Skip to main content

MM-lätkää Pariisissa

Reilu viikko kului taas Suomessa. Kaiken rännän keskellä vappu tuotti iloisen yllätyksen. Sää oli mitä mainioin, ja onnekseni juuri tuoksi päiväksi sattuivat ystävien ihanat pihajuhlat. Paluun olin ajoittanut niin, että olen kotona Pariisissa päivää ennen suomalaisen ystävättären vierailua.

Vapun aika tietää minun ajanlaskussani joka keväisten jääkiekon MM-kisojen alkamista. Tällä kertaa kisat käydään Pariisissa ja Kölnissä. Ajattelin, että kerrankin voisin lähteä katsomaan ainakin yhtä Suomen ottelua, sillä arvelin, ettei lippukauppa täällä kävisi kovin kuumana.

Vaalijännitys vei kuitenkin ajatukseni muualle, enkä tullut edes katsoneeksi, kuinka lippuja on tarjolla. Koinkin suuren yllätyksen, kun Puoliso eräänä aamuna ilmoitti, että seuraavana eli juuri vaalipäivänä menisimme katsomaan Suomi-Ranska-ottelua. Olin aivan innoissani. Puoliso ei niinkään ja vielä vähemmän vieraamme. Kumpikin oli kuitenkin suostuvainen lähtemään kanssani.

Pelipäivän aamuna oli ensin äänestys ja sitten lähtö. Lähdimme jo hyvissä ajoin mahdollisten ruuhkien varalta. Pelipaikka oli Bercyssä sijaitseva Accor Hotels Arena. Itse asiassa sama paikka, jossa taannoin olin kuuntelemassa Céline Dionia. Metrolla kulku sujui helposti meiltä suoraan. Linjaa vaihdoimme vain kerran, mutta heti pääsimme jääkiekon makuun. Vaunu oli täynnä kiekko-otteluun menijöitä

Koska aikaa oli hyvin, päädyimme areenan vieraiseen kahvilaan juomaan tunnelmannostatusoluet. Vapaita paikkoja oli vaikeaa löytää, sillä suomalaiset fanijoukot olivat jo kansoittaneet kuppilan. Olutta juotiin poikkeuksellisesti muovimukeista, mihin en sentään Pariisissa ole koskaan aiemmin joutunut tyytymään. Möykkä terassilla oli sanoin kuvaamaton. Laulu ja Suomi-huudot raikuivat. Osalla huutajista oli jo tuossa vaiheessa vaikeuksia saada muuta kuin falsettiääniä aikaiseksi.

Minä olin sonnustautunut IFK-kollegetakkiini, sillä Leijona-kollegeni oli Helsingissä. Ei meillä ollut edes Suomen lippuja mukanamme. Sen sijaan muu porukka oli kyllä sonnustautunut asiaan kuuluvasti. Lähes kaikilla oli tietysti päällään Leijona-paitojen eri vuosikertoja, mutta niiden ohessa monet olivat koristautuneet sinivalkoisin peruukein ja kummallisin hatuin. Lehmiksi pukeutunut miesjoukkokin sattui silmiimme useamman kerran.

Areenalla istuimme tietysti ranskalaisten ympäröimänä, olihan lippumme ostettu Pariisissa. Luulin, että joudun yksin hurraamaan siinä ranskalaisten keskellä, kun Suomi peittoaa vastustajan mennen tullen. Olin jo metrossa kehuskellut reppavasti Puolisolle, että Suomi voittaa 10-1. Pelin kulku ei sitten vastannutkaan kuvittelemaani. Melko pian minun kannustushuutoni vaikenivat ranskalaisten hurratessa.

Vieraamme nukkui lähes koko ensimmäisen erän, joten ajattelin piristää häntä erätauolla oluella. Vaan eipä sitä myytykään. Tai oikeammin kyllä myytiin mutta sen alkoholitonta versiota. Sellaisen minä itse join, ystävätär tyytyi mineraaliveteen, sillä alkoholittoman oluen nimi on hänen mielestään Turhat Kalorit.

Puoliso ei erätauolla edes poistunut hallista, sillä häntä hiukan pelottivat humalaiset suomalaiset, jotka tuntuivat toikkaroivan juuri muista välittämättä. Ja hurjan näköistähän se touhu välillä oli. Yhtäkin onnetonta henkilökunta talutti portaita alas omalle istumapaikalleen, kun tämä jo kerran kaatui portaissa, eikä oikein muutenkaan tuntunut pysyvän tolpillaan.

Toisen erän alkupuoliskolla aloin minäkin tylsistyä, niin kurjaa Suomen peli oli. Vieressäni istui ranskalainen perhe, jonka isä sanoi joka kerta meidät ohittaessaan ’kiitos’. Lisäksi hän tuntui ymmärtävän sadatteluni. Niinpä jäinkin juttelemaan hänen kanssaan. Hänenkin äitinsä, kuten Puolisonkin äiti, oli suomalainen, ja oli hän Suomessa asunutkin, mutta kieli ei sentään voimasanojen ja kiitoksen lisäksi ollut oikein tarttunut. Poskissa oli kannustukseksi Ranskan värit mutta kädessä kotoa tuota Suomen lippu.

