on toki huomattavasti Helsinkiä aikaisemmassa. Puut alkavat vihertää jo heti huhtikuun alussa ja lämpötila on kaiken aikaa kymmenen asteen paremmalla puolella. Juuri näillä hetkillä hevoskastanjat kukat puhkeavat ja pihakoivumme ovat melkein täydessä lehdessä.

Viikon kuluttua lähdemme kahdeksi viikoksi Kreetalle ja se tietää todellista lomaa. Koitan olla viemättä mukanani talven ahdistuksen rippeitä ja vain nauttia. Tällä hetkellä tosin näyttää siltä, että joudumme nauttimaan siellä viileämmässä säässä kuin täällä Pariisissa. Heraklionin lämpötila ei ole nyt edes kahta kymmentä astetta. Tänään olen silti iloisesti hoitanut matkaan liittyviä järjestelyitä. Varannut lentokoneesta eturivin paikat ja matkalaukuillekin tilan ruumassa. Halvoista lennoista tulee tällä tavoin vähintäänkin normaalihintaisia. Auton vuokrauksenkin pistin liikkeelle. kymmeneksi päiväksi Kreetalla saa ihan kohtuullisen kulkuneuvon parilla sadalla eurolla.

Kreetan jälkeen on suuren askelen aika. Toistaiseksi olen ollut kirjoilla Suomessa, mutta muutan ne nyt tänne. Olen yrittänyt selvittää, mitä minun tulee tehdä, jotta asiat etenisivät. Itse asiassa ei mitään kauhean ihmeellistä. En oikeastaan edes ymmärrä, miksen ole tätä askelta aiemmin ottanut, kun asioiden hoito helpottuisi ja olisin täällä ylipäätään olemassa. Käyn lääkärissäkin pääasiassa täällä ja aina joudun erikseen selvittämään, etten kuulu sairausvakuutusjärjestelmän piiriin, vaan maksan itse. Silti muuten ilman mitään sairausvakuutuskorvauksia lääkärissä – jopa erikoislääkärissä – käynti on huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Täällä kirjoilla olevana nuokin kustannukset tippuisivat. Suomen pään byrokratia on nyt selvä ja lopulta kevyt. Vielä täytyy selvittää vastaanottajan halukkuus huolia minut ennen kuin minusta tulee aito pariisitar.

Ensimmäinen viiniretkeni

Kevään ehkä odotetuin tapahtuma oli rakkaan ystäväpariskunnan Pariisin vierailu. Heidän edellisellä kerralla täällä ollessaan toukokuun viimeisinä päivinä kuusi vuotta sitten sattui olemaan kylmin ja sateisin kausi miesmuistiin. Nyt odotettiin maaliskuulle jotakin muuta.

Olimme jo aiemmin sopineet, että teemme pikku retken Champagneen tutustumaan paikallisiin viinikellareihin ja toki myös maistelemaan eri shampanjoita. Itse en noista mitään ymmärrä, mutta ystävämme ovat melkoisia asiantuntijoita, toinen jo ammattinsakin puolesta. Maistelu on enemmän minun juttuni, ja jos siinä ohessa jotain opin, on se vain ynnää.

Vuokra-auto haettiin heti aamusta. Pariisista ulos pääseminen tuottaa aina ongelmia ainakin Puolisolle ja minulle. Niinpä laitoin navigaattorin päälle. Epäonnekseni kuitenkin kuuntelin Puolison ohjeita ja suljin korvani aina, kun navigaattorin naishenkilö yritti ohjata meitä taittamaan kevyesti oikealle. Niinpä sitten ajelimme Pariisia ympäröivää kehätietä hyvän tovin.

Matkaa perille, Puolison varaamaan maataloon oli suorinta tietä 140 kilometriä. Olin arvellut matka-ajaksi kahta ja puolta tuntia. Se kyllä venyi pitkäksi, sillä kehätien kiertelyn lisäksi teimme matkaa lähes kaksi sataa kilometriä. Kahdeksitoista varatulle lounaalle ehdimme kuitenkin vain tunnin myöhässä. Selvisimme silti moitteitta.

