Skip to main content

Pariisin Suomi-instituutti

Suomi -instituutteja lienee maassa kuin maassa. Minä tunnen vain tämän Pariisissa sijaitsevan. Olen käsittänyt, että instituuttien tarkoitus on levittää suomalaista kulttuuria muihin maihin. Sellaisena paikkana olen ainakin oppinut tuntemaan Helsingin Ranska-instituutin. Jo pelkästään vierailu näiden kahden instituutin verkkosivuilla kertoo paljon.

Tällä hetkellä Suomen instituutissa on 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi KOTI-niminen näyttely. Se koostuu kuudesta mäntylautamökistä, joissa ihmiset voivat halutessaan yöpyä. Mökkien inspiraation lähteenä ovat toimineet suomalaiset aitat. Eivät ne tosin minusta aittoja vastaa. Mökkien rakenne on ”ilmava” ja lautojen välissä on suuret raot. Vuoteissa on pellavaiset lakanat ja sisustus on lähinnä askeettinen.

Minulle aitta on usein hirsistä tehty, eräänlainen varastotila, jonka ylisillä on makuupaikat. Tavaraa on joka tapauksessa paljon ja se on vanhaa. Ei varmasti ainakaan designia. Minulle KOTI-näyttely jäi perin etäiseksi. Yhtään en tiedä, onko mökeissä todellisuudessa yöpynyt muita kuin lehdistön edustajia. Ruuhkaa ei liene ainakaan ollut.

Itse pääsin tutustumaan näyttelyyn, kun instituutissa oli Aino Vennan konsertti . Konserttia varten varattu tila oli kovin pieni, sillä mökit veivät salista ison osan. Meitä oli paikalla kuitenkin nelisen kymmentä innokasta kuulijaa. Venna veti kappaleiden väliset spiikkinsä sujuvasti englanniksi, ranskaksi ja osin suomeksikin, mikä minusta oli omiaan osoittamaan suomalaista kansainvälisyyttä. Olisinkin toivonut konsertille hiukan isompaa tilaa, jotta loppuunmyytyyn esitykseen olisi mahtunut suurempi yleisö.

Aino Venna asuu tällä hetkellä Pariisissa ja valmistelee ranskankielistä levyään, josta saimme konsertissa jo hiukan maistiaisia. Vaikka olen kuullut Ainoa isommillakin estradeilla, kyllä tämä pieni tila oli myös omiaan tummaääniselle laulajalle. Ja mitä instituuttiin tulee, toivoisin juuri saman tyyppisiä tilaisuuksia järjestettävän useamminkin.

Jotenkin kyllä olisin odottanut instituutista enemmän. Edellisen kerran vierailin siellä vajaa vuosi sitten kesällä. Näin muutamia myyntiartikkeleita ja pari esitettä, mutta suomalaisuuden ytimeen ei tiloissa oikein pääse. Voihan se johtua taloudellisten resurssien puutteestakin, että vierailu jättää kovin etäisen vaikutelman. Pelkkä nurkassa toimiva kahvilan tapainen ei innosta pitkittämään vierailua.

Itse asiassa eri tavarataloissa esillä olevat Iittala-osastot tekijäesittelyineen ovat luoneet minulle paremman ja miellyttävämmän vaikutelman Suomesta kuin instituutti konsanaan. Instituutti toimii Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana, mutta kai silti on mahdollista etsiä kaupallisia kumppaneita, joiden avulla paikasta voitaisiin luoda vetävämpi. Nyt en oikein näe mitään syytä, miksi pariisilaiset innostuisivat instituutin kautta suomalaisuudesta.

Puolessa vuodessa omaksi kodiksi

Kun tulin Pariisiin, muutin valmiiksi kalustettuun huoneistoon. Puoliso oli etukäteen kysellyt useaan otteeseen, mitä haluaisin muuttaa sisustuksessa, jotta tuntisin asunnon myös omaksi kodikseni. En osannut sanoa mitään. En löytänyt päästäni edes ajatuksen poikasta.

Nyt kun olen ollut täällä reilut puoli vuotta, huomaan, kuinka pikku hiljaa ne ajatukset ovat löytyneet ja asunto alkaa näyttää myös minulta.

Televisiosta olin ehtinyt puhua jo alkajaisiksi. Puolison vanha telkkari oli minusta postimerkin kokoinen. En nähnyt siitä tarpeelliseksi kokemiani tekstityksiä. Ranskassahan kaikki ohjelmat ovat dubattuja, mikäli eivät ole ranskalaisia. Siksi käytän tekstitystä, sillä kaikesta puheesta en saa selvää. Ranskankielen tekstitys yhdessä puheen kanssa helpottaa merkittävästi ymmärtämistä.