Tilanteessa 3-1 suostuin siihen, että jätämme kolmannen erän katsomatta ja lähdemme kotiin. Olin ehdottomasti saanut sen, mitä halusin, eikä peli siitä tulisi paranemaan. Kiirehdimme kotia kohti lähiravintolan kautta, josta ostimme eväät vaalivalvojaisiin. Valvojaiset tosin vain loppuivat melkein ennen kuin ehtivät alkaakaan, sillä tulos oli selvä heti vaalihuoneiden sulkeuduttua. Meillä ei suuresti iloittu. Emmanuel Macron ei ollut varsinainen suosikkimme. Torjuntavoitto vaalin tulos toki oli, mutta kyllä kauhistuttaa Marine Le Penin saama äänisaalis. Toivottavasti kannatus ei näy kesäkuun parlamenttivaaleissa.

Ranskan kuumat presidentinvaalit

Ranskassa järjestetään presidentinvaalit. Niiden ensimmäinen kierros on tulevana sunnuntaina. Alun perin kovin selkeältä vaikuttaneesta tilanteesta onkin tullut suorastaan jännittävä. Vielä pari kuukautta sitten vaikutti siltä, että vaalien toiselle kierrokselle selviävät ylivoimaisesti republikaanien François Fillon ja Kansallisen rintaman Marine Le Pen.

Itse seuraan tilannetta tietysti ulkopuolisena, mutta kyllä mielenkiinto on Puolisonkin takia suuri. Presidentti ei Ranskassa oli mitenkään muodollinen virka, vaan tällä on oikeasti valtaa. Siksi ei ole ihan yhdentekevää, kuka tulee valituksi.

Ehdokkaita on yksitoista. Aika monta siis. Suomessahan puhutaan lähinnä kärkiehdokkaista, joita aiemmin oli selvästi vain kolme (Fillon, Le Pen, Emmanuel Macron), kunnes neljänneksi ponnahti kuin tyhjästi äärivasemmiston ehdokas Jean Luc Mélenchon. Nykyisen presidentin edustaman sosialistipuolueen Benoît Hammon on jäänyt kauaksi edellisistä. Loppujen kannatuksen määrää ei kannattane yksittäin edes mainita. Luvut liikkuvat siinä prosentin, parin hujakoilla.

Olemme jonkin verran seurailleet vaalikeskusteluita, ja joka ilta uutisten yhteydessä tulevaa ehdokkaiden omaa esittelyä. Kunkin esitys kestää minuutin verran, ja ne kaikki esitetään peräkkäin. Televisioväittelyitä enemmän olemme kyllä keskustelleet aiheesta, niin Puolison kanssa kahden kuin ystäviemme kera. Ystäväpiiri edustaa toki meidän kanssamme aika lailla saman kaltaista ajatustapaa, joten suuriin erimielisyyksiin emme ole joutuneet. Kiivaita keskustelut ovat voineet kuitenkin olla.

Katselimme viimeisen vaaliohjelman. Siinä kukin ehdokas oli vuorollaan kahden toimittajan hiillostettavana. Paitsi ei se mitään hiillostamista ollut! Toimittajat olivat todella kevyellä arsenaalilla liikkeellä, eikä esimerkiksi kaikista pahimmissa skandaaleissa rypevä Fillon joutunut lainkaan vastaamaan rikkeistään tai siitä, kenen maksamassa puvussa oli liikkeellä. Kukin ehdokas sai tarkalleen 15 minuuttia aikaa puhua omaa propagandaansa. Tasapuolista siis.

Ohjelmaan syntyi draamaa vain silloin, kun haastattelijat saivat korvanappeihinsa tiedon terrori-iskusta, jossa poliisi ja teon tekijä saivat surmansa. Tämä tietysti kerrottiin katsojille samantien. Ehdokkaiden kahden minuutin loppuyhteenvedoissa tapahtuma näkyi ja varmasti muutti valmiiksi käsikirjoitettuja puheenvuoroja. Fillon, Macron ja Le Pen päättivät lisäksi lopettaa oman kampanjointinsa iskun vuoksi.

Koko ohjelmasta jäi lopulta sellainen tunne, ettei julkisen rahan televisio halunnut joutua missään tapauksessa syytetyksi siitä, että se olisi vaikuttanut äänestyskäyttäytymiseen. Ehdokkaita ei pistetty koville mistään aiheesta.

Ohjelman jälkeen meillä alkoi jo tavalliseksi käynyt mielipiteiden vaihto siitä, tuleeko äänestää sydämensä mukaan vai laskelmoiden. Tällä hetkellä Marine Le Pen on vahvoilla toiselle kierrokselle, ja minä (en tietenkään saa äänestää!) olen ehdottomasti sitä mieltä, että tässä tilanteessa taktikointi on ainoa oikea vaihtoehto. Pitäisi siis äänestää sellaista ehdokasta, jolla on mahdollisuus selvitä toiselle kierrokselle. Nythän Macron lienee jo selvä tapaus. Hänelle pitää vain saada vastaehdokas, joka ei saisi olla Le Pen.

Näillä miettein menemme kohti vaalipäivää, jonka ohjelmassa on tietysti äänestys ja illalla vaalivalvojaiset. Vielä on hiukan auki, mikä tulee olemaan illan menu. Jotain erityisen hyvää me kuitenkin laitamme.