Skip to main content

Karanteenielämää

Minun karanteenini alkoi 14.3., vaikka virallinen ulkonaliikkumiskielto tulikin voimaan vasta kaksi päivää myöhemmin. Neljäs viikko siis meneillään. Pää on edelleen hiukan pyörällä, mutta huolimatta mielialan vaihteluista ajattelen olevani positiivisella puolella.

Alkushokki oli toki aika moinen. Oli pakko ryhtyä miettimään, kauanko ruoat ja juomat riittävät. Vessapaperista en niinkään ollut huolissani. Käsidesiä, kertakäyttökäsineitä tai kasvosuojuksia ei ollut ollut apteekeissa enää pitkiin aikoihin. Onneksi desiä oli varastoissani jonkin verran. Olemme kaiken aikaa ihan älyttömän varovaisia. Kun kauppalähetykset tulevat, puramme ne päällisin puolisin jo porraskäytävän puolella ja jätämme pakkauksiin käytetyt materiaalit sinne. Tavarat huuhtelemme kevyesti kraanan alla ennen jääkaappiin laittoa. Ja sitten taas pesemme kädet.

Ostosten tekeminen on muuttunut vaikeaksi. Aluksi pystyimme tilaamaan vaki kaupastamme Monoprix’sta netin kautta niin kuin aina ennenkin, mutta nopeasti tilanne eskaloitui ja toimitusajat pitenivät merkittävästi. Sen jälkeen kauppaketju ilmoitti, etteivät enää ota vastaan tilauksia, vaan heillä on kolme eri tyyppistä valmista koria, joista kukin saattoi valita oman korityyppinsä. Yhtä koria sai vain yhden kappaleen, joten me tietenkin tilasimme kaikkia kolmea sen yhden mahdollisen. Toistettuamme tämän pari kolme kertaa huomasimme pian, että meillä on erityisen paljon säilykelinssejä ja pastaa sekä kaupan jotakin yleistä shampoomerkkiä. Ehkä perustamme eristyksen jälkeen pienen sekatavarapuodin.

Kun tilaukset alkoivat käydä Monoprix’n kautta mahdottomaksi, aloimme etsiä uusia toimittajia. Näin löysimme myös muita kuin pakattuja elintarvikkeita. Nyt pääasialliset toimittajamme ovat toreillakin toimivat, omien tuotteidensa tuottajat ja saamme taatusti tuoretta. Tässä kävi siis oikeastaan hyvin. Toki maksamme nyt ostoksistamme aika tavalla enemmän kuin aiemmin, eikä tällainen ole valitettavasti kaikille mahdollista. Se onkin johtanut ajatukseni mahdollisiin tapoihin auttaa asunnottomia tai vähävaraisia kanssaeläjiä jollakin tavoin. Vielä en ole keksinyt tapaa.

Luppoaikaa tuntuu olevan enemmän kuin tavallisesti, vaikkei meidän elämämme karanteenissa ole mullistunut. Emmehän ennenkään ihan kauhean aktiivisesti poistuneet kotoa, mutta sentään joskus. Nyt on pitänyt keksiä uusia harrastuksia. Sieltä ikävimmästä päästä uutta sisältöä ovat tuoneet siivous ja silittäminen. Molemmissa meillä on ollut apuvoimia, mutta tällä hetkellä emme uskalla päästää kotiimme ketään, joten niistä on selviydyttävä itse. Siivouksen olemme jakaneet. Minä pölynimuroin, Puoliso hoitaa muun, kuten kylpyhuoneen ja wc:n. Silittämisen otin minä vapaaehtoisesti vastuulleni.

Uutta on myös leipominen. Aiemmin olen jo tehnyt kaikki suomalaiskansalliset ruoat vähintään kertaalleen, mutta ikinä ennen en ole leiponut, en muuten ennen Pariisiin muuttoanikaan. Aloitin pullasta ja totesin, ettei se ollutkaan ihan niin yksinkertaista kuin olisi voinut luulla. Ekat pullat olivat aika tiiviitä, emmekä saaneet niitä syötyä kuin ihan heti tuoreeltaan. Toinen ja kolmas kerta olivat jo onnistuneempia. Olin myös pitkään miettinyt patalevän tekoa ja nyt siihen avautui loistava tilaisuus. Pataleivän tekeminen on helppoa ja palkitsevaa.

En tiedä, alanko jo tottua tähän uuteen karanteenielämään, sillä minusta tuntuu ihan siltä kuin olisin saanut suorastaan paremmin säännöllisestä rytmistä kiinni kuin ennen eristäytymättömänä. Kun vielä ensi viikolla palaamme fyssarimme liikunnanohjaukseen videon välityksellä alan tosiaan olla ohjelmoidun elämän lakipisteessä. Toivottavasti saan sitä jatkettua myös karanteenin joskus hamassa tulevaisuudessa loppuessa.