Skip to main content
joulupöytä

Keittiöremontin jälkeinen elämä

Lähdimme Puolison kanssa Barcelonaan puhaltamaan pois olkapäille tarttuneen keittiöremontin viimeiset rippeet. Tarvitsimme molemmat tuota matkaa. Tosin minulla oli toinenkin syy. Olin kesällä luvannut entiselle Luokkakaverille, että tulemme syksyllä, kun emme päässeet kesällä hänen hääjuhlaansa.

Barcelona on molemmille entuudestaan tuttu. Minä olen käynyt kerran, Puoliso kaksi. Olimme valinneet hotelliksemme hyvä tasoisen Caledonian, joka oli kohtuullisen lähellä Ramblaa, normi-ihmisille kävelymatkan päässä. Me toki käytimme taksia. Puolustukseksi pitää sanoa, että myös kävelimme tavattoman paljon tavanomaiseen askellukseemme nähden.

Viikko kului juohevasti. Kaiken aikaa olimme liikkeellä ahkerasti. Matka ajoi monilta osin asiansa. Kaikkein parasta oli Luokkakaverin tapaaminen, mutta kyllä myös monet taide-elämykset sykähdyttivät mieltä niin, että maalliset murheet unohtuivat ainakin toviksi. Viikko vierähti nopeasti, emmekä kotiin tultua oikeastaan edes palanneet arkeen, sillä joulu oli jo ovella. Tämän joulun erikoisuus oli, että saimme viettää sen kahden.

Keittiö ei vaan jättänyt meitä rauhaan, ja lopulta päätimme tilata ihka oikean putkimiehen katsastamaan edellisen Reiskan tekemisiä. Toki niistä ammattilaisen mielestä löytyi valitettavaa vaikka romaaniksi asti. Hän kuitenkin päätyi siihen, että putkemme olivat tukossa. Niitä availtiin parinakin päivänä, kun samalla sovimme, että aiemmat putkiliitokset puretaan ja laitetaan kunnolliset, uudet liitokset. Samalla purettiin vaarallisessa paikassa ollut sähköpistorasia, joten oikosulut ovat taakse jäänyttä elämää. Sen kuitenkin päätimme, että astia- ja pyykkikonetta emme käytä yhtä aikaa.

Kun putkihommat saatiin kuntoon, totesimme, että on tullut aika maalauttaa keittiö. Päätimme samantien aloittaa ammattilaisesta, jottei sitten tarvittaisi virheiden paikkaajia jälkikäteen. Jälki olikin hyvää, tosin värisävy ei ihan vastannut tilaamaamme. Halusimme hennon keltaisen mutta lämpimän pinnan. Lopputulos on ennemminkin vihertävä. Tässä kaaoksessa se on pieni asia. Olkoon sellainen. Keittiö on nyt ihan viimeisiä silauksia vaille valmis ja olemme molemmat tyytyväisiä.

Kun alkuun päästiin, päätin, että ovien kahvat pitää vaihtaa. Kaikki eivät toimi oikein kunnolla ja toisaalta niistä on ruuvejakin ajan saatossa tipahdellut. Sitä paitsi mustat eivät minusta ole kovin kauniit. Ei niitä kahvoja voi pelkästään vaihtaa, sillä oviin jää kauheat jäljet vanhoista. Niinpä sitten tilasimme myös ovien maalauksen. Kylpyhuoneen ja wc:n maalauksesta olemme myös jo päättäneet, vaikkemme niitä ole vielä tilanneet. Katsotaan päättyvätkö remontin siihenkään, sillä minua polttelee lattian uusiminen. Ehkä me silti vedämme välillä henkeä ja palaamme remonttiasioihin tuonnempana, kunhan talvimasennuksin on taitettu.

Tällä hetkellä on hiukan ambivalentti olo. Toisaalta pää pyörii näissä konkreettisissa remonttikuvioissa, mutta taas toisaalta myös lähestyvässä Amerikan matkassa. Puolison suurena haaveena ovat jo vuosia olleet New York ja Las Vegas. Nyt käymme San Franciscon ohella ne molemmat. Matkaoppaat on luettu hiirenkorville, ja olen päässäni suunnitellut melkein kävelyreittien tarkkuudella, mitä New Yorkissa näemme. Onneksi tällaiset suunnitelmat on tarkoitettu heitettäviksi romukoppaan, kunhan perille pääsemme. Toivottavasti samaan Kankkulan kaivoon eivät päädy kaikki rahamme, kun aikanaan Las Vegasista poistumme.

Keittiökatastrofi

Suomesta kotiin tultuamme tarkastimme tietysti ensimmäisenä keittiön tilanteen. Vaikka osa töistä oli edelleen tekemättä, oli esimerkiksi työtaso tullut ja asennettu paikoilleen. Parista ovesta puuttui vedin ja muun muassa astiapesukoneen fasadi oli asentamatta paikoilleen.

Seuraavana aamuna aloimme odotella Reiskaa, jonka piti tuleman sovitusti yhdentoista pintaan. Eipä häntä näkynyt ei kuulunut, minkä jo etukäteen oikeastaan tiesimme. Kello taisi olla lähempänä neljää, kun hän vihdoin saapui. Hommiin hän alkoi heti, ja valmista tuli muutamassa tunnissa.

Seuraavana aamuna ryhdyimme sitten pyörittämään astiakonetta, eikä mennyt kuin tovi, niin sähköt menivät osasta asuntoa poikki. Tiesimme heti, mistä syystä. Pesukoneiden poistoputken alla on pistorasia(!), johon astiakone oli mitä ilmeisemmin liitetty. Poistoputken suusta pääsi käsityksemme mukaan valumaan vettä pistorasiaan, ja se aiheutti oikosulun. Soitto Reiskalle, joka lupasi tulla heti seuraavana päivänä ”aamusta”.

Kun sitten soittelimme perään, kun häntä ei kuulunut, hän kertoi milloin lähtevänsä, milloin olevansa matkalla. Ruuhkia oli kuulemma valtavasti ja kolariinkin hän oli joutunut. Kolarista saimme todisteeksi valokuvan. Lopulta tulo siirtyi seuraavaan aamuun, mistä puoleksi itku kurkussa valitin. Emmehän taaskaan saaneet tiskejä pestyä varsinkin, kun Puoliso halusi välttämättä katkaista kylmän veden tulon koko taloudesta. En viitsi vaivata vessakäynneillämme sen paremmin kuin tiskaamisellammekaan lukijoita. Totean vain, että hermojani koeteltiin oikein olan takaa.

Osin veden katkaisulle oli kyllä päteväkin syy. Olimme nimittäin huomanneet, että keittiön lattian alta tihkui vettä. Ajatuksissani se oli jälleen uusi katastrofi, sillä olin aivan varma, että koko keittiö oli purettava ja aloitettava suuri mittainen kuivaustyö.

Sitten taas seuraava päivä meni odotellessa auton korjaamista. Sen piti tulla valmiiksi puolen päivän maissa, mutta ei kai sitten tullutkaan. Puheluissa Reiska kuitenkin vakuutteli aina kolmeen asti olevansa tulossa ihan minä hetkenä hyvänsä. Ei tullut sinäkään päivänä. Koska auto ei ilmeisesti ollut tullutkaan kuntoon odottelimme seuraavana päivänä enon autoa apuun. Taas soittelimme miljoona kertaa, mutta ei se enon auto vaan tullut. Lupasin jopa hakea hänet taksilla, mutta ei auttanut sekään. Selitysten kera hän jätti tulematta, kuten myös seuraavana päivänä.