Lounaslista oli uskomaton. Kaikki, mitä oli tarjolla, perustui jollakin tavoin hanhiin tai ankkoihin, joita talolla oli omasta takaa huomattava määrä. Alkupala, lämmin ruoka ja jälkiruoka maksoivat yhteensä vain 27 euroa, ja todellakin sisälsi runsaasti muun muassa hanhen maksaa paistettuna sellaisenaan tai pateena. Valitsimme hiukan eri ruokia, jotta pääsimme maistelemaan kaikkea mahdollisimman monipuolisesti. Täytyy myös todeta ruoan kanssa juodun shampanjan olleen erinomaista.

Pienen sulattelun jälkeen lähdimme metsästämään avoinna olevaa shampanjakellaria. Se ei ollut ihan helppoa, sillä varsinainen matkailusesonki ei ollut vielä päällä ja toisaalta olimme liikkeellä arkena, emmekä viikonloppuna. Yhden auki olevan sentään löysimme, nimittäin vuonna 1864 perustetun perheyrityksen Champagne Jean Milanin. Viljelykset ja tuotanto ovat olleet saman suvun omistuksessa perustamisesta lähtien. Meitä talon shampanjan saloihin ohjannut henkilö oli myös perheen tyttäriä. Maistelun ohessa pääsimme myös tutustumaan varsinaisiin kellaritiloihin, jossa meille avattiin niin valmistus- kuin säilytysmenetelmiä sekä eri rypälevuosikertojen eroja. Parin, kolmen vuoden takainen vuosikerta oli ollut niin heikkolaatuinen, ettei yhtäkään pullollista päästetty jakeluun. Mahtoi tappio olla aikamoinen.


Viinikellari oli lähes tyhjä ja odotteli jo seuraavaa vuosikertaa.

Seuraavalle päivälle olimme ohjelmoineet komean Reimsin katedraalin. Ilma oli kuin unelma ja takki tuntui olevan liikaa. Istuimme aurinkoisella terassilla ja nautimme pientä purtavaa ihaillessamme katedraalia ulkopäin. Tietysti piipahdimme myös sisällä. Siinä istuessamme päädyimme siihen, ettemme enää yrittäisi shampanjakellareihin sisälle, sillä Reimsissä maisteluiden hinnatkin olivat melko korkeita, ja toisaalta moniin kellareihiin ei vastaanotettu kuin alalla toimivia asiantuntijoita. Halusimme kuitenkin nähdä sekä viljelmiä että kaikille tuttujen merkkien hienoja linnakkeita.

Bollinger oli aivan erityisen toivottu kohde, joten sinne matkasimme ensimmäiseksi. Reitille sattui myös Ayala, jonka edustalla valokuvasimme toisiamme. Toisaalta löysimme vielä Taittingerin ja vilahtipa Lansonkin matkan varrella.

Bollinger nähtiin näin läheltä.

Viiniviljelmillä kävi jo kuhina. Viiniköynnösten varsia nostettiin langoille, jotta ne kasvaisivat ylöspäin, eivätkä olisi niin alttiita mahdolliselle hallalle. Muutama töissä olevista keskeytti mielellään työnsä hetkeksi selostaakseen meille työvaiheita. Tunsimme itsemme todella tärkeiksi, kun meitä näin opastettiin.

Pariisiin palasimme suorempaa reittiä kuin menomatkalla. Auto saatiin palautettua vahingoittumattomana ja lähes kommelluksitta (tai ainakin niin pienin kommelluksin, että niitä ei kannata edes mainita).

Sunnuntaina kävimme pariisilaisystäviemme kanssa Aligren torilla (Le marché d’Aligre), joka on kerta kaikkiaan aivan loistava tori. Ulkotorin vihannekset ja hedelmät ovat kuin juuri poimittuja ja niin herkullisen näköisiä, että tekisi mieli ostaa ihan kaikkea. Vuonna 1779 rakennetusta sisähallista löytyvät puolestaan juustot, makkarat, lihat ja kalat. Torin ohessa on vielä melko suuri kirpputorikin. Paikka on todellinen nähtävyys, vaikkei mitään mukaan tarttuisikaan.

Aligren toriretkeen kuuluu olennaisena osana huikean suosittu viinikellari Le baron Rouge . Sieltä löytyy monenlaista hiukapalaa ja tietysti laaja joukko maistuvia viinejä. Nyt kun tunnen nämä ihmeet, ei minusta toria ja Baron Rouge’ia pidä yhdenkään matkailijan jättää väliin.