Skip to main content

Ranskalaisvieraita Helsingissä

Lapin reissun jälkeen Puolisolla ja pariisittarilla oli vielä muutama päivä aikaa olla Helsingissä. Olimme jo etukäteen suunnitelleet ohjelmaa, mutta M ja A ovat sen verran itsenäisiä matkailijoita, että olivat osanneet suunnitella kaiken laista ihan itsekin. Saimme sentään johonkin rakoon kerrottua omista ajatuksistamme.

Minulla on Helsingin asunnossani sauna. Itse en ole kauhean innokas saunassa kävijä, mutta Puoliso puolestaan rakastaa saunaa. Käyn siis saunassa vähintään silloin, kun olemme yhtä aikaa Suomessa. Nyt halusimme tarjota vieraillekin tätä eksotiikkaa. Sauna lämmitettiin asianmukaisesti, makkarat ja olut olivat hankittuina.

Emme lämmittäneet makkaroita kiukaalla, saati uunissa. Olimme päättäneet laittaa grillin päälle ja tarjota aitosuomalaisesti keskellä talvea grillimakkaraa parvekkeella. Olihan siellä kylmä, mutta parveke on lasitettu ja minulla on lämmitin. Sitä paitsi olimme saunan jälkeen vielä tuossa vaiheessa kuumissamme. Niinpä sitten kökötimme siinä ja katsoimme makkaroiden kypsymistä. Kyllä maistuvat hyvin kylmässä talvi-illassa.

Tytöt nousivat aamulla varhain. Emme edes kuulleet heidän lähtöään. Niin diskreettejä vieraita harvoin tapaa. He hoitivat itse aamiaisensa, eivätkä olleet muutoinkaan vaivaksi. Päivällä soittelimme tapaamisesta, kun olimme sopineet menevämme Sea Horseen syömään. Onhan se sentään yksi perinteisimmistä suomalaisravintoloista. Minua lukuun ottamatta muut söivät paistettuja silakoita. Minä olen maksan ystävä. Snapsejakin ruoan kanssa meni muutama. Kuskina osani oli kova.

Olimme saaneet vuorokaudeksi auton lainaan, joten ehdotin pientä Helsingin kiertoajelua. Näytän turisteille mielelläni Helsingin rantaviivaa. Päätimme kuitenkin ensin käydä Temppeliaukion kirkossa, joka on sekin kaikin puolin kiinnostava kohde. M ja A olivat mykistyneitä, ja vietimmekin siellä pitkän tovin.

Kirkosta suuntasimme Seurasaaren kupeeseen ja Lehtisaareen. Olimme jo aiemmin puhuneet Didrichsenin taidemuseosta, mutta aika ei tuntunut siihen riittävän, joten se päätettiin jättää väliin. Muita museoita M ja A olivat jo kierrelleet koko joukon. Minä siinä sitten ajelin rauhassa ja yhtäkkiä silmät osuivat johonkin varsin tuttuun. Siinähän se oli edessämme, Didrichsen. Olen yleensä niin hyvä eksymään, etten tarkoituksella varmasti olisi ajanut paikalle näin suoraan, mutta nyt kävi tuuri.

Nousimme tämän onnellisen sattuman saattelemina innoissamme autosta ja lähdimme ovea kohti. Ovi oli kauheaksi pettymykseksemme kiinni. Sisällä näytti kuitenkin kulkevan muutamia ihmisiä. Niinpä ryhdyimme kolkuttelemaan ovea. Lopulta se tuotti tulosta ja meidät päästettiin sisään. Mumisin jotain ulkomaisista vieraista, mutta ei sitä oikeastaan kuunneltu. Näin pääsimme tutustumaan Ahti ja Maija Lavosen seuraavana päivänä avattavaan näyttelyyn. Olimme tyytyväisiä.

Kiersimme näyttelytiloja keskenämme kenenkään häiritsemättä. Molempien teokset olivat upeita. Esillä oli jo 86-vuotiaalta Maija Lavoselta ihan tuoreitakin töitä, jotka olivat erittäin moderneja. Ihana huomata, että varttuneessakin iässä luovuus ja ennen kaikkea työkyky säilyy.

Aloimme pikku hiljaa olla valmiita pois lähtöön, kun väkeä alkoi tulla paikalle runsaasti. Myös shampanjalaseja kannettiin pöydälle. Jostain kuulinkin sitten sivukorvalla, että kyseessä oli Maija Lavosen sukulaisille ja läheisille tarkoitetut avajaiset. Me pääsimme ilmeisesti sisään siksi, että meitä oli luultu avajaisvieraiksi. Puoliso oli ehtinyt jo raapustaa vieraskirjaan nimensä ihka ensimmäiseksi. Lienee Maijalla pohtimista, kenet hän on Pariisista kutsunut näyttelynsä avajaisiin.

