Skip to main content

Ensimmäinen viiniretkeni

Kevään ehkä odotetuin tapahtuma oli rakkaan ystäväpariskunnan Pariisin vierailu. Heidän edellisellä kerralla täällä ollessaan toukokuun viimeisinä päivinä kuusi vuotta sitten sattui olemaan kylmin ja sateisin kausi miesmuistiin. Nyt odotettiin maaliskuulle jotakin muuta.

Olimme jo aiemmin sopineet, että teemme pikku retken Champagneen tutustumaan paikallisiin viinikellareihin ja toki myös maistelemaan eri shampanjoita. Itse en noista mitään ymmärrä, mutta ystävämme ovat melkoisia asiantuntijoita, toinen jo ammattinsakin puolesta. Maistelu on enemmän minun juttuni, ja jos siinä ohessa jotain opin, on se vain ynnää.

Vuokra-auto haettiin heti aamusta. Pariisista ulos pääseminen tuottaa aina ongelmia ainakin Puolisolle ja minulle. Niinpä laitoin navigaattorin päälle. Epäonnekseni kuitenkin kuuntelin Puolison ohjeita ja suljin korvani aina, kun navigaattorin naishenkilö yritti ohjata meitä taittamaan kevyesti oikealle. Niinpä sitten ajelimme Pariisia ympäröivää kehätietä hyvän tovin.

Matkaa perille, Puolison varaamaan maataloon oli suorinta tietä 140 kilometriä. Olin arvellut matka-ajaksi kahta ja puolta tuntia. Se kyllä venyi pitkäksi, sillä kehätien kiertelyn lisäksi teimme matkaa lähes kaksi sataa kilometriä. Kahdeksitoista varatulle lounaalle ehdimme kuitenkin vain tunnin myöhässä. Selvisimme silti moitteitta.

Lounaslista oli uskomaton. Kaikki, mitä oli tarjolla, perustui jollakin tavoin hanhiin tai ankkoihin, joita talolla oli omasta takaa huomattava määrä. Alkupala, lämmin ruoka ja jälkiruoka maksoivat yhteensä vain 27 euroa, ja todellakin sisälsi runsaasti muun muassa hanhen maksaa paistettuna sellaisenaan tai pateena. Valitsimme hiukan eri ruokia, jotta pääsimme maistelemaan kaikkea mahdollisimman monipuolisesti. Täytyy myös todeta ruoan kanssa juodun shampanjan olleen erinomaista.

Pienen sulattelun jälkeen lähdimme metsästämään avoinna olevaa shampanjakellaria. Se ei ollut ihan helppoa, sillä varsinainen matkailusesonki ei ollut vielä päällä ja toisaalta olimme liikkeellä arkena, emmekä viikonloppuna. Yhden auki olevan sentään löysimme, nimittäin vuonna 1864 perustetun perheyrityksen Champagne Jean Milanin. Viljelykset ja tuotanto ovat olleet saman suvun omistuksessa perustamisesta lähtien. Meitä talon shampanjan saloihin ohjannut henkilö oli myös perheen tyttäriä. Maistelun ohessa pääsimme myös tutustumaan varsinaisiin kellaritiloihin, jossa meille avattiin niin valmistus- kuin säilytysmenetelmiä sekä eri rypälevuosikertojen eroja. Parin, kolmen vuoden takainen vuosikerta oli ollut niin heikkolaatuinen, ettei yhtäkään pullollista päästetty jakeluun. Mahtoi tappio olla aikamoinen.


Viinikellari oli lähes tyhjä ja odotteli jo seuraavaa vuosikertaa.

Seuraavalle päivälle olimme ohjelmoineet komean Reimsin katedraalin. Ilma oli kuin unelma ja takki tuntui olevan liikaa. Istuimme aurinkoisella terassilla ja nautimme pientä purtavaa ihaillessamme katedraalia ulkopäin. Tietysti piipahdimme myös sisällä. Siinä istuessamme päädyimme siihen, ettemme enää yrittäisi shampanjakellareihin sisälle, sillä Reimsissä maisteluiden hinnatkin olivat melko korkeita, ja toisaalta moniin kellareihiin ei vastaanotettu kuin alalla toimivia asiantuntijoita. Halusimme kuitenkin nähdä sekä viljelmiä että kaikille tuttujen merkkien hienoja linnakkeita.

Bollinger oli aivan erityisen toivottu kohde, joten sinne matkasimme ensimmäiseksi. Reitille sattui myös Ayala, jonka edustalla valokuvasimme toisiamme. Toisaalta löysimme vielä Taittingerin ja vilahtipa Lansonkin matkan varrella.

Bollinger nähtiin näin läheltä.

Viiniviljelmillä kävi jo kuhina. Viiniköynnösten varsia nostettiin langoille, jotta ne kasvaisivat ylöspäin, eivätkä olisi niin alttiita mahdolliselle hallalle. Muutama töissä olevista keskeytti mielellään työnsä hetkeksi selostaakseen meille työvaiheita. Tunsimme itsemme todella tärkeiksi, kun meitä näin opastettiin.

Pariisiin palasimme suorempaa reittiä kuin menomatkalla. Auto saatiin palautettua vahingoittumattomana ja lähes kommelluksitta (tai ainakin niin pienin kommelluksin, että niitä ei kannata edes mainita).

Sunnuntaina kävimme pariisilaisystäviemme kanssa Aligren torilla (Le marché d’Aligre), joka on kerta kaikkiaan aivan loistava tori. Ulkotorin vihannekset ja hedelmät ovat kuin juuri poimittuja ja niin herkullisen näköisiä, että tekisi mieli ostaa ihan kaikkea. Vuonna 1779 rakennetusta sisähallista löytyvät puolestaan juustot, makkarat, lihat ja kalat. Torin ohessa on vielä melko suuri kirpputorikin. Paikka on todellinen nähtävyys, vaikkei mitään mukaan tarttuisikaan.

Aligren toriretkeen kuuluu olennaisena osana huikean suosittu viinikellari Le baron Rouge . Sieltä löytyy monenlaista hiukapalaa ja tietysti laaja joukko maistuvia viinejä. Nyt kun tunnen nämä ihmeet, ei minusta toria ja Baron Rouge’ia pidä yhdenkään matkailijan jättää väliin.