Skip to main content

Elena Ferrantea ranskaksi

En tiedä, luenko paljon vai vähän, mutta aina minulla on kirja tai kaksi meneillään. Ranskaan toin jo alun perin hyllystäni kirjoja, joihin ei syystä taikka toisesta ollut ollut aikaa ryhtyä, mutta olivat kuitenkin lukulistalla. Suomi-visiiteillä olen ostanut ajankohtaisia kirjoja ja tuonut muassani myös aiemmin hankkimiani. Eläkkeellä on vihdoin aikaa.

En usko olevani lukijana kovin nopea. Saatan silti uppoutua kirjaan tunneiksi, ja muu maailma katoaa ympäriltä. Erityisesti painetut kirjat miellyttävät. Pelkkä kirjakaupan tuoksu saa veden kielelle. Sähkökirjojakin on lukenut melkoisen joukon, mutta sellaista tunnelmaa, johon paperiversion ääressä pääsen, ei e-kirja minulle tarjoa. Näen nimittäin lukiessani tekstin kuvina ihan pieniäkin yksityiskohtia myöten. Olen ikään kuin elokuvassa lukiessani. Näin ei käy sähköisten versioiden äärellä.

Luen pääasiassa suomeksi. Olen aina ollut sitä mieltä, että hyvä käännös on parempi kuin kohtuullisen hyvin ymmärretty alkuperäisteksti. Muistan jo vuosikymmenten takaa, kuinka Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys Matti Rossin kääntämänä tuntui siltä, kuin olisin lukenut espanjaa. Tiesin heti lukevani loistavaa käännöstä. Näin ajattelen edelleen. Nostan todella hattua monelle muullekin suomalaiskääntäjälle, jotka ovat tulkinneet minulle erikielisiä romaaneita äidinkielelleni suomeksi.

Dekkareita sen sijaan olen aina lukenut jonkin verran englanniksi. Pidän kai niitä vähemmän arvokkaina kuin muita kirja-genrejä (anteeksi!). Olen ajatellut niiden olevan minun kielitaidolleni sopivia, ja toisaalta en ole ollut niin tarkka ihan jokaisen sanan ymmärtämisen kanssa. Pääasia on ollut pitää englannin taitoani jollakin tavoin yllä.

Nyt olen poikennut aiemmista tavoistani ja vielä ennen kuulumattomalla tavalla. Sain joululahjaksi kaksi Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäistä kirjaa ranskaksi käännettyinä (L’amie prodigieuse ja Le nouveau nom). Olen kuullut Ferrantea kehuttavan kovasti, ja lahjan antajakin oli niin innoissaan, että päätin tarttua kirjoihin melkein samantien. Sitä paitsi nimimerkin suojissa kirjoittavaa Ferrantea on itseään epäilty kääntäjä Anita Rajaksi , joten saanen anteeksi, etten lue teoksia äidinkielelläni.

Onhan minulla aikaa kulunut noiden kahden kirjan parissa. Aloitin joulun jälkeen ja nyt olen toisen osan loppupuolella. En voi mitenkään väittää, että ymmärtäisin jokaisen sanan tai jokaisen ilmauksen sävyn, mutta erinomaisesti huomaan ymmärtäväni. Se tuntuu hyvältä. Ferranten teksti on ehkä juuri omiaan tällaiselle puolikieliselle. Se on kovin kuvailevaa ja usein vielä kerrataan vähän toisin sanoin edellä sanottu. Jos en siis heti ymmärtänyt, saan kiinni seuraavassa lauseessa ja opin samalla uusia sanoja. Kunpa vielä oppimisin siirtämään kaiken osaamani aktiiviseen käyttöön!

Kaiken kaikkiaan olen pitänyt lukemastani. Ferrante on erinomainen kirjoittaja ja luulen käännöksenkin olevan hyvä. Nyt pitää enää päättää, millä kielellä luen kolmannen osan. Sitä voisi vaikka kokeilla suomeksi ja vertailla, vaihtuisivatko saamani mielikuvat ja päässäni pyörivä elokuva toisenlaiseksi, kun ymmärränkin kaiken lukemani.