Skip to main content

Jälleen matkalla Suomeen

Olen jälleen valmistautumassa Suomen matkaan. Jos aiemmat reissut ovat olleet raskaita, tulee tästä vielä monin verroin raskaampi.

Olemme eläneet surun täyttämiä aikoja. Hyvä ystävämme taisteli kovasti influenssavirusta vastaan. Hän eli viimeiset kolme viikkoaan hengityskoneessa nukutettuna. Virustauti oli niin rankka, että hän ehti saada sydäninfarktin, joka tainnutti hänet vegetatiiviseen tilaan, eikä toivoa enää ollut. Elvytys sai kuitenkin sydämen jatkamaan toimintaansa vielä melkein kaksi viikkoa kohtauksen. Onneksi tuo turha taistelu päättyi, eikä kärsimystä enää ole.

Reilu viikko sitten sain vielä karumman kuolinuutisen. 90-vuotias isäni kuoli yllättäen. Vanhan ihmisen kohdalla on tietysti luonnollista, että kuolema on aina kulman takana. Surua se ei kuitenkaan vähennä. Suhteeni isääni on ollut vuosikymmeniä melko ambivalentti, mutta viimeisen vuoden aikana olimme lähentyneet merkittävästi. Voisin kutsua suhdettamme jopa helläksi.

Nyt siis edessä on kahdet hautajaiset. Ensin hautaamme ranskalaisen ystävämme, sillä Ranskassa hautaus tapahtuu muutaman päivän kuluessa kuolemasta. Suomessa byrokratia tai siunauspaikkojen rajallisuus pidentävät aikaa. Isäni kohdalla viivästys johtuu ruumiinavauksesta, joka tehdään yksin kuolleille.

Isäni oli valmistautunut lähtöönsä. Hän puhui usein siitä, kuinka haluaa tulla haudatuksi. Ei seremonioita, ei puheita, ei lauluja. Vain lapset, puolisot ja lastenlapset läsnä. Itsekin ajattelen näin. Toivoisin vain tuhkauksen ja uurnan laskun lähimpien kesken. Sen jälkeen kyllä jälkeenjäävät saisivat minun puolestani viettää mukavan yhdessäolohetken muistokseni. ”Miksi surra sitä, minkä on menettänyt, kun voi iloita siitä, mitä on ollut:” Minusta se on kaunis ajatus, vaikka sekään ei kyllä vähennä minun surun tunnettani.

Kun nyt näin tarkkaan ryhdyin avautumaan, kerron sitten muustakin. Äiti pääsee vihdoin puolentoista vuoden säärihaavahoidon seurauksena ihonsiirtoleikkaukseen. Olen siitä tavattoman onnellinen. Kolme kertaa viikossa tapahtunut haavahoito on nakertanut Äidin hermoa ja vienyt elämäniloakin. Ihonsiirto voi taas tuoda hänet sille tasolle, jolla hän henkisesti ja fyysisestikin oikeasti on.

Äidin sairaala-aika kestänee viitisen vuorokautta. Minä olen ajatellut rantautua heti sairaalajakson päätteeksi Suomeen. Sillä tavoin minusta on hänelle maksimaalinen ilo ja hyöty. Muu turvaverkko kyllä käy häntä sairaalassa tervehtimässä. Ja siellähän hän pärjää kyllä hyvin itsekseenkin.

Jotta aika ei kävisi Suomessa ollessani pitkäksi, olen vielä järjestänyt yhden keskittymistä vaativan toimen muun oheen. Äidin hylkäämä asunto on myynnissä tai oikeastaan sen myynnistä on jo sovittu. Myynnistä päätettiin vain viikko sitten. Ensin mietin välitystehtävän antoa kiinteistövälittäjälle, mutta sitten sain vinkin Hitaskoti-sivustosta . Sinne voivat niin asunnon myyjät kuin hakijat laittaa oman ilmoituksensa.

Olin ehtinyt laittaa viestin vasta yhdelle ilmoittajalle ja toista olin tekemässä, kun puhelin soi. Ostajakandidaatti oli todella kiinnostunut. Saimme järjestettyä näytön heti seuraavaksi päiväksi, ja asia oli selvä. Nyt vain säädämme enää kauppakirjaa ja – kun kyseessä on hitas-asunto – odotamme enimmäishintalaskelmaa. Muut paperit ovat jo kunnossa. Olen valmis kaupoille heti Suomeen päästyäni. Jos tämä menee käsikirjoituksen mukaan, kauppa on selvä ensi viikolla. Näin helpossa asuntokaupassa en ole koskaan ollut mukana.

Suomen reissusta näyttää tulevan ohjelmallisesti varsin tiivis. Matkan raskautta kuitenkin lievittää se, että ainakin osaksi aikaa Puoliso tulee tuekseni.

Rakkaudella isälle!