TV oli siis ensimmäinen hankintani. Seuraavaksi tuli vuodesohva. Tarvitsemme aina välillä lisävuodetta, sillä meillä käy myös yövieraita. Jotta sohva olisi hyvä, siinä pitää voida istua mukavasti mutta myös sängyn täytyy olla erinomainen. Tutkimme tarkoin helpoimman vaihtoehdon, IKEAn tarjonnan. Suomessa käydessäni olinkin jo tutustunut valikoimiin, mutten löytänyt mieleistä. En täälläkään. Jouduimme turvautumaan muihin liikkeisiin. Kävimme toki ensin läpi eri kauppojen tarjoaman internetissä, mutta koska vaatimukseni olivat tiukat, ei sohvaa voinut ostaa pelkän ulkonäön perusteella.

Lopulta päädyimme Marais’n alueella sijaitsevaan BHV:n (Bazar de l’Hôtel de Ville!) myymälään, jonka sohvavalikoimaa ei kyllä voi erityisesti kehua. Löysimme kuitenkin juuri sen mieluisan. Standardikankaan sijaan valitsimme paremmin kotiin sopivan kankaankin. Vielä kotiin tultua vaihdoimme sohvan leveyden 160 senttiin, sillä siinä koossa vuodesohvan rakenne oli kokonaan metallinen, ja kolme ihmistä mahtuisi istumaan siinä mainiosti rinnan.

Odotusaikaa kertyi sohvan toimitukseen kahdeksan viikkoa. Sen ajan elimme kuin tulisilla hiilillä. Vanhan rotiskon olimme jo pistäneet kiertoon, eikä ilman sohvaa ollut kiva olla. Odotus kuitenkin palkittiin, sillä sohva vastasi niihin täydellisesti. Vuodeosiota pääsimme itsekin kokeilemaan, kun makuuhuoneessa tehtiin pienen vesivahingon vuoksi remonttia ja jouduimme evakkoon. Yöunet olivat mainiot, ja olimme varmoja oikeasti valinnasta.

Olimme pitkään miettineet IKEAan lähtemistä, sillä tarpeita tuntui riittävän. Merkitsin aina mieleen tullessa omaan pikku listaani, mitä kaikkea pitäisi ostaa. Lista koostui niinkin pienistä asioista kuin keittiön kaappien vetimistä ja verhojen kiinnitysrenkaista, mutta myös isompaa, kuten nojatuolit, aioimme hankkia.

Eräänä päivänä sitten vihdoin saimme aikaiseksi lähteä. Matkaa tehtiin IKEAn omalla bussilla, joka lähtee Gare de l’Estiltä muutaman kilometrin päästä. Vaikka bussi kulkee ihan ohitsemme, se ei pysähdy matkan varrella, mikä tietysti on harmi. Varsinkin tulomatkalla, jolloin luultavasti kaikki ovat jo IKEA-kierroksesta väsähtäneitä ja kassitavaraakin alkaa olla yllin kyllin.

Kiersimme osastoja ja teimme ostoksia niin ahkeraan, että loppumetrit menivät puolijuoksuksi. Kun sitten Puoliso vielä etuili kassajonossa, aika alkoi olla kortilla bussin takaisin lähtöön nähden. Kassalla saimme nimittäin pienen skandaalin aikaiseksi, kun etuilemamme ihmiset alkoivat – aivan oikeutetusti – kovaäänisesti moittia meitä ja vaatia siirtymistämme jonossa taaemmaksi. Paikalle riensi jo henkilökunnankin edustaja, joka sormi ojossa neuvoi, kuinka IKEAssa kaikki tehdään hyvässä yhteishengessä ja hymyillen. Minä äidyin kiukuttelemaan ja sanoin, ettei minua ollut koskaan aiemmin nöyryytetty niin kuin jonottajat olivat tehneet. Eikös paikalle rientänyt edellistä vähän suurempi tirehtööri, joka kutsui meidät sivummalle ja lupasi asiamme hoituvan. Niin sitten pääsimme yhdelle itsepalvelukassalle ihan suoraan, vaikka tavaroita oli yli sallitun 15:n. Bussiinkin vielä ehdimme!

Suurille tavaroille olimme valinneet kotiinkuljetuksen. Ne tulivat juuri sovittuna aikana ja täydellisesti tilausta vastaten. Kokoajatkin olivat paikalla jo etukäteen. Täytyy jälleen kerran arvostaa nuoria ystäviämme. Me Puolison kanssa emme olisi saaneet tavaroita kasaan varmaan kahdessakaan päivässä, mutta avustajat hoitivat asian kahdessa ja puolessa tunnissa.

Kyllä ruoka maistui urakan jälkeen. Tarjolla oli Burgundin pataa, jonka suomalainen ystävämme oli tehnyt Puolison tiukan valvonnan ja opastuksen avulla. Kun aterian kanssa oli tarjolla vielä erinomaista punaviiniä, en voi pitää päivää kuin täydellisesti onnistuneena. Kotikin kun alkaa todella olla koti.