Skip to main content

Mummin Muru vaihtaa koulua

Olen käsittänyt, että useimmat vanhemmat pitävät lapsiaan vähintään puolineroina ja isovanhemmat neroina. Niin minunkin tapauksessani. Olen seurannut innolla Murun hyvin sujunutta koulunkäyntiä ja mallikaita arvosanoja. Murhetta on aiheuttanut vain se, että Muru on tuntunut kärsivän koululuokkansa levottomuudesta.

Alkukesästä Tytär soitti ja kertoi, että Muru haluaa Englantilaiseen kouluun. Tytär oli jo vieraillut koulun internetsivustolla, mutta tekstit olivat englanniksi, eikä hän niin ollen ollut ymmärtänyt kaikkea tai jaksanut oikein keskittyä. Minun mielipidettäni koulusta ja apua tekstien kanssa tarvittiin. Pengoin netin läpi ja koulun sivustonkin. Kaikki vaikutti oikein hyvältä.

Jäin ihmettelemään, mistä Muru oli saanut päähänsä idean ja hiukan epäilinkin aietta, sillä tyttö oli jo menossa kuudennelle luokalle. Muut olivat siis ehtineet opiskella englanniksi jo viisi vuotta. Muistin, että pari vuotta sitten olin tuonut Murulle Claude Monet’n kotimuseosta Givernystä pienen englannin kielisen taidekirjan, jossa oli Monet’n elämään ja teoksiin liittyviä tehtäviä. Itse asiassa kyseessä on kirjasarja, jonka muitakin osia tulin lopulta ostaneeksi useita.

Kirja oli mieluinen. Kerran Suomessa käydessäni pyysin nähdä sitä tarkemmin. Taka-ajatukseni se, oliko innostus ollut aitoa vai vain mummin ilahduttamiseksi esitettyä. Kun olin avaamassa aivan lukemattoman näköistä kirjaa, kuului pelästynyt huuto ”älä taita niitä sivuja, kirja menee pilalle”. Ymmärsin heti, että kyseessä oli arvoteos, jota kuului käsitellä sen mukaisesti. Kyselin hiukan, oliko hän ymmärtänyt koko tekstin ja valitsin vielä jonkin satunnaisen kappaleen ”käännettäväksi”. Selostus tuli täysin oikein kuin apteekin hyllyltä vain vuoden englannin opiskelun jälkeen.

Tuon episodin seurauksena ostin kaikki Murun englanniksi pyytämät opukset aina valitulla kielellä. Toki myös suomen kielistä kirjallisuutta pidin hyvin esillä, kun kummankaan vanhemman äidinkieli ei ole suomi.

Englantilaiseen kouluun pääsemiseksi piti siis mennä kokeeseen. Koe järjestettiin elokuun alussa, jolloin olin vielä Suomessa ja vein lapsen kouluun. Pyrkijöitä oli kymmenkunta, Murun luokka-asteelle kolme, joista vain kaksi voitiin ottaa sisään. Kaksi muuta pyrkijää oli asunut englannin kielisessä maassa, toinen Yhdysvalloissa, toinen Australiassa. Olin siis melko varma, että homma tyssää tähän. Niin ei kuitenkaan käynyt, itse asiassa Muru oli näistä kolmesta kokelaasta ainoa, joka hyväksyttiin kouluun. Opettaja oli ihmetellyt, missä tyttö on oppinut niin hyvin englantia, kun puhe, lukeminen ja kirjoittaminen sujuivat erinomaisesti.  Pakkohan se on sanoa, etteivät hänen vanhempansa tai minä ole olleet auttamassa, kannustamassa kyllä. Ehkä fasiliteettien hankinnassa minun osuuteni on voinut kyllä olla ihan merkittäväkin.

Koulu on alkanut hyvin. Vastaanotto oli ollut erinomainen ja kaveruussuhteita on syntynyt jo moninkertaisesti aiempaan nähden. Luokassa on rauhallista ja juuri tänään kuulin, että kouluun on joka aamu kiva mennä, vaikka se on kaukana kotoa. Ei kai olisi paremmin voinut käydä. Ja nyt on kaikkien pakko myöntää sekin, että mummi oli oikeassa: lapsi on NERO.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *