Skip to main content

Kaikki hyvin! Kai?

Olen aina yrittänyt pitää asenteeni positiivisena, mutta onnistuminen ei liene ollut erityisen hyvä. Tänä kesänä varsinkin olen mennyt matalalentoa, enkä voi kuvitella, että kenenkään mielestä olisin ollut kovin positiivinen saatika iloinen. Silti kesääni on mahtunut hurjasti yksittäisiä ilon hetkiä ja sydäntä lämmittäviä tapahtumia.

Äiti odotti aikaa sydänoperaatioon. Pitkin kesäkuuta soittelin Meilahden sairaalan kardiologian osaston leikkausjonohoitajalle. Vaikka jossain vaiheessa oli puhuttu, että Äidin aorttaläppäoperaatio saattaisi olla jo ennen juhannusta, ei mitään aikaa oltu kuitenkaan vielä vahvistettu. Itse istuin läppärin ääressä kaiken aikaa valmiina ostamaan lentoliput Suomeen.  Kun sitten minulle vihdoin sanottiin, ettei leikkausaikaa saa ennen juhannusta ja että jonoleikkaukset jäävät tauolle ainakin elokuun alkuun, jollei puoleen väliinkin, päätin että lähdemme Puolison kanssa samantien. Minä olin valmis jäämään aiotun paluupäivän jälkeenkin, jos leikkausaika sattuisi olemaan heti elokuun alussa.

Puolison vielä Suomessa ollessa lähdimme heti sukuloimaan Varsinais-Suomeen. Pari rentouttavaa päivää meni kuin siivillä aina yhtä ihanien ihmisten kanssa ja kauniissa ympäristössä. Helsingissä ehdimme tavata myös ystäviä, mikä on aina minulle aivan erityisen tärkeää. Se on ikään kuin henkireikä ikuiseen ahdistukseeni ja paineisiin. Puolison palattua Pariisiin aikani meni huomattavasti tarkemmin Äidin kanssa, vaikka varasin itselleni myös Äiti-vapaita päiviä.

Helle helli Helsinkiä, mistä tietysti nautin. Helsingissä helle on vain hellettä, eikä sitä karmeaa paahtavaa 40 asteen pätsiä saasteineen, mitä kesä Pariisissa oli ollut. Pääsin näinä harvoina vapainani retkeilemään muun muassa Kaunissaareen, grillailemaan Leninpuistoon ja pihapartyihin Vallilan siirtolapuutarhaan, missä en koskaan ollut käynyt, vaikka vieressä on Helsingin kotini. Nautin kyllä sydämestäni noista päivistä ja ystävien kohtaamisesta, vaikka ahdistus pyrkikin rintaan aika ajoin.

Sitten eräänä päivänä tapahtui ihme. Meilahdesta soitettiin, että leikkausaika on vahvistettu elokuun toiseksi päiväksi. Se tiesi sitä, etten päässyt paluulennolle aiottuna päivänä. Vaikka olin iloinen siitä, että aika oli vihdoin saatu, alkoi minulla olla kyllä jo kova koti-ikäväkin. Koitin kuitenkin Äidille esittää reipasta ja viedä häntä usein ulos syömään, etteivät ajatukset olisi liikaa pyörineet tulevassa operaatiossa.

Operaatio sujui hyvin ja Äiti kotiutui sairaalasta normaalitahdissa. Äiti toipui todella nopeasti, minkä saatoin todeta siitä, että hän oli jo kotiin tullessaan oma määräilevä itsensä. Viikon verran seurailin vielä toipumisesta ennen paluulipun ostoa. Kaiken kaikkiaan olin lopulta matkassa kuutisen viikkoa. On se vaan pitkä aika.

Arki Pariisissa on entisensä. Paitsi, että minuun iski jokin kummallinen Hengityksen vinkunatauti, joka haittasi erityisesti yöuntani. Kun olemme lähdössä ensi viikolla Kreetalla, ajattelin, että on viisainta käydä hakemassa lääkäriltä tropit, jotta uskallan lentää. Ja kun lääkäri vahvisti, että minulla on astmaattinen keuhkoputkentulehdus ja etten ole juuri kuolemassa keuhkoahtaumaan tai muuhun vastaavan, huomasin mieleni piristyneen oikein tavattomasti. Jokohan ahdistus olisi vihdoin ohi?