Usko tulemiseen oli toki jo hiipunut aikaa päivää sitten. Toisaalta kaverin työkalut olivat meillä, joten tiesimme hänen jonain päivänä saapuvan. Toisaalta myös se, että hän aina vastasi puheluihimme ja tekstareihimme, vakuutti sen puolesta, ettei Reiska sentään ollut ihan filunkiukko. Kun sitten tuli viidennen päivän aamu, sanoin Puolisolle, etten enää usko Reiskan saapuvan. Olin niin ravoissani, että halusin soittaa hänelle ja sanoa heittäväni yksittäin hänen jokaisen työkalunsa pitkin Pariisin katuja. Puoliso kielsi. En soittanut. Ja ihme tapahtui, Reiska tuli.

Poistoveden putkea tilkittiin paremmin ja pistoke siirrettiin toiseen pistorasiaan. Maksoimme ja kiittelimme, Reiska pahoitteli kovasti viivästyksiä, mutta enää emme välittäneet. Keittiö olisi maalausta vaille valmis. Tiskikone pistettiin laulamaan samantien. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että keittiössä askeltaessamme, vettä näytti tirisevän hiukan lattialaattojen välistä. Reiska ei ollut ehtinyt meiltä kauas, kun hälytimme hänet takaisin. Hän vannoi ja vakuutti, että vettä ei voinut vuotaa enää mistään. Silti hän avasi kaapit ja laatikot ja tutki sentti sentiltä niin sisääntulo- kuin poistovesiletkut. Sen jälkeen käytettiin vielä sekä pesu- että tiskikone kerran läpi hänen vahtiessaan silmä kovana veden kulkua. Tähänkin kului aikaa kolmisen tuntia. Tuloksena oli vesiperä, mikään ei vuotanut.

Meidän oli lopulta uskottava, että vettä oli päässyt lattialevyjen alle. Meidän onneksemme se ei ollut kuitenkaan valunut alakerran naapurustoon, sillä vanha muovimatto jäi uuden lattian alle ja toimi näin hyvänä eristeenä.

Nyt olemme kuivatelleet lattiaa viikon verran ja jatkamme sitä edelleen. Vettä ei ole noussut enää moneen päivään, joten uskomme olevamme voiton puolella. Projekti on ollut niin raskas ja kuluttava, että toivon parin päivän päästä alkavan Barcelonan reissun keventävän oloa sen verran, että uskallamme paluun jälkeen ajatella keittiön tarvitsemaa loppusilausta eli maalausta.

Keittiöremontti

Painajainenhan siitä sitten lopulta tuli.

IKEA oli luvannut toimittaa keittiökalusteet torstaina 7.11. kello seitsemän ja kymmenen välillä. Olimme tuolloin Puolison kanssa Brysselissä, mutta olimme järjestäneet kelpo vastaanottokomitean paikalle. Kun emme kuulleet tuona torstaina komiteasta mitään, oletimme kaiken sujuneen mallikkaasti. Vaan kuinka ollakaan perjantaina hotelliaamiaiselta palattuamme soi puhelin. IKEAsta ei ollut kuulunut halaistua sanaa koko torstain aikana. Puoliso sai lähes hermoromahduksen, minä pysyin (vielä tuolloin) viilipyttynä. Alkoi soittelu IKEAan.

Vaan mitäpä ne olisivat osanneet IKEAlla vastata. Puhelinpalvelu, johon ensin jonotetaan kolme varttia, koittaa rauhoitellen kertoa, etteivät he tiedä, missä kalusteet ovat, mutta ne voidaan toimittaa meille seuraavan viikon lopulla. Meillehän se ei oikein sopinut, kun työmiehet oli varattu tulevaksi viikonlopuksi. Ei auttanut itku, ei hammastenkiristys. Saimme lopulta sovittua, että tavarat tuodaan seuraavana tiistaina jälleen heti aamusta.