Päivät kuluivat oikeastaan liiankin nopeasti. Pikaisesti ehdimme käydä ystävien järjestämässä juhlassa laskiaisen aattona maistamassa hernerokkaa ja punssia, kun jo piti kiiruhtaa toisaalle syömään. A oli valitettavasti hiukan huonossa kunnossa, eikä hän päässyt mukaan. Pidempään ehdimme onneksi istua seuraavassa kohteessa hyvien ystävien runsaaseen ruokapöytään. Syönnin jälkeen alkoi yhteislaulu Youtuben voimalla. Juuri hauskemmin ei voisi Suomen vierailua päättää. Myös A sai ilosta osansa, kun olimme onneksi tallentaneet runsain määrin videoita iloisesta illanvietosta.

Missä paistaa aurinko ja on lämmintä?

Saanko nyt vihdoin valittaa säästä? Tai no, niin minä nyt teen. Jo Ranskaan muuttaessani tiesin, että Suomen kesä on se, mitä kaipaan. Mielessäni ehkä ovat lapsuudet kesät, jolloin aina oli aurinkoista ja lämpöä riitti. Eikö niin?

Sanoin jo keväällä Puolisolle, että haluaisin viettää ”kesälomaa” Suomessa eli viipyä hiukan pidempään kuin normaalin viikon, kaksi. Pääsimme lopulta asiasta sopuun. Minä olisin Helsingissä juhannuksesta eteenpäin viisi viikkoa ja Puoliso tulisi kolmeksi viikoksi niin, että paluumatkan tekisimme yhdessä.

Juhannusaaton vietin Äidin kanssa parvekkeella istuen. Keli oli sen verran lämmin, että olo lasitetulla parvekkeella viinin voimalla oli ihan siedettävä. Lämmintä ei missään tapauksessa ollut. Seuraavalla viikolla kävimme Äidin kanssa Mäntyharjulla Taidekeskus Salmelan näyttelyssä erityisesti Essi Peltosen  ja Marjatta Tapiolan  vuoksi. Ilma oli aivan taivaallinen. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöä oli juuri niin kuin Suomen kesässä kuuluu.

Siinä ne kauneimmat päivät sitten taisivatkin olla. Kuljin kaiken muun ajan takki tai jakku päällä, sillä muutoin ei oikein tarennut. Odotin helteitä tai t-paitakelejä kuin kuuta nousevaa. Eikä niitä koskaan tullut. Päällimmäinen muistoni on jatkuva pilvisyys – tosin sateetta – ja koleahko ilma. Ei ollut käyttöä mukana olleille shortseille, saati uimapuvulle.

Kun sitten palasin Pariisiin, säät jatkuivat aivan samanlaisina. Ehkä muutamana päivänä on ollut helteistä, mutta pääasiassa on pilvistä ja koleaa. Onneksi kävin sentään Budapestissa, jossa sitä vastoin olin paistua.

Kaikesta tästä tuli mieleeni vuosien takainen kesälomamuisto. Suomessa oli ollut kaksi peräkkäistä ”huonoa” kesää. Yritin välillä mökkeillä, mutta eihän siitä mitään tullut. Eräänkin kerran, kun ilma näytti hyvältä, lähdettiin samantien ajelemaan mökin suuntaan. En ollut ehtinyt kuin asetella viltin pihaan, kun sade alkoi. Palasimme välittömästi takaisin kotiin.

Kolmatta kesää en enää aikonut moisessa säässä viettää, joten päätin jo keväällä, että lähden kesälomaksi Pariisiin. Vastoin kaikkia odotuksiani kesä Suomessa alkoi jo varhain toukokuulla. Lämmintä ja suoranaista hellettä riitti ihan siihen heinäkuun alkuun, jolloin lähdin matkalla. Olin suorastaan paahtuneen ruskea kaikesta mökillä saadusta auringosta johtuen. Vaan mitäpä oli perillä. Lämpötila oli vaivoin yli kymmenen asteen ja satoi kaatamalla. Itse asiassa koko kaksi viikkoisen lomani ajan satoi, eikä lämpötila päässyt nousemaan.

Pariisissa herätin ihmetystä rusketuksellani, sillä katastrofaalinen sää oli jatkunut koko kesän. Minulta kyselivät kaikki tuttavani, missä etelässä oli mahtanut olla, kun olin niin ruskea. Ei auttanut kuin tuottaa pettymys ja kertoa, että siellä meillä Suomessa jääkarhujen ja eskimoiden maassa on ollut taivaallinen kesä. Sitä oli ranskalaisen lähes mahdotonta hahmottaa.

Tästä kaikesta viisastuneena olen päätynyt siihen ajatukseen, että jos varmaa lämpöä ja aurinkoa kaipaa, ei kannata valita sen paremmin Pariisia kuin Helsinkiäkään matkakohteiksi. Niinpä mekin lähdemme parin päivän päästä Etelä-Ranskaan meren rantaan hakemaan sitä varmaa aurinkoa.