Missä paistaa aurinko ja on lämmintä?

Saanko nyt vihdoin valittaa säästä? Tai no, niin minä nyt teen. Jo Ranskaan muuttaessani tiesin, että Suomen kesä on se, mitä kaipaan. Mielessäni ehkä ovat lapsuudet kesät, jolloin aina oli aurinkoista ja lämpöä riitti. Eikö niin?

Sanoin jo keväällä Puolisolle, että haluaisin viettää ”kesälomaa” Suomessa eli viipyä hiukan pidempään kuin normaalin viikon, kaksi. Pääsimme lopulta asiasta sopuun. Minä olisin Helsingissä juhannuksesta eteenpäin viisi viikkoa ja Puoliso tulisi kolmeksi viikoksi niin, että paluumatkan tekisimme yhdessä.

Juhannusaaton vietin Äidin kanssa parvekkeella istuen. Keli oli sen verran lämmin, että olo lasitetulla parvekkeella viinin voimalla oli ihan siedettävä. Lämmintä ei missään tapauksessa ollut. Seuraavalla viikolla kävimme Äidin kanssa Mäntyharjulla Taidekeskus Salmelan näyttelyssä erityisesti Essi Peltosen  ja Marjatta Tapiolan  vuoksi. Ilma oli aivan taivaallinen. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöä oli juuri niin kuin Suomen kesässä kuuluu.

Siinä ne kauneimmat päivät sitten taisivatkin olla. Kuljin kaiken muun ajan takki tai jakku päällä, sillä muutoin ei oikein tarennut. Odotin helteitä tai t-paitakelejä kuin kuuta nousevaa. Eikä niitä koskaan tullut. Päällimmäinen muistoni on jatkuva pilvisyys – tosin sateetta – ja koleahko ilma. Ei ollut käyttöä mukana olleille shortseille, saati uimapuvulle.

Kun sitten palasin Pariisiin, säät jatkuivat aivan samanlaisina. Ehkä muutamana päivänä on ollut helteistä, mutta pääasiassa on pilvistä ja koleaa. Onneksi kävin sentään Budapestissa, jossa sitä vastoin olin paistua.

Kaikesta tästä tuli mieleeni vuosien takainen kesälomamuisto. Suomessa oli ollut kaksi peräkkäistä ”huonoa” kesää. Yritin välillä mökkeillä, mutta eihän siitä mitään tullut. Eräänkin kerran, kun ilma näytti hyvältä, lähdettiin samantien ajelemaan mökin suuntaan. En ollut ehtinyt kuin asetella viltin pihaan, kun sade alkoi. Palasimme välittömästi takaisin kotiin.

Kolmatta kesää en enää aikonut moisessa säässä viettää, joten päätin jo keväällä, että lähden kesälomaksi Pariisiin. Vastoin kaikkia odotuksiani kesä Suomessa alkoi jo varhain toukokuulla. Lämmintä ja suoranaista hellettä riitti ihan siihen heinäkuun alkuun, jolloin lähdin matkalla. Olin suorastaan paahtuneen ruskea kaikesta mökillä saadusta auringosta johtuen. Vaan mitäpä oli perillä. Lämpötila oli vaivoin yli kymmenen asteen ja satoi kaatamalla. Itse asiassa koko kaksi viikkoisen lomani ajan satoi, eikä lämpötila päässyt nousemaan.

Pariisissa herätin ihmetystä rusketuksellani, sillä katastrofaalinen sää oli jatkunut koko kesän. Minulta kyselivät kaikki tuttavani, missä etelässä oli mahtanut olla, kun olin niin ruskea. Ei auttanut kuin tuottaa pettymys ja kertoa, että siellä meillä Suomessa jääkarhujen ja eskimoiden maassa on ollut taivaallinen kesä. Sitä oli ranskalaisen lähes mahdotonta hahmottaa.

Tästä kaikesta viisastuneena olen päätynyt siihen ajatukseen, että jos varmaa lämpöä ja aurinkoa kaipaa, ei kannata valita sen paremmin Pariisia kuin Helsinkiäkään matkakohteiksi. Niinpä mekin lähdemme parin päivän päästä Etelä-Ranskaan meren rantaan hakemaan sitä varmaa aurinkoa.