Skip to main content

Lipuntarkastajat liikkeellä

Pariisissa – niin kuin kai kaikissa muissakin suurkaupungeissa – toimii julkisessa liikenteessä lipuntarkastajien ammattikunta. Ylen harvoin tarkastajia kuitenkaan näkee. Ehkä juuri siksi liputta matkustaminen on Pariisissa varsin suosittu harrastus.

Busseihin kuuluu nousta etuovesta, ja tervehtiä lipun leimattuaan tai matkakortin näytettyään lukijalle kuljettajaa. Monet kuitenkin luikahtavat silmät alas suunnattuina kuskin ohi kuin huomaamatta. Kuskikaan ei silloin tietenkään tervehdi. Busseihin noustaan myös keskiovista, vaikka asiasta kuulutetaan useaan kertaan, samoin kuin lipun leimaamisesta. Pummilla matkustaminen saattaa kyllä olla yleisempää meidän ympäristössämme kuin monilla muilla Pariisin vauraammilla alueilla. Eipä asia minua sinällään haittaa. Itse maksan aina lippuni, mutta periaatteessa olen maksuttoman joukkoliikenteen puolesta.

Ennen Pariisiin muuttoani olin vieraillut kaupungissa jo useamman kymmentä kertaa, eikä kohdalleni ollut koskaan sattunut tarkastajaa. Vaan kerta se on ensimmäinenkin. En oikeastaan edes ymmärtänyt, mitä tapahtuu, kunnes Puoliso ilmoitti tarkastajien astuneen bussiin. Heitä taisi olla viisi, joista muutama jäi ovien eteen sulkemaan pois pääsyn sitä haluavilta.

Bussi oli aivan tupaten täynnä. Etukäteen jo arvasin, että meidän seuduillamme maksetut liput ovat lähes yhtä harvinaisia kuin tarkastajat. Oville syntyi valtava ruuhka, kun ihmiset yrittivät ulos ja samalla kaivelivat taskujaan. Joku näytti jo kertaalleen käytettyä lippua, toinen ei sitä löytänyt lainkaan ja kolmas esitteli kokonaan leimaamatonta lipuketta. Selitykset olivat moninaisia ja tarkastajat ne kuulleet jo kyllästymiseen asti moneen kertaan. Ihan niin kuin Helsingissäkin.

Tuolla leimaamattomalla lipulla matkustaneen tarina oli minusta hauskin. Ihan jokaisessa bussissa lukee bussin numeron yhteydessä välkkyvin valokirjaimin ”Je monte, je valide” (nousen bussiin ja leimaan lipun), mutta tältä henkilöltä teksti oli tyystin jäänyt näkemättä, kuten myös sama teksti bussin sisäpuolella. Hän sanoi silmät kirkkaina tarkastajalle, ettei hän tiennyt, että lippu pitää leimata. Seurasi matkan maksaminen ja sakkolappu. Kuinkahan monta matkaa tuolla yhdellä lipulla olikaan jo tehty.

Lähitienoillamme on vastaanottokeskus. Sen asukkaat oleskelevat usein sankoin joukoin tässä ihan meidän kulmillamme. Välillä poliisi on kovin aktiivinen, kun pakolaiset ovat valloittaneet kaikki bussipysäkin läheisyydessä olevat penkit, minkä lisäksi tietysti seisojiakin riittää. Ei heistä mitään häiriötä ole ollut.

Eräitäkin kertoja on sattunut niin, että pakolaiset ovat suurella joukolla olleet menossa johonkin ja nousseet tietysti bussiin. Suurin osa heistä pyrkii sisään etuovesta, mutta kun ruuhka käytävällä käy ylivoimaiseksi myös keskiovi on käytössä. Ei pakolaisilla lippuja ole, ei tietenkään. He astuvat sisään kuitenkin pystypäin, moni katsoo silmiin ja tervehtii kuskia saaden vastauksen. Ja mikä parasta: yhtään kuulutusta etuoven käytöstä tai lipun leimaamisesta ei ilmoille kaiu. Maailmassa on sentään jotain inhimillisyyttä!