Palasimme kotiin perjantai-iltana. Purkutyön ja uuden lattian piti olla siihen mennessä valmiina sekä kaikkien entisten kalusteiden vietynä ulos. Purskahdin lohduttomaan itkuun, kun näin keittiömme. Kaapit oli otettu alas ja kaakelit irrotettu, mutta kaikki roju oli edelleen keittiössä ja lavuaari roikkui pitkin seinää jostakin vesijohdosta kiinni. Kaikki, mukaan lukien työmiehet lohduttivat minua sanoen, että vielä illan kuluessa rojut saadaan ulos ja seuraavana päivänä lattia asennettua. Muusta ei sitten ollutkaan tietoa.

Kun tavarat sitten seuraavana tiistaina – ei tietenkään aamulla – vaan vasta iltapäivällä, niitä pinottiin sinne ja tänne. Yksi keittiö koottuna laatikoihin on aika monta pakettia. Puoliso äkkäsi kesken touhun kysymään kuljetusmiehiltä, sattuisivatkohan he olemaan innostuneita keittiön kasaamisesta. Minä tietenkin häpesin silmät päästäni. Eihän sitä nyt voi keneltä vain kysyä mitä vain. Yllätyksekseni toinen miehistä vähän innostui ja lupasi ottaa heti miten yhteyttä asiaa selvitettyään. Kokoamisen nimittäin tulisi tapahtua keskiviikon ja torstain aikana, sillä perjantaina olimme lähdössä kahdeksi viikoksi Suomeen.

Soitto tuli ja hommat saatiin hintaa myöden sovittua. Seuraavana aamuna piti kaverin tulla. No täällä on niin kovin tavanomaista se, että sovitaan eksakti aika, mutta tullaan sitten vaikka viisi tuntia myöhemmin tai niin ainakin tässä tapauksessa. Kaveri oli kyllä tekijämiehiä. Kaappien rungot muotoutuivat ihan huimaa vauhtia, mutta seinään kiinnittämistä ei tietenkään voinut enää illalla ajatellakaan.

Tässä tilanteessa lähdimme Suomeen. Väliaikainen työpöytä oli tynkä, eikä kukaan ollut kertonut, että siihen ei saa liitettyä vesipistettä.

Seuraava päivä alkoi taas muutamaa tuntia myöhemmin kuin oli sovittu, mutta eteni kuitenkin. Kun emme voineet keittiötä käyttää, piti ruokailukin ajatella toisin. Tilasimme meille aiemmin tuntemattomasta paikasta hampurilaiset, joista söimme puolet. Maku oli kai ihan hyvä, mutta koko oli turhan suuri. Puoliso sanoi jo alkuillasta, että olo on huono ja on pakko mennä sänkyyn. Lupasin pitää häntä työn edistymisen suhteen ajan tasalle.

Kuulin pitkin iltaa porauksen ääntä. Meteliähän remontista väistämättä syntyy, ja iltakahdeksalta naapuri tulikin jo valittamaan siitä. Poraukset olivat onneksi niin loppusuoralla, että niitä ei tarvinnut enää tuon valituksen jälkeen jatkaa kuin hetken. Kävin kuitenkin katsomassa työn etenemistä vähän väliä. Aloin tuntea itseni todella uupuneeksi ja kävin kyselemässä aikataulua. ”Ei tässä kauan enää mene”, oli vastaus joka kerta, kun puolen tunnin välein kyselin.

Puolen yön aikaan sovimme, että nyt lopetetaan. Kaikenlaista pientä oli vielä kesken, mutta kaveri lupasi meidän poissa olomme aikana käydä fiiksaamassa hommat, kun varsinaiset työtasotkin olisivat tulleet. Tuossa kohden en enää pystynyt sanomaan, kuin selvä homma ja toivomaan, että mies poistuisi paikalta pikaisesti. Kaaduin samantien vuoteeseen.

Meni ehkä kymmenen minuuttia, kun aloin oksentaa. Makasin vessan lattialla ja yökkäilin. Puoliso oli sängyssä pyyhkeensä kanssa ja puolestaan yökkäili siihen. Aamukuudelta soitimme lääkärin. Ei ollut toivoakaan, että olisimme kyenneet matkustamaan.

