Skip to main content

Joulukiireet!

Vieläkö jaksaisi joulusta? Jouluviikko oli kyllä kiireinen, tosin ei ihan niin kuin kuvittelisi. Minun kiireeni aiheutuivat tietysti Äidistä. Sen lisäksi, että kävimme hänen säärihaavansa vuoksi useammankin kerran seikkailemassa terveyskeskuksessa, hän sai jonkin merkillisin, lääkäriä vaatineen kipukohtauksen vasempaan olkapäähänsä ja niskaansa niin, ettei hän kyennyt edes nostamaan vasenta kättään. Ja pitihän ne jouluostoksetkin tehdä.

Siinä vaiheessa, kun oli selvää, ettei Äiti pääse jouluksi Pariisiin, kuten oli ajateltu, lupasin, että minä laitan hänelle joulun hänen luonaan. Hänen ei tarvitsisi kuin levätä valmisteluiden ajan. Arvasin kyllä, että se tarkoitti kinkun paistoineen minulle töitä lähes vuorotta.

Alkuviikko meni haavahoidossa. Siellä vierähtää kerralla aina puolitoista tuntia ja siihen matkat päälle. Käy kyllä työstä erityisesti iäkkäälle Äidille, kun hoitoja on kolmesti viikossa. Hoidot ja kivut syövät ihmistä varmasti ihan kauheasti, eikä päähän tahdo juuri muuta jalan ohella mahtua. Vierestäkin seuraaminen ottaa ihan sydämestä. Ja tätä on nyt jatkunut puolitoista vuotta. Voin vakuuttaa, että Äiti on sitkeä sissi!

Paria päivää ennen aattoa ehdimme vihdoin myös kauppoihin. Olin jo sanonut, että joulu syntyy tällä kertaa lähinnä valmiista tai puolivalmiista, enkä ala laatikoita alusta pitäen tehdä. Niinpä haettiin Wotkin’silta  peruna- ja lanttulaatikot sekä rosolli. Kinkunkin suhteen olimme kahden vaiheilla, sillä Wotkin’silla työskentelevä tuttumme vakuutti myös valmiskinkkujen olevan mainioita. Päädyimme silti tuoresuolattuun. Kinkun yön yli paistaminen on niin vahva osa minun joulutraditiotani.

Yhden iltapäivän ja illan varasin myös omien jouluostosteni tekemiseen. Tytär ja Mummin Muru olivat tulossa aatoksi, ja lahjat piti hankkia. Keskustan Stocka on minun kauppani, mutta nyt päädyin Itäkeskukseen, sillä aikaa oli todella rajallisesti. Lahjojen lisäksi löysin hiukan yli puolimetrisen, ruukussa olevan ”kuusen” (kiinan kataja tms.), sillä Murun kanssa perinteisiimme on kuulunut ”kuusen” koristelu aattona. Olin tavattoman tyytyväinen.

Kinkun paistoin aaton vastaisena yönä. Tällä kertaa onnistuin hyvin, sillä jouduin heräämään vain kerran tarkistaakseni kinkun valmiusasteen. Seuraavalla heräämisellä sain jo otettua kinkun pois uunista. Tavallisesti heräilen paistoyön aikana useita kertoja, mutta nyt sain nukuttua oikein hyvin. Se tiesi parempia voimia aattopäiväksi.

Tyttären kanssa ahersimme pitkin päivää. Parantelimme laatikoita voilla ja kermalla. Pilkoimme sipulit mädin kaveriksi. Täyttelimme astioita lohella, smetanalla, rosollilla ja sen aveciksi tarjottavalla kermavaahdolla. Leikkasin vielä sopivan ohuita viipaleita kinkusta ja katoimme pöydän. Kaikki alkoi olla valmista. Äiti ohjaili toimintoja, milloin tuolissaan istuen, milloin sängyn päältä. Mutta hermoni piti, ja se oli minusta pääasia. Vasta pöydässä huomasin, etten ollut kattanut pöytään sinappia, joka oli edelleen lasipurkissa. Otin sen esiin ja sanoin, että tarjoiluastiaan en sitä enää jaksa laittaa. Tasan siihen kohtaan loppuivat voimani. Tämän Äiti hämmästyksekseni hyväksyi.

Ruoka oli hyvää, ja kerrankin Muru sai syötyä kunnolla. Lapsilla tahtoo jännitys viedä ruokahalun, mutta ehkä ikä oli jo tehnyt tehtävänsä. ”Joko lahjat avataan” -kysymyksiä tuli tietysti tasaisin välein. Lapselle lahjoja oli runsaasti, mutta saimme me aikuisetkin jotakin, vaikka pyrimme kyllä minimoimaan aikuisten väliset lahjat. Kaikkea tuntuu olevan jo riittämiin.

Ilta päättyi kahdeksan maissa, ja alkoi taksin metsästys. Taksikeskukseen oli mahdotonta päästä, joten päätimme vain lähteä kokeilemaan onneamme. Viereisen hotellin pihaan näytti ajavan takseja ihan solkenaan, joten pirssin saaminen osoittautui helpoksi. Tytär ja Muru lähtivät kotiinsa, mutta minä menin jatkamaan vielä iltaa ystävien pariin.

Muutama hyvä ystäväni on jo vuosikausia viettänyt niin jouluja kuin muitakin juhlapyhiä yhdessä. Perinne on minusta mukava. Jouluruokien valmistamisesta sovitaan yhdessä ja kukin kantaa kortensa kekoon. Minä olen puolestani useana vuonna ollut vain kuokkavieraana, joka osallistuu lähinnä juomapuoleen. Niin nytkin.

Kun joulu oli suoritettu, palattiin taas normaaliin. Tällä kertaa siihen kuului myös iso ja mieltä lämmittänyt asia. Tytär osti ensimmäisen oman asuntonsa. Siihen tarvittiin hiukan minunkin apuani, joten olin paikalla kauppatilaisuudessa. Muutoin jatkuivat terveyskeskuskäynnit kuin joulua ei olisi edes ollut.