Skip to main content

Matkalaukku-episodi Finnairin kanssa

Palasin Finnairin lennolla Pariisista Helsinkiin 17.9. Matkustin ihan poikkeuksellisesti business-luokassa, kun kanta-asiakaspisteitä oli kertynyt jonkin verran. Luokka oikeuttaa kahteen matkalaukkuun ruumassa, joten laitoin myös kabiinikokoiseni menemään sinne. Matka sujui kaikin puolin loistavasti, vaikken erityisesti matkustusluokan korotuksesta piitannutkaan.

Poimin muiden matkustajien kanssa omat matkatavarani hihnalta. Kauhukseni huomasin, että minulle äärettömän rakas Vespa-matkalaukkuni oli matkalla rikkoutunut. Ajattelin toki, että minun olisi pitänyt jostain löytää palvelupiste, jossa olisin voinut vahingosta ilmoittaa, mutta sellaista palvelua ei silmiini sattunut. Niinpä tulin kotiin ja tein seuraavana päivänä ilmoituksen Finnairille.

Sain sitä seuraavana päivänä vastauksen, jossa kerrottiin Finnairin tarvitsevan tiedot matkalaukun merkistä, kotiosoitteestani sekä puhelinnumerostani. Toimitin tiedot samantien. Seuraavaksi sain taas uuden viestin, joka alkoi tismalleen edellisen sanoin: ”Kiitos viestistäsi. Pahoittelemme matkatavaroiden vahingoittumista.” Viestissä kerrottiin, että minun tuli lisäksi ottaa yhteyttä johonkin Suomessa sijaitsevista Finnairin sopimusliikkeistä, joissa arvioitaisiin, onko laukku korjattavissa. En tietenkään lähde Pariisista rikkinäistä laukkua raahaamaan ympäri Eurooppa, ja tämän kerroin vastauksessani. Vaihtoehdoksi tarjottiin myös korvauksen hakemista vakuutusyhtiöstäni.

Minun on vaikea käsittää, että Finnair tai heidän matkatavaroista vastaava kumppaninsa sysää syyn ja vastuun ikään kuin minulle. Hehän olivat laukkuni rikkoneet. Yleensä kai vahingon aiheuttaja pyrkii kaikin mahdollisin keinoin korvaamaan aiheuttamansa harmin.

Sain sittemmin Finnairilta ohjeet toimiin Pariisissa. Yhteenkään kysymykseeni tai muuhun huomiooni ei missään vaiheessa vastattu sanallakaan. Kaikki vastapuolen viestit olivat niin sanottuja automaattivastauksia. Olin todella harmissani. Ajattelin kuitenkin jatkaa, juuri harmistukseni takia. Uuden Vespa-laukun olin jo ehtinyt ostaa. Niitä ei tietenkään joka kaupasta löydy. Molemmat laukkuni olenkin ostanut netin ulkomaisilta verkkosivustoilta.

Pääsimme vihdoin Rayon D’Or -matkalaukkuliikkeeseen lauantaina 30.9. Sain todistuksen siitä, että laukku oli korvauskelvoton. Sen kova polykarbonaattikuori oli haljennut kuin autolla olisi ajettu päälle. Koska laukulla ei enää tehnyt mitään, jätin sen lähimmälle roskikselle. Tein korvaushakemuksen Finnairin nettisivuilla. Laitoin pyydetyt liitteet sekä vielä uudelleen kuvat rikkoutuneesta laukusta.

Olin jo ehtinyt odotella jotakin viestiä hakemukseni perusteella. Sellainen tuli 9.10. eli reilun kuukauden kuluttua hakemuksen tekemisestä. Vastaus ei tietenkään ollut suoraan sähköpostissa, vaan minun piti se lukeakseni siirtyä Finnairin nettisivustolle, jonne meilin linkki vei. Ei kuitenkaan niin, että linkki olisi ollut yksilöllinen, vaan minun piti kirjautua tapausnumerolla ja sukunimelläni.

Varsinaisessa viestissä oltiin jälleen kerran pahoillaan matkalaukkuni rikkoutumisesta. Asiaani ei kuitenkaan oltu käsitelty, sillä laukkuliikkeestä saamassani todistuksessa oli päivämäärävirhe. Se oli päivätty 30.8., jolloin en matkaani ollut vielä edes tehty. Olisi itse pitänyt olla tarkempi todistusta lukiessani. Harmiani tietysti lisäsi se, että Finnairilta oli mennyt yli kuukausi päivämäärän tarkistamiseen.

Muu ei auttanu kuin lähteä uudelleen laukkuliikkeeseen mielessäni kaikki todisteet siitä, että heiltä oli annettu virheellisellä päivämäärällä varustettu todistus. Liikkeessä on kuitenkin vain yksi henkilö, joka todistuksia voi antaa, eikä hän tällä kertaa poikkeuksena edellisestä käynnistä työskennellytkään loppuviikosta vaan alku. Vielä on siis yksi käynti tekemättä.

Jos en olisi ollut niin sisuuntunut Finnairin tavasta hoitaa asiaa, olisi koko luvattoman pitkä prosessi alkumetrien jälkeen jäänyt minun puolestani kesken. Sitä saa, mitä tilaa!

