Skip to main content

Yhtenä päivänä heräsin

Oikeastaan näin käy joka kevät. Yhtenä päivänä vain huomaan talviunen päättyneen ja heränneeni kevääseen. Pitäisi oikeastaan laittaa vuosittain ylös tuo päivämäärä ja seurata, tapahtuuko se likipitäen samaan aikaan. Varmaa on joka tapauksessa, että päivä ajoittuu huhtikuulle.

Kuten olen jo monesti valittanut, mennyt talvi on ollut aivan erityisen raskas. Kuuluihan siihen tietysti ikäviä tapahtumia, mutta ihan yleisilmeeltäänkin talvi tuntui loppumattomalta. En olisi millään viitsinyt astua edes ovesta ulos. Puolison kanssa sovittiin usein, että tänään mennään leffaan ja aina vain keksimme jonkin syyn, miksei ulko-ovea tarvitsisi avata. Välillä laistoimme jopa jumppatunneistamme tai jos emme laistaneet, menimme taksilla.

Ja kuitenkin minun elämäni joka vuotinen ihme tapahtui taas kerran. Minä heräsin. Kun aamulla alan miettiä päivän tekemisiä ja uloslähtöä, ei mieleeni edes tule keksiä yhtään tekosyytä, vaan olen ihan valmis siihen, mitä tuleman pitää. Minä jopa hymyilen aamuisin.

Pariisissa kevät on toki huomattavasti Helsinkiä aikaisemmassa. Puut alkavat vihertää jo heti huhtikuun alussa ja lämpötila on kaiken aikaa kymmenen asteen paremmalla puolella. Juuri näillä hetkillä hevoskastanjat kukat puhkeavat ja pihakoivumme ovat melkein täydessä lehdessä.

Viikon kuluttua lähdemme kahdeksi viikoksi Kreetalle ja se tietää todellista lomaa. Koitan olla viemättä mukanani talven ahdistuksen rippeitä ja vain nauttia. Tällä hetkellä tosin näyttää siltä, että joudumme nauttimaan siellä viileämmässä säässä kuin täällä Pariisissa. Heraklionin lämpötila ei ole nyt edes kahta kymmentä astetta. Tänään olen silti iloisesti hoitanut matkaan liittyviä järjestelyitä. Varannut lentokoneesta eturivin paikat ja matkalaukuillekin tilan ruumassa. Halvoista lennoista tulee tällä tavoin vähintäänkin normaalihintaisia. Auton vuokrauksenkin pistin liikkeelle. kymmeneksi päiväksi Kreetalla saa ihan kohtuullisen kulkuneuvon parilla sadalla eurolla.

Kreetan jälkeen on suuren askelen aika. Toistaiseksi olen ollut kirjoilla Suomessa, mutta muutan ne nyt tänne. Olen yrittänyt selvittää, mitä minun tulee tehdä, jotta asiat etenisivät. Itse asiassa ei mitään kauhean ihmeellistä. En oikeastaan edes ymmärrä, miksen ole tätä askelta aiemmin ottanut, kun asioiden hoito helpottuisi ja olisin täällä ylipäätään olemassa. Käyn lääkärissäkin pääasiassa täällä ja aina joudun erikseen selvittämään, etten kuulu sairausvakuutusjärjestelmän piiriin, vaan maksan itse. Silti muuten ilman mitään sairausvakuutuskorvauksia lääkärissä – jopa erikoislääkärissä – käynti on huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Täällä kirjoilla olevana nuokin kustannukset tippuisivat. Suomen pään byrokratia on nyt selvä ja lopulta kevyt. Vielä täytyy selvittää vastaanottajan halukkuus huolia minut ennen kuin minusta tulee aito pariisitar.

Kevät on ihmisen parasta aikaa!

Pariisin kevät on juuri nyt parhaimmillaan. Lämpötila on parissa kymmenessä, vaikka yksi (lempimittareistani!) näyttikin tänään 25 astetta. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta, kirsikkapuut kukkivat ja ruohokin on vielä kauniin vaalean vihreää.

Olen todellinen kevätihminen. Vielä töissä ollessani haaveilin siitä, ettei minun tarvitsisi enää koskaan viettää yhtään talvea Suomessa. Nyt se on toteutunut, ja voin helpottuneena sanoa selvinneeni tuosta vaikeasta jaksosta suuremmitta kolhuitta. Vaikka raskasta on ollut, niin kärsin vain murto-osan siitä, mitä tavallisesti. Silti, kun koin kevätauringon lämmön ja näin kirsikkapuun kukassa, tuntui kuin sadan kiloinen haarniska olisi pudonnut selästäni.

On oikeastaan ihan kummallista, etten talven aikaan varsinaisesti huomaa eläväni horroksessa. Havahdun siihen vasta, kun kevät koittaa. Huomaan ihan konkreettisesti, että herään jostain syvästä pimeydestä ja alan taas elää. Jaksan miettiä tulevaa ja suunnitella uusia asioita.

Olen ajatellut, että valo olisi keväässä minulle se suurin tekijä, mutta taidan luopua tuosta kapeasta näkemyksestä. Huomaan nimittäin myös, miten lämpö vaikuttaa. Kun lähden liikkeelle, minun ei tarvitse miettiä, mitä laittaisin päälleni, että tarkenen. Arat käteni kestävät kevyemmillä hansikkailla ja villavuorisista voi jo luopua. Alan myös nähdä värejä. Elämäni kauneimmaksi väriksi olenkin ymmärtänyt juuri keväänvihreän!

Kevään huomaa myös siitä, että päivät ovat jo pitkiä. Aurinko laskee vasta seitsemän jälkeen. Sen noususta en tosin tiedä mitään, sillä nukun aina niin pitkään, että valoisaa on ollut varmasti jo tunteja.

Olemme jo avanneet parvekekaudenkin. Talven ajan Puoliso sai poltella tupakkansa keittiön ikkunasta puhallellen, mutta nyt on aika taas siirtyä parveketupakointiin. Menen usein seuraksi, sillä leudossa ja valoisassa kevätillassa on taivaallista istua parvekkeella ja nauttia vaikkapa lasillinen viiniä siinä ohessa.

Olen taas lähdössä reilun viikon kuluttua Suomeen. Sekään ei ahdista. Talven selkä on sielläkin taittunut ja kevätpäivän tasaus takaa pitkän valoisan ajan. Seuraan kuitenkin tarkoin jo sääennusteita, sillä kevättalvessa pukeutuminen on hankalaa. Päivällä saattaa auringon lämmössä olla melkein hiki, mutta illaksi lämpötila voi vielä laskea melkein pakkasen puolelle. Takatalvea en kuitenkaan toivo, sillä kevät on ainakin minulle elämän parasta aikaa.

Tässä vielä varmemmaksi vakuudeksi linkki juttuun kevätauringon vaikutuksesta aivojen toimintaan.