Niin me sitten vietimme viikonlopun muun muassa ilman keittiön vesipistettä. Väliaikaiseen työtasoon ei ollut laitettu minkäänlaista aukkoa vesihanalle, joten sitä ei saatu paikoilleen. Kun vihdoin pääsimme ylös, jouduimme pesemään astiat, joita ei onneksi taudista johtuen juurikaan kertynyt, kylpyhuoneessa.

Maanantaina vihdoin pääsimme liikkeelle ja lähtemään Suomeen. Keittiö-saaga ei kuitenkaan ollut päättynyt, eikä se ole vieläkään päättynyt, vaikka Suomesta paluusta on jo neljä päivää.

Haluan kesäajan

Taas on se aika vuodesta, kun minun tekisi mieleni vetäytyä talviunille ja herätä seuraavan kerran joskus huhtikuun paikkeilla. Kylmyyden ehkä vielä kestäisin, mutta apea harmaus ja jo varhain iltapäivällä hiipivä pimeys riepovat mieltäni aivan kohtuuttomasti.

Kesä- ja talviaikaan tai kaksi kertaa vuodessa tapahtuvaan kellojen siirtelyyn en ole kovin suurella intohimolla koskaan suhtautunut, vaikka moiset kommervenkit ovat minua ihmetyttäneetkin. Huomasin silti olevani todella tyytyväinen, kun joskus vuosi sitten puhuttiin siitä, että kellojen siirtely lopetettaisiin jo tänä vuonna. Eipä vain tapahtunut, kun EU ei ole päässyt asiasta yksimielisyyteen. Asiasta ehdittiin jo pitää verkkoäänestyksiäkin: haluavatko ihmiset jatkuvan kesä- vai talviajan.

Minulle on tahtonut aina olla hiukan epäselvää, mihin suuntaan kelloja pitää kulloinkin kääntää. Olen ollut varsin tyytyväinen, kun ranteessani on aikarauta, joka synkronoi ajan suoraan puhelimestani. Kännykkähän päivittää itsensä automaattisesti vallitsevaan aikaan. Tänä syksynä kävi kuitenkin niin, että jouduin neuvomaan Äitiä kellon kanssa. Itse hän ei enää pysty viisareita kääntämään ja hän sattui olemaan kotona itsekseen. Seuraavana aamuna piti lähteä reissuun ja laittaa kello soimaan kahdeksaksi. Siinä meillä oli miettimistä, mikä aika laitetaan kelloon herätysajaksi, kun aamulla olisi talviaika. Arvoimme asiaa todella pitkään, vaikka kumpikin muisti, että viisareita siirretään aina aurinko kohti.

Kun seurasin tuon kesä- ja talviaikaäänestyksen tulosta, jäin itsekin todella miettimään, mikä aika minusta olisi paras. En ollut ikinä tullut ajatelleeksi valon määrän maksimoimista suhteessa omaan elämääni. Nythän se kuitenkin on tullut ajankohtaiseksi, sillä oletettavaa on, että siirtely jää muutamassa vuodessa historiaan.

Omalta kohdaltani tiesin heti, että valoa tarvitaan erityisesi iltoihin. Talvella pimeä tulee kauhean aikaisin ja aamuisin minä vielä nukun. Suoraan sanoen tein niin vielä töissä ollessanikin. En ole koskaan aikuisena ollut erityisen aamuvirkku. Minun olisi pitänyt tietysti jo siitä ymmärtää, että koska talvella tulee pimeää jo kolmen jälkeen, on talviaika se, mitä minä en missään nimessä toivo vallitsevaksi. Enhän minä niin tietenkään tehnyt. Erittäin monimutkaisten laskutoimitusten ja muutaman kyselyn perusteella päädyin lopulta siihen tulokseen, että minun kannaltani kesäaika on ainoa vaihtoehto.

Keittiöremontti alkaa ensi viikolla. Joudun onneksi ehkä keskittymään johonkin muuhun kuin talviuniin ja kaamokseen, joten tulta päin.