P.S. Sain tänään uuden todistuksen liikkeestä helposti. Asiakirja löytyi tallennettuna ja tallennuksen päivämäärä oli 30.9.

Mitä täti duunaa?

Täti on nyt ollut eläkkeellä tasan kuukauden ja poissa töistä kaksi ja puoli kuukautta. Tuon ajan voisi vielä ajatella olleensa lomalla. Huomaan kuitenkin olleeni vapailla riittävästi, sillä jo pari kertaa mieleeni on hiipinyt ajatus, että minulla on tylsää. En sentään ehkä ole ihan pitkästynyt, mutta  jotain pitäisi pikku hiljaa keksiä. Toimettomana en jaksa olla!

Ennen eläkkeelle jäämistä mietin aika ajoin, mitä alkaisin tehdä, enkä keksinyt mitään. Lukeakaan ei aina jaksa. Useampi opus on jo nyt mennytkin, ja rivissä riittää lukemattomia kirjoja vielä vaikka kuinka pitkään. Pari vuotta sitten aloitin kuntosalin ja keppikävelyn, mutta nekin jäivät viime syksyn pikku sairastelun jälkeen. Nyt yritän hakea uutta iskua. Tänäänkö? No ei vielä. Mutta ehkä jo huomenna…

Puolisoni on ranskalainen ja asuu Pariisissa. Oli kai aika luontevaa, että siirryn eläkkeellä Pariisiin. Niin teinkin. Ihan helppoa lähteminen ei ollut. Minulla on lähes 85-vuotias äiti ja tyttären perhe lapsenlapsineen Helsingissä. Heistä eroaminen pitkäksi aikaa korvensi kyllä rintaani. Toisaalta kaksi kanssani asunutta kymmenvuotiasta kissaakaan ei helpottanut lähtemistä. Kissojen jättäminen ei käynyt päinsä.

Kissat ovat olleet koko elämänsä kotikissoina, joten alkurokotusten jälkeen en niitä juuri ole eläinlääkärillä käyttänyt. Kissat tarvitsevat EU-alueella matkustaessaan oman passin, ja muun muassa rabies-rokotuksen tulee olla kunnossa. Ranskaan tullessa rokotuksen saannista piti olla kulunut vähintään 30 vuorokautta. Musta kissa on aikanaan tullut Pariisista, joten sen passiasiat olivat kunnossa. Raitapoika tarvitsi myös passin. Kun hommat oli hoidettu, alkoi lentojen selvittely.

Päätimme Puolison kanssa, että matkustamme yhdessä, sillä yksin en kahta kissaa uskaltaisi kuljettaa. Kyselimme ensin Norwegianilta, kun ajattelimme sen olevan Finnairia edullisempi. Norwegian sallii kotieläimet kabiinissa kuitenkin vain kotimaan lennoillaan. Ruumaan emme halunneet poikia pistää. Finnair puolestaan hyväksyi kaksikin kissaa kabiiniin, kunhan eivät painaisi yli kahdeksaa kiloa. Näin vakuutin olevan. Myös uljetuskassille oli tarkat rajat. Liput hankittiin.

Musta kissa on vuosien ajan ollut ylipainoinen. Pari viime vuotta on meillä molemmilla mennyt enemmän tai vähemmän laihduttaessa mutta ilman kovin radikaaleja tuloksia. Musta painoi edellisessä punnituksessa 8,4 kiloa, joten matkaa tavoitepainoon oli vielä hiukan. Raidan kohdalla vastaavaa ongelmaa ei ollut, tosin laihdutusruokaa sekin joutui syömään.

Vähän sydän pamppaillen menimme Finnairin tiskille. Raita painoi kasseineen päivineen alle kuusi kiloa, mutta Mustan kanssa vaa’an neula pysähtyi 9,4 kiloon. Arvasin, että virkailija tarttuu asiaan, ja vakuutinkin heti, että minulle oli puhuttu nimenomaan kissan painosta ja koppa painaa puolitoista kiloa. Virkailija halusi kuitenkin punnita kissan. No, ei sellaista voi tehdä! Kissahan lähtee välittömästi viilettämään ympäri terminaalin. Ehdotinkin pelkän kantokassin punnitsemista. Sain kissan pidettyä sylissäni, eikä se siitä karannut. Kassi punnittiin, ja lukema oli ilmoittamani! Niin pääsimme matkaan.

Kahden ja puolen tunnin lento sujui kohtalaisesti. Kissat matkustivat jalkatilassa, toinen tyytyväisenä, toinen ei. Erityisesti nousu ja lasku tuntuivat piinaavan Mustaa. Sydäntä raastoi kissan itku, mutta itään ei ollut tehtävissä. Onneksi lento oli sentään lyhyt, vaikka päivästä kantokopassa tulikin pitkä!

Kotona kassit ensimmäisenä auki ja pojat vapaiksi! Hämmennys oli tietysti valtava, mutta ruokakuppi sai kummatkin innostumaan. Koskaan en ole nähnyt kissojen syövän niin nopeasti ja niin paljon. Kun vessojenkin paikat oli esitelty, alkoi tutustuminen uuteen kotiin ja 12. kerroksessa sijaitsevaan parvekkeeseen.