Skip to main content

Eläkeläisen kiireet

Melkein samantien kun tulin Suomesta, kaksi luokkatoveriani tuli meille muutamaksi päiväksi visiittiin. Heti heidän lähdettyään tuli seuraava vieras, Kallion friidu. Tavanomaista eläkeläisen arkeani en ole nyt noin kuukauteen tullut viettäneeksi lainkaan.

Tänään on rauha maassa. Vieraat ovat lähteneet ja Puoliso on koko päivän retkellä koulukaverinsa kanssa. Olen ihan yksin omine ajatuksineen. Hassuinta tässä on se, etten vetäytynyt mietteisiini tai tarttunut kirjaan, vaan aloin tehdä kotitaloustöitä. Meillä kyllä käy siivooja viikoittain, mutta senkin jälkeen jää kaiken laista. Mikään kotitalousihme minä en suinkaan ole, mutta yritän parhaani, ainakin välillä. Parhaillaan liedellä kiehuu hernesoppa, jonka aineksista herneet ovat Inarista ja savupotka Helsingistä Wotkinilta. Mausteitakin piti tuoda Suomesta, kun muun muassa maustepippuria ei täältä Pariisista saa.

Luokkakavereiden vierailu oli todella mukava. Vuosien varrella  tapaamme toisiamme harvakseltaan. Muutettuani Pariisiini olemme muutaman kerran puhuneet visiitistä, ja nyt se vihdoin onnistu. Kolmas matkalainen joutui valitettavasti perhesyiden takia jättämään matkan väliin. Tytöt ovat käyneet täällä sen verran usein, ettei matkalla ollut erityistä tarvetta kierrellä nähtävyyksiä. Minäkään en keksinyt oikein mitään uutta. Kun jotain satuin ehdottamaan, oli ainakin toinen jo suorittanut kohteen. Saint Martinin kanavaristeilyn sentään teimme, vaikka kaksi meistä oli sen tehnyt, minä useampaankin kertaan.

Päivät olivat pääasiassa kauniita. Hellettä ei vielä ollut, mutta aurinko paistoi ja puut vihersivät. Ainoana sadepäivänä onnistuimme pahimman sateen aikaan olemaan Merci-nimisessä, minulle ennestään täysin tuntemattomassa konseptimyymälässä. Liike oli hauska, täynnä mitä vekkulimpia tavaroita ja vaatteitakin. Konseptiin kuului myös ravitsemus, joten lounastimme yhdessä Mercin kahvilaravintoloista. Minulle ruoka oli kovin hipsterimäistä kasvisruokaa, vaan ei se pahaa ollut.

Tyttöjen kiinnostuksen kohteet ehkä olivatkin juuri näitä omanlaisiaan liikkeitä. Minä seurasin perässä, sillä minulle ne eivät tarjoa juuri mitään. No Puolisolle ostin kyllä sukat, ja kokeilinhan minä hienoja keltaisia Adidas-tossuja, mutta kokoani ei valitettavasti ollut.

Uniqlon sentään entuudestaan tunsin. Sinnekin seurasin kiltisti perässä, sillä minua kiinnosti erityisesti Uniqlon ja Marimekon yhteistyö. Jäin ihmettelemään, onko yhteistyö Marimekon kannalta vain pelkkä tulevaisuuteen tähtäävä markkinointiponnistus, joka ei  varsinaisesti vielä tuota, sillä niin edullisia vaatteet olivat.

Tytöt olivat varsin omatoimisia ja kiertelivät paljon itsekseen. Lonkkani, joka viime aikoina on alkanut usein vaivata, ilmoitti olemassa olostaan niin kivuliaasti, että suosiolla jätin muun muassa Pompidou-keskuksen hienon Chagall- Lissitzky-Malevitch-näyttelyn vielä tällä erää käymättä.

Viimeiseksi illaksi Puoliso oli varannut meille pöydän Au Petit Riche -ravintolasta. Aivan ihana paikka. Tilasin juhlavasti meille aperitiiviksi shampanjaa. Söimme ruhtinaallisesti alku-, pää- ja jälkiruoat. Kaikki oli todella herkullista. Oma klassinen pihvini oli kuin sulaa voita ja muutkin kehuivat viehättävän ravintolan tarjoomuksia.

Varsinainen yllätys tuli laskun maksun hetkellä. Tytöt olivat päättäneet tarjota meille tämän illallisen, joten hinnasta en osaa sanoa mitään. Vahva suositus kuitenkin taivaalliselle ruoalle ja hienolle ympäristölle.

Kallion friidun vierailuun saatan tarttua tuonnempana.