Skip to main content

Pääsekö vanhus leikkaukseen?

Voisin kirjoittaa Kreetan reissustamme vaikka romaanin. Tyydyn kuitenkin toteamaan, että matka oli aivan mahtava. Lomailimme kylliksemme, ja meitä pidettiin hyvänä. Heti Pariisiin palattuani minulla oli kuitenkin edessäni matka Suomeen. Äidillä on hiukan sydänvaivoja ja niitä nyt tutkitaan.

Äidillä on ollut aorttaläpän ahtauma jo vuosia. Tilannetta on aika ajoin järjestelmän puolesta tutkittu, eikä siihen ole sen kummemmin tarvinnut kiinnittää huomiota. Tällainen automaattitarkistus oli helmikuussa Kivelän sairaalassa, ja koska mielelläni seuraan Äidin terveydentilaa ja hänkin toivoo minun olevan paikalla, ajoitin matkani lääkärikäyntiin.

Vaikka vanhusten kotihoito on mielestäni retuperällä ainakin Helsingissä, olen pitänyt yleistä julkista terveydenhoitoa kohtuullisen mallikkaana. Ainakin itse olen aikanaan saanut vakavaan sairauteen ihan ensi luokkaisen avun. Kyllähän minä kuulen jatkuvasti vaihtuvista terveysasemien lääkäreistä, eikä kohtelukaan ole ehkä aina ollut arvostavaa, pieniä virheitäkin on sattunut. Päällisin puolin olen kuitenkin pitänyt järjestelmää hyvänä.

Tällä kertaa erikoislääkärin vastaanotto oli Kivelän sairaalassa. Pääsimme sisään ajallaan. Lääkäri tervehti meitä hiljaisella äänellä ja salli minun läsnäoloni, kun kuuli, että olen tytär. Hiljainen ääni oli heti alusta ongelma ja sanoinkin, ettei Äiti kuule oikein hyvin. Tähän lääkäri ei reagoinut, vaan jatkoi mumisten. Minä toistelin hänen lauseitaan Äidille sen, minkä itse puheesta sain selvää. Muutaman kysymyksen jälkeen kävi käsky tutkimuspöydälle. Lääkäri ei tietenkään kertonut, että nyt tehdään ultraäänitutkimus. Itse me sen päättelimme geelin levityksestä.

Tutkimus kesti tavattoman kauan, reilusti yli puoli tuntia. Tohtori ei selostanut tekemisiään tai kertonut, mitä näkee. Ainoat hänen lausumansa sanat liittyivät Äidin asentoihin. Tuskallisen pitkän tutkimuksen jälkeen tuli kehotus nousta ja pukeutua. Minä toistin taas Äidille komennot. Istuimme nyt odottamaan hiukan tarkempaa selvitystä siitä, mitä ultra oli näyttänyt.

Lääkäri totesi, että jo aiemmin vaivana ollut aorttaläpän ahtauma oli edennyt ja on nyt keskivaikea. Hetken mietittyään hän muutti sanavalintaansa ja päätti ahtauman olevan vaikea-asteinen. Hoitokeinona hän kertoi olevan leikkaus, jossa avataan rintakehä ja läppä vaihdetaan. Se tietysti kuulosti karmealta eikä lainkaan vaihtoehdolta. Tuollaista leikkausta ei muuten tehdä yli 65-vuotiaille, mikä sittemmin selvisi internetistä. Kun ilman muuta vastasimme, ettei tuollaiseen leikkaukseen voi 87-vuotiasta laittaa, lääkäri vaisusti totesi, että on myös toinen tapa, joka tehdään reiden kautta. Emme oikein hyvin saaneet selvää tästä leikkaustavasta, ja kun minulla sattui olemaan migreeni, en pystynyt edes kyselemään.

Olimme joka tapauksessa kauhuissamme, mutta vielä enemmän kauhistuimme, kun lääkäri tylysti kysyi, katsooko Äiti, että hänellä on vielä kaksi elinkelpoista vuotta jäljellä. Mitään muita elimellisiä vaivoja Äidillä ei ole, minkä lääkäri oletettavasti tiesi, mikäli oli papereihin etukäteen tutustunut. Vaikka kuinka säästettäisiin, niin täytyyhän kokeneen potilastyössä olevan lääkärin löytää toisenkin laisia tapoja ilmaista, ettei hän aio laittaa Äitiä mihinkään leikkaukseen. Käynti päättyi siihen, että lääkäri ilmoitti Äidin saavan puolen vuoden kuluttua uuden kutsun, jolloin tilanne arvioidaan uudelleen.

Nettiä selailtuani totesimme, ettemme tyydy tähän, vaan hakeuduimme kuulemaan toisen mielipiteen. Nyt Äidille on tehty uusi ultra, minkä lisäksi tehtiin tietokonetomografia ja magneettikuvaus. Voihan se olla, että tämä on tuhlausta, mutta ainakin nyt Äiti odottaa rauhallisesti kiireelliseksi määrättyä leikkaustaan. Vaikuttaa siltä, että jos olisimme tyytyneet ensimmäiseen mielipiteeseen, mitään leikattavaa ei puolen vuoden kuluttua olisi enää ollut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *